tiistai 1. marraskuuta 2011

Ai mitä mun pitäisi olla tekemässä

Ai mitä mun pitäsi nyt tehdä. Noh mietitään. Mun pitäisi olla siivoomassa, koska tänään parin tunnin päästä tulevat paikallisen seurakunnan työntekijät vierailulle. Muutama viikko sitten postiluukusta tipahti kirje, jossa luki suurinpiirtein näin, että "onnea koko perheelle pienokaisen syntymisestä. Pikkuinen on nyt kohta puoli vuotias ja haluaisimme seurakuntamme puolesta tulla tervehtimään perhettänne" Tällainen, onkohan muille tullut tällaista? Kohta on siis puoli vuotta siitä, kun pienokaisemme kastettiin, liitettiin kirkon jäseneksi. Ihan mukavaa, kun siltä suunnalta ollaan yhteydessä perheeseemme ja tullaan tervehtimään. Ei minulla mitään sitä vastaan, kunhan saan vielä tuon olohuoneen siivottua.

Sitten mitäs muuta mun pitäisi olla tekemässä. Noh etsimässä juhlamekkoa. Olen kolannut jo monen monta kertaa paikalliset vaatekaupat läpi (Ne kaikki kolme??) mutta en ole sopivaa mekkoa, en edes millään tavalla varteenotettavaa vaihtoehtoa löytänyt. Kaikki ovat joko liian pieniä, isoja, röyhelöisiä, juhlavia tai jotain vastaavaa. Pienoinen stressi alkaa jo iskeä, kun poikaystäväni veljen häät ovat ensi viikolla ja oma mekkoni vielä puuttuu. Voisin ehkä ehdottaa häiden siirtämistä muutamalla viikolla, että saisin ajoissa juhlamekon. Enhkä en.

Makuuhuoneesta kuuluukin jo pienä möyrintää. Pikkuinen taitaa heräillä päiväuniltaa. On kyllä pitkät päikkärit tänään nukkunut, muskarin jälkeen kun uni maittaa mainiosti. Voitaisiinkin nyt tästä seuraavaksi käydä porkaana-peruna sosetta maistelemaan.


Me <3


Pikkuinen  <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti