sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kotoisa viikonloppu

Lauantai iltana pelailtiin pitkästä aikaa lautapelia. Keltis on tunnelmallinen ja mukaansa tempaava lautapeli, joka on yhdistelmä taktista ja numeraalista kortitipeliä ja pelinappuloiden siirtelemistä kivisillä elämänpoluilla keräillen neliapiloita ja toivomuskiviä. Korteilla pelataan pisteitä, erilaisia numerosarjoje, joiden avulla oma nappula pääsee pelilaudalla liikkumaan. Alku vaikeuksien ja sääntöjen opettelemisen jälkeen peli on yllättävän yksinkertainen ja koukuttava.

Ja mikä parasta, säännöissä sanotaan, että pelin aloittaa se pelaaja, joka on viimeksi vieraillut Irlannissa. Pääsenpäs hyvin mielin aloittamaan tämän pelin joka ikinen kerta. Pähäähhä.

Niin ja voitin. Yhdellä pisteellä. Mutta voitto sekin




Sunnuntaina herkuteltiin suklaapähkinöillä ja myslijugurtilla sohvaan uppeutuneinna.
Korkattiin villasukkakausi avatuksi ja virkkailtiin joulukuusen koristeita.
Pikkuinenkin leikiskeli koko illan iloisin mielin, naureskeli pomppien isin sylissä ja illalla nukahti äidin kainalloon, kunhan ensin oli saanut kerrottua viimeisen kuulumisensa ja voih, kyllä niitä riitti

Sellainen iltahöpöttely, että ei mitään rajaa.
Ehkä maailman suloisinta <3





2 kommenttia:

  1. Sain täältä sun blogista inspiraatiota ja nyt on itselläkin isoäidin neliöistä virkattava torkkupeitto tekeillään. :) Piti heti googlettaa ohjeet ja nyt sujuu jo näppärästi, kunhan vaan pääsi alkuun. :)
    Kiitti!! :D

    VastaaPoista
  2. Hei kiva kuulla ^_^

    Ja itse asiassa sun kommentin innoittamana aloitin neulomaan talveksi uusia lapasia :D

    Tekemisen iloa ja ihanaa uutta marraskuisen viikon alkua :)

    VastaaPoista