tiistai 15. marraskuuta 2011

Koti-ilta syntymäpäiviä viettäen




Eilinen maanantainen syntymäpäiväni alkoi aamulla ihanalla yllätyksellä, kun löysin keittiön pöydältä pävän lehteen kääritty paketti, kannessa ihanien syntymäpäiväonnittelujen kera. Otin samantien kupin tuoretta kahvia ja istahdin pöydän äärelle ihastelemaan pakettia. Hetken päästä jo kuuluikin pikkuisen heränneen ja niinpä kömmimme yhdessä olohuoneen lattialle availemaan pakettia.

Paketista löytyi Paulo Colehon uusin kirja, Alef. Olen siitä haaveillut jo pitkään. Coelho on yksi lempi kirjailijoitani, ollut jo pitkän aikaa. Olohuoneessa kirjahyllyäni koristaa upea rivi Coelhon toinen toistaan upeampia teoksia. Nytpä niitä on yksi lisää.



Päivällä käytiinkin sitten kävelyllä kaupasta hakemassa illaksi hyvää ruokaa, leffa ja karkkia. Siinä se syntymäpäivä kuluikin rattoisasti tortillaa herkutellen, Potterin kohtaloa jännittäen ja karkkia mässäillen. Ei mitenkään sen erikoisemmin tullut tänävuonna juhlittua vuosien vierähtämistä. Tällainen rauhallinen koti-ilta kahden tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen kanssa. Ihan parasta.







Nyt on sitten se 22-vuotta täytetty.

Onhan se hienoa, vaikka ei se oikein sen kummallisemmalta tunnu.

Rupesin tässä miettimään, että mitä onkaan edesmenneen vuoden sisällä tapahtunut. Mitä on tapahtunut omassa elämässäni ollessani 21-vuotias. Tätä miettiessä havahduin siihen, että on tapahtunut monta ihanaa, elämääni mullistavaa asiaa. Opiskelin sosionomiksi ensimmäistä vuotta, menin kihloihin, jäin äitiyslomalle, muutin ihanaan uuteen asuntoon, sain pienen pojan..siinä ne tärkeimmät <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti