Tiedättekö mitä. Olen tänään yksin kotona. Enkä pelkästään muutamaa hassua tuntia, vaan olen ollut yksin koko illan. Ja yön. Kuten myös huomisen aamun. Ensimmäistä kertaa sitten äidiksi tulemisen jälkeen.

Olenhan minäs täällä kotosalla muutamia öitä ollut pelkästään Elmun kanssa kahdestaan ilman vierelläni nukkuvan toisen puoliskon läsnäoloa. Ja muutaman kerran on Elmu ollut yötä hoidossa mummolassa, mutta silloin olen itsekkin ollut Helsingissä. 

Mutta nytpä olen yksikseni kotona, kun isä ja poika lähtivät mökille.

Kävin parin vuoden tauon jälkeen pitkällä pyöräajelulla. Ja voisinpa sanoa, etten muistanut miten ihanaa tuo pyöräily onkaan. Ajoin Paloisvuorelle, kiipesin sen korkealle kukkulalle ja ajoin muutaman kilometrin mittaista rantareittiä pitkin akaisin kotiin. Korkealta vuoren huipulta maisemat olivat henkeä salpaavat. Puhumattakaan pienestä metsäpolusta ja suurista männyistä järvenrannalla.

Olen myös lueskellut kirjaa, kuunnellut myöhään musiikkia liian kovalla, istuskellut parvekkeella katselemassa ohi ajelehtivaa sadetta ja ikävöinyt perhettäni. Kivaahan se yksin olo välillä on, mutta koti ei tunnu kodilta kun siitä puutuvat he kaksi. Ne kaikista rakkaimmat.

Soiva metsä

Tehtiin käytiin päiväseltään Kainuussa, Suomussalmen upeiden maisemien sykkeessä. Meillä on jo parina kesänä ollut suunnitelmissa käytä katsastamassa Suomussalmen Soiva metsä, mutta nyt vasta saatiin kyseinen suunnitelma toteutettua.

Itse en ollut Kainuun seudulla aikaisemmin käynyt, saatika sitten Suomussalmessa. Aikaisemmin itselläni oli Kainuusta, noh aika mitään sanomaton mielukuva. Mutta nyt, reilu tunti sitten reissusta palanneena voisin todeta rakastavani Kainuuta. Sen upeita maisemia ja ihastuttavaa luontoa. 

Ja itse Soiva metsä, se oli kerrassaan upea kokemus. Elmukin näytti tykkäävän, kun sai isoilla soittimilla metsässä aikaiseksi meteliä, kilinää ja niin sateen, kuin ukkosen ääntä. Oli isot helinäpuut, kilisevä keinu, jättimäinen sadeputki, tynnyristä rakennetut rummut, ukkospellit ja iso puinen kannel. 

Ei sitä voinut itse kuin ihastella. Niin metsän soittimia, kuin itse metsöö. Sen verran satumainen ja taianomainen se oli. Ja korkealta Soivan metsän harjulta maisemat alas järvelle olivat unohtumattomat. Eli jos ikinä ikinä koskaan olet aikeissa matkustaa Kainuun seudulle, muista ehdottomasti pysähtyä Soivaan metsään.

Sielä missä on hyvä olla

"Sytytän takkaan tulen. Vieressäni on kuppi lämmintä teetä. Ja sylissäni hymyn korviin nostattava kirja. Saunan raikkaaa ja töynteosta tuurtuneet jalat on nostettu pienelle jakkaralle. Paarman puremat kutittavat. Yritän olla raapimatta. Päivän hiekkaleikeistä väsynyt poika nukkuu vieressäni. Mökkikettu tiukasti kainalossa.

Vastarannalla kukkuu käki. Sen ääni rantautuu luokseni yli tyynen järviveden. 

Ja sitten ukkostaa. Sekään ei uskalla tulla vastarantaa lähemmäksi. 

Ei voisi olla parempaa tapaa viettää kesää. Tuntuu, että voimat olisivat taas palautuneet. Ainakin hetkeksi aikaa. Ehkä se on se luonnon kosketus. Hempeän lämmin tuuli, aaltojen kohina tai kukkivan metsän tuoksu. 

Täällä on minun hyvä olla.

Huh hellettä!

Kesän vietto mökillä jatkukoon. Aamukahvia kuistilla. Aamupala ulkona. Vastaleikatun nurmikon tuoksu. Helteinen kuumuus. Sääriä purevat paarmat. Haravoinnista kuluneet kämmenet. Rannalle rakennettu hiekkalinna. Tove Jansonin kesäkirja. Kuivaksi opettelemisen harjoittelua. Kolme grillattua maissia. Mansikkakakku. Vastarannalla kukkuva käki. Peilityyni järvi. Sininen sudenkorento... 

Juhannus mökillä

Tämän vuotinen juhannus sujui mitä parhaiten. Perjantaina puolen päivän paikkeilla saatiin pakattua kimpsut ja kampsut autoon ja lähtettiin ajamaan kolmeksi päiväksi mökille juhannuksen viettoon. Oman pienen perheemme lisäksi mökillä olivat mummi ja vaari, sekä pikku Elmun kummisetä, kummitäti ja heidän suloinen pieni poika.

Elmu pääsi heti ensimmäisenä mökkipäivänä syömään välipalaa kuistin rappusille, aamuaurinkoa paistattelevien sisiliskojen vierelle. Elmu juhannukseen kuului myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä järvivedessä kahlailailu, hiekkarannalle autotien rakentaminen, käpyjen kottikärryssä kujtetteminen ja pienten kivien veteen heitteleminen. Elmu pääsi junannuksena myös herkuttelemaan mummin paistamia muurinpohjalettuja, vaarin suklaabanaaneja sekä kummitädin tekemää perunasalaattia ja herkullista suklaakakkua. Ja tulhan sitä myös muutaman kerran käytyä juhannussaunassa.

Elmu oli myös pienenä mökkipoikana kaikkien apuna. Mökillä ollessa kun on aina paljon kaikenlaista puuhasteltavaa ja kukapa muu olisi aina noin innokkaana vapaaehtoisena aupurina, kuin Elmu. Elmu auttoi isiä kivipolun rakentamisessa, äitiä rannan haravoinnissa, mummia kukkapenkkien istuttamisessa, vaaria saunan lämmittämisessä ja kummitätiä serkkupojan hoitamisessa. Aina oli Elmu reippaasti mukana auttamassa ja näytti nauttivan joka hetkestä. Kaikki se mökillä touhuaminen, puuhasteleminen ja rannalla leikiskeleminen näyttivät olevat Elmun mieleen. Varsinkin kun ympärillä on tuttujan ja lähesiä ihmisiä ja omat jalat kantavat jo sen veran hyvin, että voi kätevästi jo omen mielensä mukaan juosta paikasta toiseen.

 Ehkäpä Elmerin kolme onnellisinta kesäpäivää mitä vain voisi kuvitella. 

Kuten myös äidin, joka pääsi kaiken sen juhannuksen vieton keskellä välillä rauhassa lepäilemään, lueskemaan kirjaa ja ihastelemaan yöllisen taivaan valaisevaa täyskuuta. 

Tätä kaikkea oltiin jo viime kesänä kovasti toivottu. Sitä, että Elmu pääsisi oman mökin lämpimään hiekkarantaan leikiskelemään ilman housuja ja pienillä varpailla järvidedessä tallustelemaan. Kesäaurinkoa ja lämpimiä päiviä odoteltiin, mutta niitä ei näyttänyt juurikaan olevan. Mutta tänä kesänä niitä on ollut. Ja toivottavasti tulee myös lisää.

 

Ei vielä!

Lähettäiskö Elmu ulos?

"EI vielä. EII Vielä" 

(Ja juoksee karkuun)

Puetaanko yökkäri päälle

"EI VIELÄ.."

(ja heittää paidan äidin kädestä pois)

Mennäänkö pesemään nyt hampaat?

"EIi vielää. EI Vielä. KOhta"

(juoksee takaisin leikkimään)

Tuleeko Elmu syömään?

"EI VIELÄ. EI VIELÄ. Mmmu tulee kohta"

Mistä lie on tuonkon oppinut, mutta nyt melkein kaikkeen vastauksena kuuluu "Ei vielä"

Ja jos yrittää Elmua auttaa esimerkiksi kiipeämään rappusista ylös tai auttaa tuolilta alas niin alkaa itku ja huuto "Elmu ite". Myös epäonnistumisen tunteet ovat tällä hetkellä  herkillään. Kuten esimerkiksi silloin, jos torni kaatuu liian aikaisin tai kun juna-rata ei onnistu pysymään kasassa. Se laittaa vanhempien rauhallisuuden ja kärsyvällisyyen koetukselle, mutta onneksi ollaan suht hyvin ainakin tähän asti pärjätty.

Tässäkö kenties ensimerkkejä tulevasta uhmasta?

Mökkipoika

Ollaan mökillä käyty nyt muutaman kerran kesän alettua, vaikka ei  ollakkaan vielä yötä oltu. Viimeksi sunnuntai iltana käväistiin pikaseen mökillä. Ja vaikka tuuli olikin kylmä eikä aurinkoa juurikaan näkynyt, olisi mökille jäädä pitemmäksikin aikaa. Tässäpä nyt odotellaan lämpimämpiä päiviä ja loppuviikon juhannusta. Silloin mekin majottaudutaan muutamaksi päiväksi mökkeilemään. Ja ehkäpä jokunen yö kokeilun vuoksi uudessa, kirkkaanoranssissa teltassa.

Juhannus on aina ollut yhtä vuoden parasta aikaa ja ehkäpä kesän yksi ehdottomista kohokohdista. Kaikki lapsuuteni ja myös nuoruusvuosien juhannukset olen viettänyt Virossa, setäni luonna pienessä Altjan kylässä. Kuitenkin Elmun syntymän jälkeen olen viimeiset pari juhannusta täällä Suomessa.  Kuten myös tämän vuoden junannuksen.

Ensimmäisenä juhannuksena Elmu oli vielä vauva, vasta reilun kuukauden ikäinen. Silloin meillä mökin rannassa loisti suuri kokko, mutta vaunuissa nukkunut pienokainen ei sitä päässyt vielä ihastelemaan. Viime vuoden juhannus oltiin myöskin mökillä, mutta silloin meillä ei jostain syystä ollut omaa juhannuskokkoa. Yksi kovaääninen paukkuraketti kylläkin. Toivottavasti tänä vuona saataisiin taas kokko rannalle pystyyn. Elmu siitä varmasti tykkäisi, kun pääsisi isin ja kummisedän kanssa rakentamaan kokkoa ja ihastelemaan sen loistoa.

Mitä olisi kesä ilman rippijuhlia

Käytiin tänään avopuolison serkkupojan rippijuhlissa. Kirkolle saavuttiin aamulla tapamme mukaisesti myöhässä, mutta eipä sinne pieneen ja täpötäyteen kirkkoon olisikaan oikein sopinut enää istumaan. Ja oli se Elmustakin mukavas heitellä kiviä ja juoksennella pitkin kirkon pihaa vasta valmistuneita rippikoululaisia odotellen. Olisi voinut olla vain hitusen lämpimämpi. Äitin piti välillä käydä kirkon eteisessä lämmittelemässä. Olisi pitänyt ehkä se takki laittaa ohuen kesämekon päälle.

Itse juhlapaikalla oli kymmeniä avopuolison sukulaisia, itselleni niin vanhja kuin uusia tuttavuuksia. Oma rakas kummipoikani sekä Elmun kummit. Oli herkullista ruokaa, täytekakkua, suloisia kissanpentuja ja navetallinen lehmiä. Kesäjuhlat parhaimmillaan.

Ja Elmu oli komea kuin mikä juhlapuku ja takki päällään. Ja näytti nauttivat joka hetkestä.

Kirjojen kesä

Kallioilla kiipeilemisen, geokätkeilyn, pilvien bongailun lisäksi aion tai pikemminkin haluaisin kesällä lukea paljon kirjoja. Nyt kun sitä olisi aikaa uppoutua tarinoiden äärelle ja lukea mitä mieli milloinkin tekee. Dekkareita, elämänkertoja, hempeitä rakkausromaaneja, psykologisia trillereitä ja satumaisia fantasioita. Eivätkä edes tenttikirjat, tekemättömät esseet tai tulevat pääsykokeet ole viemässä aikaani pois kirjojen ääreltä.

Kesäloman alettua lainasin kouluni kirjastosta itselleni Ranya ElRamlyn Auringon aseman. Se oli ehkä vaikuttavin ja koskettavin lukuelämys pitkiin aikoihin. ElRamleyn kirjoitustyyli on runollisen kaunis ja tarina on sielua koskettava kertomus nuoresta tytöstä kahden kulttuurin välissä. Minun oli pakko lukea se uudestaan. Ja ehkä vielä kolmannenkin kerran. Yksi parhaista kirjoista koskaan. 

Helsingin reissun aikana luin kaksi kirjaa. Mma Ramotswen teetä ja sympatiaa sekä Mary Higgins Clarkin Yksin vain. Mma Ramotswe oli tapansa mukaan positiivisuuden ja hyväntuulisuuden täyteläinen lukukokemus. Mielestäni jokaisen kesään pitäisi kuulua vähintään yksi Mmsa Ramotswe. 

Mary Higgins Clarkista en ollut aikaisemmin kuullut, mutta kun minulle sitä suositeltiin, päätin kokeilun vuoksi lukea pari ensimmäistä sivua. Ja olin koukussa alta aikayksikön. Clarks onnistuu kirjoittamaan huikean, vielä pitkäksi aikaa mieleen jäävän psykologisen jännitysnäytelmän, jossa Manhattanilaisen sisustussuunnittelijan Alexandran poika kidnapataan.
  Kuka on pojan kidnapannut? Vai onko Alexandra itse kidnappauksen takana? 
Ahmin kirjan parissa päivässä.

Clarks on uusin löytöni jännistyskirjojen puolella. Pari viikkoa sitten, kun oltiin Helsingistä palattu, kävin paikallisessa kirjakaupassa ostamassa toisen Clarksin teoksen Perinnön varjo. Kyseinen kirja oli yhtä lailla koukuttava kuin edellinen, vaikka sisällöllisesti se  ei itseäni niin suurta vaikutusta tehnyt kuin Yksin vain. Kirja oli silti pakko saada lukettua loppuun. Kesken sitä ei olisi voinut missään nimessä jättää. 

Muita aikaisempia rakastamiani jännitys ja dekkarikirjailioita ovat ollet Tess Gerritsen,  Leena Lehtolainen, Sandra Brown ja Agatha Chriestie. 

Samaan aikaan, kun ostin Perinnön varjon, ostin myös itselleni ensimmäisen Paul Austerin kirjan. Olin aina himoinnut päästä lukemaan Austerin kirjoja, mutta koskaan ei ole vielä ollut sellaista oloa, että "hei nytpä käyn kirjastosta lainaamassa yhden Austerin ja katsotaan mihin hänen tarinansa minut vievät". Olin siis aikaisemmin paljon kuullut hänen kirjoista ja koska nyt satui olemaan alennuksessa Sunset park, nappasin sen mukaani ja hyökkäsin sen kimppuun heti samana iltana.

Sunset park oli yksi parhaista lukukokemuksistani. Tarina oli loistava ja hahmot sitäkin enemmän. Kirjassa neljä omaa elämäänsä ja omaa tarinaansa etsivää nuorta asettuu asumaan hylättyyn taloon Sunset Parkiin. Kirjan hahmot vievät mukanaan ja heihin kaikkiin pystyin jollakin tapaa samaistua. Heidän kokemuksiin, ajatuksiin ja tunteisiin. Ja koko kirja rakentuukin juuri näiden nuorten ja heidän elämäntarinoidensa ympärille. 

Ostin kirjakaupasta itselleni Paul Aursterin toisenkin romaanin Näkymätön, mutta se saa ainakin toistaiseksi odotella kirjahyllyssä vuoroaan. Nyt yöpöydälläni on Carol Sheildsin Pikkuseikkoja. Olin kyseiseen kirjaan muutamass blogissa törmännytja nyt halusin itse päästä uppoutumaan Sheildsin maailmaan. Olen lukenyt kirjan melkein puoliväliin saakka ja voin sanoa, että pitän teoksesta kovasti, vaikkakin se on lukuisten riko-, ja psykologisten romaanien jälkeen ehkä liiankin leppoisaa ja kevyttä luettavaa. Kirja käsittelee arjen pieniä asioita, pieniä hetkiä, mutta sitäkin merkityksellisimpiä tapahtumia ja tarinoita. Kirja saa minut hymyilemään ja herättämään arjen keskellä mielikuvitukselliset ajatukset henkiin. 

Kirja on joissakin kohti jopa niin helppoa ja arkista luettavaa, että minulla on muutaman kerran tullut sellainen olo, että hetkonen. Olinko minä äsken lukeassa kirjaa vai oliko ne kaikki pelkästään omia ajatuksiani. Ihan kun en olisi ollut lukemassa ollenkaan. Kirjan sisältö ikäänkuin valuu ja sulautuu osaksi omaa arkea ja osaksi omia ajatuksiani. Dekkarit ja jännityskirjat, ne ovat niin erillisia omia tarinoita, jota jäävät kirjan kansien sisään ja aina kannet avatatessa palautuu tarinaan. Pikkuseikkoja on taas täynnä ajatuksia arjesta. Pienistä asioita. Olo on ihan erilainen, kun dekkarin-, tai pykologisen romaanin jälkeen. Sellainen pehmeä ja kevyt.  

Tänä kesänä

Aion kiipeillä kallioilla, löytää geokätköjä ja katsella pilviä.

 "Yksi minulla vielä olisi:

että oltaisiin hiljaa paikallaan ja sataisi"

Sateen kastellessa puut ja herätellessä luonnon henkiin on hyvä vähäksi aikaa istuutua alas lämpimän kahvikupin äärelle ja muistella niitä ihania hetkiä, joita olemme jo tänä kesänä saaneet viettää.

Olemme saaneet heitellä kiviä rannalla, istua laiturilla, hakea ison kasan kesälukemisia kirjastosta, katsella kukkia, syödä jäätelöä ja välillä myös paistatella aurinkoa.

Kesä on vasta aluillaan ja minulla on sellainen tunne, että tästä voisi tulla hyvä kesä.

Pieni ja rauhaisa, mutta hyvä.

Siivouspäivä

 Sitä ollaan jo ison pojan näköisiä. Höpötellään aamusta iltaan. Ja tänään kaksvuotis neuvolaan.. 

Heihei pörröpää

Kesähiukset melkein valmiina

Sunnuntain retkeilyä

Sunnuntaisen päivän suunnitelmana oli käydä illalla etsimässä täältä lähimaastosta pari uutta geokätköä. Ensimmäinen kätkö löytyi kallion huipulla, upeasta metsämaisemasta suht helposti ison kiven juurelta. Eikä hyttysiäkään juuri näkynyt.

Toinen kätköpaikka osottautuikin edellistä haasteellisemmaksi. Museotalon edustalla oleva vanhan tuulimylly osottautui kätkön sijaintipaikaksi. Mutta vaikka kuinka yritettiin tutkia ja käydä läpi kaikki mahdolliset kolot ja potenttiaaliset kötköpaikat, emme onnistuneet kyseistä kätköä tällä kertaa löytymään. Pitääpä ehkä joskus tuonnempana palata takaisin  kyseiselle tuulimyllylle. Jospa se toisella yrittämällä löytyisi.