Päivän päälle viikko ollaan nyt oltu kotona ja kaikkea pientä ja kivaa on sinä aikana tapahtunut. Ensimmäiset päivät olivat täällä kesäisen hetleisiä. Parvekkeella lämpötila kohosi yli kolmenkymmenen ja ulos mentäessä sai ylleen laittaa pelkän kesämekon. Eikä kenkiäkään tarvinnut, vaan sai ilman niitä kävellä kostealla nurmikolla ja upottaa varpaat viileään veteen.
Päästiin paistattelemaan kesäaurinkoa myös tilovissa, sekä ystävän ylioppilasjuhliin. Elmulle on myös pystytetty oma sirkuteltta parvekkeelle, jossa voi mukavasti päivisin pötkötellä tai lueskella kirjoja. Parvekkeelle ollaan myös rakennettu Elmulle vanhasta laudasta autoille oma liukumäki. Näin kesäisin parveke taitaa olla Elmulle oma pieni leikkihuone.
Ja onhan sitä tässä rennon kesäilyn ohella ollut myös kaikenlaista järkevää ja hyödyllistäkin tekemistäkin. Kuten isoukin muutossa avustaminen, uuden jääkaapin ja pölynimurimen metsästäminen, vanhan jääkaapin siivoaminen, raha-asioista huolehtiminen, poikaystävän synttäripäivän suunnitteleminen...
Tänään oli tai on siis edelleen rakkaan avopuolisoni, Elmerin isin 27-vuotis päivä. Sain pienen lahjan ostettua jo Helsingin reissulla ja myöhemmin kotiin palattua tehtiin Elmun kanssa isille yhdessä muutama piirustus ja kortti, sekä tänään aamulla väsättiin synttärisankarille oma brunssiaamupala vesimelonien ja suklaaleipien kera. Ja kyllä näytti maistuvan.
Nyt on muuten itselläni myös ensimmäistä kertaa sellainen olo että hei, minäkin taidan pitää kesästä ja paljon. Sittenkin. Olen aina mieltänyt itseni enemmän niiksi talvi ihmisiksi, jotka nauttivat kenkien alla narskuvasta lumesta, vilttiin kääriytymisestä, viileästä ulkoilmasta ja kerrospukeutumisesta. Mutta nytpä on sellainen olo, että tämä, juuri alkanut kesä voisi jatkua ikuisesti. Tuntuu, että nyt kykenen nauttimaan kesästä kaikin voimin. Tai niiden voimien avulla, joita minulla on. Ja siksi aijonkin tämän kesän ottaa rennosti. Viettää sen oman poikani kanssa, retkeillä, kuunnella sadetta, istuskella rannalla ja lueskella kirjoja. Ei paineita eikä liiallista stressiä mistään. Annan ajan vain kulua ja päivien mennä eteenpäin yksi kerrallaan. Enkä vaadi itseltäni liikoja.
Rakastan kesässä leikkipuistoissa leikiskelemistä, kalliolla kirjoihin uppoutumista, kesäaamuisia kävelyitä, iltaauringin hiljasuutta ja paljaita varpaita. Ja sitä, että on ihmisiä. Tuntuu, että torit, hiekkarannat ja pienet metsäpolut ovat taas heränneet henkiin. Luonnon kauneudesta ja eloisuudesta puhumattakaan.
Tänäänkin ulkoillessa seurailin koko matkan ajan pilviä. En saanut katsettani irtautumaan taivaalta hetkeksikään. Olin lumoutunut.
On niin helppoa, kun ulos lähtiessä ei Elmun kanssa tarvitse laittaa kuin kengät jalkaan, kesähattu päähän, vähän aurinkokasvaa käsivarsille ja eikun ulos. Hiekkalaatikolle, keinumaan, leikkipuistoon, pelaamaan palloa, piknikille, metsään geokätkeilemään tai hiekkarannalle. Sitä voisi mennä vaikka minne.
Nyt kun on kesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti