Viimeisten raskauspäivin/viikkojen aikana en oikein jaksanut tänne kirjoitella, kun kannettava tietokone on rikki ja tähän pöytäkoneelle istuminen tuntui jotenkin niin tukalalta ja mahdottomalta ajatukselta :D Ja ei tässä koneen äärellä jaksanut koskaan kauaa istua, sen verran hankalalta se tuntui.
Mutta nyt on tässä maailmassa oma pieni poikani <3
Ikioma pieni rakkauspakkaus.
Pikkuinen syntyi 21.05.2011 klo 19.04
Paino 3670g
Pituus 52cm <3
Laskettu aika oli torstaina 19.05. Silloin olo oli energinen koko päivä...missään ei supistunut ja oli sellainen olo, että vaavaa saatetaan tässä vielä muutamien päivien, viikonkin ajan vielä odotella. Kuitenkin perjantai aamulla heräsin 06.30 supistuksiin...niitä tuli aina muutamien viiden kymmenen minuutin välillä ja ensimmäistä kertaa supistukset tuntuivat sattuvan...ihan erilaisille kuin aikaisemmin. Aamulla 09.00 oli varattu neuvola aika ja lähdin sinne kävelemään, tuntien aina silloin tällöin kävelyvauhtia hidastavia supistuksia. Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi uskovansa, että vauva saattaisi ihan nyt viikonlopun aikana syntyä ja tottakai itestä se ajatus tuntui jotenkin uskomattomalta ja epätodelliselta, vaikka supistelut jatkoivatkin..
Kotiin päästyä mietiskelin, että pitäisiköhän tässä nyt tehdä asialle jotain...pieni jännityshän siinä oli päällä, että miten nämä supistelut etenevät ja missä vaiheessa sitä pitäisi lähteä ajelemaan kohti Kuopiota... Päivällä jo mietin, että pitäisiköhän sitä jo lähteä...mutta sitten yhtäkkiä kolmen aikaan supistelut lopahtivat...Onneksi ei siis vielä lähdetty minnekkään.
Sitten siinä kahdeksan yhdeksän aikaan supistelut taas alkoivat ja tällä kertaa vielä voimakkaammin. Koitin maata sohvalla ja rentoutua, mutta se tuntui aika tuskaiselta ja aina välillä oli pakko päästä ylös kävelemään...Tukala olo jatkui koko illan ja siinä n. klo 23.00 en enää pystynyt olemaan kotona ja niinpä pakattiin loput matkaavarat ja lähdettiin ajamaan kohti Kuopiota. Tunnin ajomatka tuntui ikuisuudelta supistelujen kanssa ja katoin varmaan jokaista tiekylttiä, että montako kilometriä vielä on matkaa :D
Sairaalalle päästyä päästyä puolen yön aikaan kätilö otti meidät vastaan ja vei vastaanottohuoneeseen. Sielä istahdin keinutuoliin samalla kun anturit mittailivat supistuksia sekä vauvan sydänääniä. Sen jälkeen kätilö tarkosti tilanteen ja olin kaksi senttiä auki... ja kätilö totesi, että kyllä se vauva tällä reissulla syntyy ja se tuntui uskomattomalta....että nytkö se vauva on tulossa <3
Sitten vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja meidän opastettiin synnytyssaliin. Sielä makoilin sängyssä kuumapussi selässä ja yritin rentoutua aina jokaisen supistelun välillä...isä ihanasti vierellä tukemassa ja auttamassa <3 Kokeilin myös alkuyöstä ilokaasua..mutta siitä ei tuntunut olevan apua... Kolmen aikaan yöllä meni lapsivesi ja joskus neljän aikaan sain epiduraalipuudutuksen supistuksiin ja sen jälkeen olo oli hetken kuin taivaassa :D <3 Mikään supistus ei sattunut ja olo oli rento...taisin siinä puudutuksen jälkeen vähän aikaa jopa torkkua...
Muistan, että epiduraalin jälkeen vessassa käynti oli hankalaa....vasen jalka oli kokonaan puutunut ja tunnoton ja kävely oli hankalaa....sen jälkeen puudutusannosta vähennettiin ainakin joksikin aikaa...Aamulla seitsemän aikaan vaihtui kätilö ja siihen mennessä ei ollut vielä mitään kummempaa tapahtunut...taisin olla vain neljä senttiä auki siinä vaiheessa... Joskus päivällä otin ilokaasun käyttöön rauhoittaakseni henkitystäni...En edes oikein mitä kaikkea siinä lauantai päivän aikaan tapahtui...aika meni todella nopeasti, vaikka eteneminen ei tapahtunutkaan niin nopeasti kuin olisin kuvitellut... supisteli aina säännöllisesti ja välillä aika kipeästikkin ja ilokaasun voimin koitin sinnitellä....Vetelin islokaasua koko päivän ja illan mittaan olo jo vähän huono olo....vähän känninenkin olo itse asiassa...
Kolmen jälkeen vaihtui taas kötilö... joka oli meidän kanssa sitten koko loppuajan...Olin koko loppuajan sen verran ilokaasuissa ja muutenkin aika pihalla, etten esimerkiksi muista, että olisin kuuden aikaan illalla olin saanut reiteen pari puudutuspiikkiä...Niin ainakin iskä sanoi eikä itellä ole mitään muistikuvaa niistä, tai että niitä antanut toinen kätilö olisi edes käynyt huoneessa...hömss
Mutta Mutta Kuuden jälkeen supustelut olivat jo voimakkaimmillaan ja olo oli tuskaisempi kuin koskaan...oli ihan sellainen olo, ette kestäisi niitä...ilokaasunaamariakin oli vaikeaa pitää paikallaan naamassa, kun sattui niin paljon...onneksi isä oli vieressä auttamassa ja pitämässä kiinni..maailman paras tuki ja rauhoittelija <3 Puolen seitsemän jälkeen lauantai illalla päätettiin aloittaa ponnistaminen.... Oli se kyllä yksi kivuliain ja tuskallisin puolituntinen mitä olen koskaan kokenut... mutta se loppui kun ihana poika syntyi maailmaan 19.04 <3 <3
Pikkuinen tuli melkein heti äitin rinnoille pötköttämään ja se oli uskomaton hetki kun tunsi oman pienokaisen ihollaan...ja sen ääni oli valloittavan suloinen <3 Sitten isä pääsi leikkaamaan napanuoran ja vähän myöhemmin kylvettämään ja pukemaan vauvan sillä aikaa kun äiti koitti viimeisillä voimilla kömpiä suihkuun..
Suihkun jälkeen vauva nukahti ja isä ja äiti nauttivat onnittelukahveista ja voileivistä... Ja klo. 22.15 kätilö tuli hakemaan meitä siirrettäväksi vauvaosastolle, josta saatiin oma pikkuinen perhehuone <3 Ja sinne jäätiin viettämään ensimmäistä yötä uuden perheen kesken :,) <3
Oma pikkuinen rakas, kun oltiin vielä sairaalassa <3
.
