keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Ensikosketus leikkipuistoon

"Hei me keinutaan"


Tänään oli sellainen päivä, kun ei oiken meillä pikkuisen kanssa ollut mitään sen erikoisempia suunnitelmia mitä tehdä isin ollessa töissä. Maanantaina käytiin joulushoppailemassa tiimarissa ja eilen oli muskari. Tänään oli siis vähän sellainen waht to do päivä. Siitäpäs sitten sainkin idean, että mennäänpäs moikkaamaan isiä töihin. Työpaikka on reilun kilometrin päässä ja siitä saataisiin hyvä päivälenkki lumisessa säässä. Hetken vielä epäröin lähtöä, mutta kun pikkuisen päiväuni aikaan naapurista alkoi kuulua mieletön poraus, puin ulkovaatteet päälle ja lähdimme matkaan.

Pikkuinen nukahti samantien ulos päästyä ja heräili vasta perille saavuttua. Isikin oli iloisesti yllättynyt löydettyään meidät yhtäkkiä työpaikan aulasta. Katseltiin vähän paikkoja ja annettiin isille mukaan pakkaamamme omenapiirakan palanen. Pieni työpäivän piristys. Niin ja tietenkin on sitten jotain, mitä herkutella kahvitauolla.

Hetken ihmeteltämme lähtimmekin jo takaisin kotiinpäin. Parinkymmenen minuutin matka vielä takaisin ja pikkuisellakin saattaa piakkoin nälkä yllättää. Kotimatkalla kuitenkin huomasin pienen leikkipuiston, josa näkyi myös vauvakeinu olevan. Enkä sitten malttanut siitä mennä ohi, vaan kävimme pikaisesti kokeilemassa, että miltäs se keinussa istuminen tuntuukaan.

Pienen pienissä vauhdeissa se pikkuinen iloisesti istuskeli ja äitille hymyili, äidin samalla lallatellesse "Kiikkaa kiikkkaaa" ja nappaillessa valokuvia sen minkä kerkes. Kyllä ehdottomasti mennään l'hiaikoina uudestaan leikkipuistoon vierailulle. Sen verran kivaa oli.


3 kommenttia:

  1. Siis mitä, teillä on ihan valkoista siellä!! Epäreilua! Meillän on ihan ruskeaa. :(

    VastaaPoista
  2. Niinpä, missä on noin paljon lunta? Ei ainakaan täällä etelä-suomessa eikä kuulemma rovaniemelläkään. Hyvä kun muistutit keinumisesta, josko me saatais viikonloppuna aikaiseksi mennä puistoon. On vaan sen verran kävelymatkaa, että neiti ehtii nukahtaa matkalla.

    VastaaPoista
  3. Täällä Pohjois-Savon sydämessä oli ainakin hetken aikaa ihanan valkoinen maa. Vähän esimakua tulevaan talveen ^^ Nyt kuitenkin kaikki on jo pelkkää vettä tien pinnoilla...

    Mutta uusia lumisateita odotellen :) JA JOO meillä on kanssa sama, että on kaikki nuo leikkipuistot juuri sen pitkuisen kävelymatkan päässä, että pikkuinen siinä kerkiää nukahtamaan, jos on nukahtaakseen. Ei siis ole yhtään tässä ihan pihapiirissä :S se on sinänsä harmi,

    VastaaPoista