torstai 3. marraskuuta 2011

Jouluhaaveilua

Joulu tekee hiljalleen tuloaan. Kaupan hyllyt täyttyvät pian joulutontuista ja postiluukusta tipahtelee joulumainoksia leulukirjojen kera. Ensimmäinen lojui eteisen lattialla jo eilen. Itse olen päättänyt jo julistaa oman joulukauteni virallisesti avatuksi muutama päivä sitten. Olen jo siivonnut pikkuhuoneessa olevan kirjoituspöydän, asettanut ompelukoneen siististi seinänvierustalle ja  pystyttänyt oman jouluaskartelu paikan. Omat joulukortit olen saanut jo suunniteltua, muutama mallikappalekkin on valmiina. Vielä kaupasta tarvitaan lisää tarvikkeita, niin saan loputkin näin marraskuun alla väsättyä.

Haaveilen jo joulusta. Siinä, että saan täyttää kotimme piparin tuoksusta, tuoda olohuoneeseen pienet mukit täynnä lämmintä glögiä. Leipoa joulutorttuja pikkuisen katsellessa vierestä. Haaveilen valojen sytyttämisestä, kynttilöiden polttamisesta. Lämpimistä villasukista, jäätyvistä nenänpäistä.

Voin jo korvissani kuulla joulumisiikin raikuvan, tuntea sen ilon ja lämmön tunteen kotonamme, kun pikkuisen kanssa lauleskellaan ensimmäisiä joululauluja joulukuun pimeinä iltoina. Haaveilen jo joulukirkkoone menemistestä, kauneimpien joululaujujen kuulemisesta.

En malta odottaa. Sitä ihanaa joulu ruokaa. Tallinnan vanhan kaupungin jouluvaloja, kauniisti koristeltuja joulukuusia, pieniä joulukojuja, tunnelmallista joulutoria, hiljalleen satelevia lumihiutaleita ja kulkusten kilinää. Joulu on parasta aikaa. Vietämme tämänkin joulun, kuten kaksi edellistä joulua keskellä Tallinnan sydäntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti