maanantai 14. marraskuuta 2011

Isänpäivän tunnelmia

Ensimmäisen isänpäivän vietto alkoi aamukahvin merkeissä Helsingissä ja päättyi rauhalliseen iltatee hetkeen Pohjois-Savoon. Luvassa oli nimittäin sunnuntainen isänpäivän road trip kohti kotia.

Aamulla yhdeksän aikaan heräilin kahvin keittoon. Paahdoin herkilliset voileivät, sytytin muutaman kynttilät, nostin hesarin pöydälle ja asettelin muumimukien vierelle punaiseen käärrepaperiin paketoidun isänpäivälahjan. Siinä samassa touhutessani pikkuinen ja isi hiljalleen availivat silmiään ja heräilivät äidin valmistamalle isänpäiväaamupalalle.

En halunnut ostaa ensimmäiseksi isänpäivälahjaksi mitään aamutossuja, aamutakkia, boxereita, saatika sitten kuvallista kahvimukia hymyilevän vauvanaaman kera. Eiei. Liian tylsiä ja jotenkin ajan myötä kuluneita lahjoja. Ja tiesin sen, että poikaystäväni ei sellaisia lahjoja missään nimessä haluaisi.

Ajattelin siis väsätä yhdelle jo valmiiksi teetetylle isä ja poika valokuvalle jonkinlaisen taustan ja kehystää sen itse. Hain kaupasta kehykset, hieman huopaa ja käsin tehtyä paperia ja wolaaaa hieman syksyinen taulu olikin valmis. 




Aamupalahetken pikkuinen istuskeli hetken pöydän vieressä rattaissa (kun lyhyelle reissulla ei raaski ottaa mukaan sitteria tai kun syöttötuolia ei ole saatavilla, on rattaiden tuominen sisälle pelastus, juuri esimerkiksi tällaisessa ruokailuhetkeksi) kunnes pääsi isin seuraksi lueskelemaan lehteä. Tai miten sen nyt paremmin sanoisi. Repimään ja pureksimaan lehteä.








Puolen päivän paikkeilla saatiin auto pakattua ja lähdettiin ajamaan kotiia kohti. Heinolassa pysähdyttiin abc:lle isänpäivälounaalle ja loppumatkan meitä viihdytti jännittävääkin jännittävämpi isänpäiväinen jääkiekkoottelu Suomi vastassaan iki ihana naapurimme. 

Vaikka tämä ensimmäinen isänpäivä olikin vähän erilainen, tällainen reissun päällä vietetty isänpäivä, oli se kuitenkin onnistunut päivä. Helsingin viiikoloppu oli kerrassaan mieletön. Perjantaina poikaystävän veljen häät Suomenlinnassa, paljon ihania ihmisiä, hyvää ruokaa, mahtava tunnelma ja kaiken sen kruunasi tämä sunnuntaina vietetty isänpäivä.

Mutta muusta reissulla tapahtuneesta, kuten näistä häistä lisää myöhemmin..

Nyt voisinkin mennä laittamaan ruokaa. Syntymäpäivän kunniaksi onkin luvassa tortilla illallinen. Ainiin ja tuohon profiiliin voisin tietoni käydä muuttamassa. 21-vuotiaasta onkin tänään tullut 22-vuotias. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti