Juuri tähän aikaan viime vuonna olin suunnilleen kolmannella kuulla raskaana. Pahin aamupahoinvointi vaihe oli jo hieman helpottanut ja tilalle oli tullut väsymys. Hyvä, jos jaksoin kymmeneen asti iltaisin valvoa. Silmäni sammahtivat bb:n tunnarin alkaessa soida, nukuttaen minut sikään uneen.
Aloitin myös näihin aikoihin ensimmäisen kahdeksan viikkoa kestävän työharjoittelujakson eräässä vammaispalvelu kodissa. Muistan, kuinka töissä ollessani jokaisella tauolla litkin teetä naamaan ällötyspisteeseen asti. Kahvi ei maistunut, sen haju tuntui tappavan oksettavalta ja pahalta. Teki pahaa olla samassa huoneessa kahvinkeittimen kanssa. Raskausaikani pahin vihollinen, tämän hetken rakkain aamuseuralainen.
Raskausmahani ei vielä päälleppäin näkynyt. Lähiperheelle ja muutamille ystävilleni olin raskaudestani kertonut, mutta suurin osa kadulla vastaan tulevista ihmisistä, koulukavereitani ja työkavereistani olivat vielä täysin tietämättömiä sisälläni kasvavasta pinen ihmisen alusta. Oli ihana tunne kantaa talvitakin kätköissä mukanani omaa salaisuuttani, omaa pientä ihmettäni.
Välillä tulee ikävä sitä aikaa, kun olin raskaana. Ikävä niitä sisälläni asustelevan pienen hikottelevan olion pienten varpaiden potkuja. Ikävä sitä, kun ltaisin yhdessä kuunnteltiin kuulokkeilla sydänääniä, arvuuteltiin sukupuolta ja tulevaa nimea, laskeskeltiin raskausviikkoja ja ihasteltiin vastasyntyneiden vaatteita. Silloin kaikki oli niin uutta ja jännittävää, niin erilaista, mutta silti niin ihanaa.
Tietenkin oli sitten niitä ei toivottuja asioita, jotka tulivat kaupanpäällisiksi mukaan. Kuten esimerkiksi aamuinen oksentelu appelsiinimehusta, energiatasoa lamaannuttava väsymyt, öitä piinaavat kipeät ja turvonneet jalat, viikkottain lisääntyvät kilomäärät sekä mielenrauhaa hermostuttava synnytysjännitys.
Kuitenkaan nuo raskauden sivuvaikutukset, ei niin ihanat ja toivotut oireet eivät näin jälkeen päin ajateltuna olleetkaan niin pahoja. Niiden aiheuttamat negatiiviset tuntemukset ovat tipotiessään. Niistä selvittiin ja hengissä. Nyt niitä ei voi muuta, kuin muistella hymyissä suin."Muistaksä ku mä en saanu yöllä unta ku jalat oli niin kipeet ja sitte kattelin koko yön totoroa ja liikkuvaa linna olohuoneessa?" "Buhaha joo muista, oli kyllä ihmeellinen yö". Ja sitä rataa.
Ei, vauvakuume ei ole isekenyt. Mutta raskausikaa on jonkunverran ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti