keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tänään on ollut kiva päivä

Koska...
Sain hetkeksi istahtaa sohvalle juomaan aamukahvia ja uppoutumaan ihanan kirjan pariin
Ulkona on ollut ihana pakkanen. Ihana talvi ja miellettömiä valokuvia
Aloitin uusien säärrystimien neulomisen
Kävin kaupassa sovittelemassa pipoja
Söin hyvää ruokaa
Katsottiin jakso dr.who:ta. (Ihan paras sarja mitä vain voi olla!)
Join lisää kahvia nammnammm

Huomenna aloitamme pikkuisen kanssa uuden kerhon
Kerho on suunnattu 6-12kk vauvoille ja heidän äideilleen.
Se kokoontuu joka torstai ja jokaisella kerralla on jotain erilaista puuhasteltavaa.
Kuten esimerkiksi huomenna askarrellaan ja piirrellään jalanjäkiä,
seuraavalla kerralla on luvassa loruleikkeja ja sitä seuraavalla kerralla vuorovaikutustanssia asiantunevan ohjaajan kera. En malta odottaa.

Ja lauantaina alkaa vauvauinti. Uikkaritkin ollaan saatu hankittua ja kotona kylpyveden lämpötilaa hiljalleen alennettu. Ollaan siis kaikin puolin valmiina uimaan.
Ainoa mikä hieman jännittää, on se vauvauinnin aika. Klo 08.00. Ja lauantai aamu.
Se tarkoittaa sitä, että herätä pitäisi siinä ehkä puoli seiskan paikkeilla, jotta keretään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti