maanantai 2. tammikuuta 2012

Tammikuu

Se tuntuu aina niin kaukaiselta ja kylmältä kuukaudelta.
Elettiin sitten maaliskuuta, kesäkuuta, marraskuuta tai joulukuuta. Tuntuu aina, että tammikuhu on vielä pitkä matka.
Nyt se sitten on täällä. 
Tänään on tammikuun toinen päivä.

Tammikuun alkaminen tuo mukanaan haikean olon. Joulukuu on nyt virallisesti ohi. Joulu on vietetty ja uusivuosi juhlittu. Odottavan aika kului joulukorteja askarrellen, pipareita leipoen ja jouluradiota kuunnellen. Enään ei ole mitään, mitä odottaa. 
Paitsi tietenkin kevättä ja sen jälkeen tulevaa kesää, mutta siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus, kun suurimmat pakkaskuukauden ovat vielä tuloillaan.

Toisalta on tammikuussa hyvätkin puolensa. Saa aloittaa uuden vuoden, tavallaan kaiken taas alusta. Saa asettaa itselleen uusia tavoitteita uudelle tulevalle vuodelle. Saa unelmoida ja suunnitella.
Saa nauttia lumisista säistä, ihanista talviaamuista, jolloin ikkunat ovat kristallisessa jään huurteessa. Talvisesta aamuauringosta, lumen narskumisesta jalkojen alla, pulkkamäestä, lämpimästä kaakkaosta ja punaisista nenistä. Ihanaa olisi päästä esimerkiksi monen vuoden tauon jälkeen laskettelemaan. Taikka kokeilemaan luistelua, saatika sitten hiihtämistä. On tämä talvi myös ihanaa aikaa. 

Ja onhan sitä kaikkea, mitä voi odotella. Ensi viikolla meillä alkaa vauvauinti. Ja kohta on tuloillaan ystävänpäivä, sitten laskiainen ja jos katsotaan vielä kauemmas, niin pääsiäinen. Mutta ehkäpä aina ei tarvitse olla jotain, mitä odottaa. Ehkäpä nyt voisi vain yrittää nauttia tästä hetkestä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti