perjantai 28. lokakuuta 2011

Meidän perjantaipäivä

Aamulla isän lähdettyä töihin vietimme pikkuisen kanssa rauhallisen aamun musiikkia kuunnellen ja lehteä lukien. Päivällä käytiin kaupassa ostamassa huomiselle leipomistarpeita. Olen nimittäin päättänyt, että meillä vietetään jo huomenna pienet halloweenjuhlat. Ei siis mitään sen ihmeempiä tule tahatumaan kuin, että aijon leipoa halloween teemalla varustettuja leivoksia ja niitä voidaan sitten illan aikana herkutella samalla jotain huonoilla tehosteilla varustettua kauhuleffaa katsellen. En ole moneen vuoteen viettänyt halloweenia millään tavalla ja siksi halusinkin tänä vuonna tehdä edes jotain vähän erikoisempaa.

Iltapäivä pikkuisen kanssa sujuikin sohvalla leikkien ja leluja tutkiskellena



Ihan parasta tässä päivässä oli se, kun poikaystävä töistä kotiin tullessa toi mukanaan kehystetyn kuvan pikkuisesta. Ja vielä se paras kuva kaikista. Rakastan tuota kuvaa. Se on otettu vähän yli kuukausi sitten tillikkajärven kansallispuistosta. Ehdottomasti arvokkain ja rakkain valokuva ikinä. Ja nyt se on ihanasti kehystettynä olohuoneemme seinällä-

Tässä on toinen suosikkikuvani pikkuisesta sööpöilemässä kirjahyllylläni

Ilta sujuikin omalta osaltani rauhallisissa merkeissä isoäidin neliöitä virkaten ja huomista päivää odotellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti