keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Matkakertomut osa nr. 1

Päivä 1. Ensimmäisen päivän vietin kotona, Espoossa vanhempieni luona. Pikkuinen oli väsynyt pitkästä edellispäivän ajomatkasta, joka näkyi jo aamupäivä kiukutteluissa ja huipentui illalla superväsymys kiukuttelu kohtaukseen, jolloin ei auttanut muu kuin tuudutella niin kauan, kunnes pikkuinen nukahti. Niin hurjaa väsymyskiukuttelua ei meillä aikaisemmin sitten olekkaan nähty. Vieras paikka, pitkä ajomatka takana ja uusia ihmisiä. Paljon kaikkea uutta lyhyen ajan sisällä. Onneksi osasin ennakoida ja viettää torstaipäivän rauhallisissa merkeissä kotona löhöillessä, pikkuista sylissä kanniskellessa ja uuteen paikkaan totutellessa.







Päivä 2. Perjantai oli jo parempi päivä, pikkuinenkin iloisesti hymyillä jaksoi. Aamulla käytiin äitini kanssa kaupassa ja illalla pikkuinen oli "ensimmäistä kertaa hoidossa" muutaman tunnin ajan, kun karkasin Helsingin keskustaan kahvittelemaan ja viettämään iltaa ihanien ystävieni seurassa. Onhan pikkuinen ollut ennenkin ilman äitiä, ehkä tunnin parin isän kanssa ja kerran aikaisemmin mummilla hoidossa muutaman tunnin, mutta sen koko ajan pikkuinen oli nukkunut. Nyt siis ensimmäistä kertaa ilta mummolassa...

Äiti kädet täristen matkasi bussipyskille odottelemaan Helsingin bussia, kun pikkumies jäi yksikseen mummolaan. Vaikka tarkoituksena ei ollutkaan tehdä pitkää reissua, niin pieni jännitys ja ikävä kihelmöi vatsanpohjalla koko reissun ajan. Mitköhän se tekee? Saakohan se syötyä? Onkohan silä hirmuinen ikävä äitiä? Osaakohan se nukahtaa muiden seurassa....?

Kotiin kymmenen aikaan palattua vastassa odotteli helpotukseksi iloinen pikkumies, juttelemassa mummin kanssa sängyllä. Ja hymy oli mitä hurmaavin äidin nähdessään. Ja ei mennyt, kuin puolisen tuntia, kunnes pikkuinen nukahti yöunille kiltisti äidin syleilyyn.

Oli kyllä ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Istuskella kahvilassa juomassa ihanaa chai-kaneli lattea, nautiskella illasta ja höpötellä niitä näitä. Ihan parasta. On kylä ollut ikävä niin Helsinkiä, pieniä kahviloita, kuin illanvietto ystävien parissa.







Päivä 3. Lauantaina vaihdettiin majoituspaikkaa Espoosta Helsinkiin, jossa poikaystäväni majaili. Aluksi ajattelin, että helposti voisin tästä junalla ja bussilla suunnata sinne vaunujen kanssa, mutta kun huomasin tarvittavien tavaroitteni määrän, soitin poikayställe, että voisikohan hän sittenkin tulla hakemaan meidät. Ja aamulla päästiin autokyydillä Helsinkiin. Pikkuinen näki isän pari päivän eron jälkeen, voi sitä jälleennäkemisen riemua ja onnea molempien silmissä.

Vietettiin ihana lauantaipäivä yhdessä muutaman poikaystävän kaverin vierraillessa. Illalla päästiin vielä pikkuisen kanssa kypyyn ja kruunattiin päviä nautiskelemalla suklaista jäätelöä kahvin kera kynttilöiden valaisemalla parvekkeella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti