sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Matkakertomus osa nr. 5

Päivä 10. Lauantaina poikaystäväni oli viettämässä veljensä yllätys polttareita. Siinä siis syy siihen, että tultiin jo nyt takaisin Tallinnasta, muuten oltaisiin kyllä kauemminkin viihdytty. Mutta mutta poikaystäväni oli siis polttareita viettämässä koko lauantai päivän. Tai noh ei nyt ihan koko päivää. Kävi nimittäin sillä tavalla, että polttarit alkoivat kymmeneltä aamulla. Itse olin juuri silmiä availemassa, kun poikaystäväni teki jo lähtöä. Meillä oli tiedossa kiva Helsinkipäivä kahdestaan pikkumiehen kanssa. Heräiltiin katselemaan aamupiirrettyjä ja lähdettiinkin melkein samantien aamukävelylle. Tarkoituksena oli mennä ostamaan aamupalaa, jääkaappi loisti tyhjyydellään ja miten päivä voisikaan alkaa ilman kahvikupillista paahdetun voileivän kera. Siispä kauppaan ja mars.

Kauppareissulta palattuani en kuitenkaan saanut ulko-ovea auki. En sitten millään. Yritin ove työntää ja vetää minkä voimistani pystyin, mutta ei. Kääntelin ja vääntelin avainta joka suuntaan, mutta mitään ei tapahtunut. Vartin oven kanssa tapeltuani uskaltauduin soittamaan poikaystävälleni, että apua en pääse sisään. Pikkuinenkin oli juuri herännyt uniltaan ja varmasti kohta nälkänen, enkä minä pääse mitenkään sisälle. Onneksi poikaystävä ei ollut liian kaukana, joten pääsi helposti lähtemään pelastamaan avutonta äitiä hädässä.

Polttareiden vietto keskeytyi siis hetkellisesti, mutta kun oltiin päästy sisälle ja saatu yhdessä syötyä aamupala, lähti poikaystävä takaisin polttareiden viettoon ja me jatkoimme päivän viettoa uskaltamatta lähteä enää ulos, jos vaikka ei päästäisikään uudestaan sisälle. Mutta meillä oli ihana päivä. Leikiskeltiin ja lauleskeltiin ja ei aikaakaan kun oli jo iltamyöhä ja poikaystävä palasi takaisin luoksemme.


Päivä 11. Sunnuntaina käytiin aamupalan jälkeen vierailulla poikaystäväni veljen ja hänen tulevan vaimon luona (häät ovat marraskuussa <3) Ihasteltiin heidän ihanaa kaksiota Kallion sykkeen keskellä. Olohuoneessa ihanan vihreät seinät, huoneet täynnä ihania yksityiskohtia ja toistaankin komeampia viherkasveja. Siinä samassa iski itsellekkin hurja sisustusvimma, että pakko saada omaakin kotia kivemman näköiseksi, enemmän kotoisammaksi ja oman itsensä näköiseksi.

Juotiin yhdessä kahvit ja syötiin ihanaa marjapiirakkaa. Pikkuinenkin sai sohvalla pötkötellä (kuten käänytyä ensimmäisen kerran vanhemmilta salaa) ja leikiskellä kummisedän ja tädin sylissä (molemmat ovat siis pikkumiehemme kummeja) Käytiin siinä samassa vielä yhdessä Kalasatamassa kävelyllä, jonka jälkeen syömään pelmeenejä venäläiseen ravintolaan. Ihanan mukava Helsinkipäivä, jonka kruunasi poikaystävän veljeltä saamamme uusi kone. Ja voih kyllä tällä ompulla kelpaa surffailla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti