tiistai 10. huhtikuuta 2012

Laivalla Tallinnaa

Nyt on sitten pääsiäinen vietetty ja Tallinnasta kotiin palattu. Eilen illalla yhdeksän paikkeilla päästiin perille ja tänä aamuna se isi jo matkasikin takaisin töihin, kun me Elmun kanssa jäätiin kotiin yrittäen palautua tähän alkavaan arkeen hieman flunssaisen oloisina. Pienokaisella oli koko reissun ajan pieni flunssa päällä, joka on tällä hetkellä kova yskä ja käheä ääni. Nenäkin hieman tuhisee, mutta onneksi kuumetta ei ainakaan vielä ole. Yritetään nyt sitten rauhallisesti kotiutua, jotta tuo flunssa ei pääsisi sen pahemmin yltymään. 

Joten viettäkäämme tänään leppoisaa kotipäivää, kun nyt vihdoinkin ollaan taas kotia päästy.
 Ps. Olisittepa nähneet sen pienokaisen ilmeen, kun eilen illalla kotiin saavuttiin. Heti ulko ovella pisti sellaisen naurun ja hymyt, että ei mitään rajaa. Oli ehkä maailman onnellisin kun pääsi taas kotiin. Tutut paikat ja kaikki tutut lelut. Niin ja tietenkin Maga (lemmikkilisko)

Oltiin siis viettämässä pääsiäistä Tallinnassa. Torstaina lähdettiin ja sunnuntaina tultiin. Ja nyt sitten eilen ajeltiin tänne Pohjoiseen Savoon. Ja oli muuten ihana reissu, vaikkakin sää oli luminen ja tuulinen. Ei siitä lämmittävästä ja kirkkaasta kevätauringosta päästykkään tänä pääsiäisenä hiveästi nauttimaan, mutta ihanaa silti oli. 

Reissusta kirjoittelen myöhemmin lisää, luvassa matkapostausta ihanien kuvien kera. 
Mutta tässä nyt näitä laivamatka kuvia Helsingistä Tallinnaan.
Kiirastorstai ja täpötäysi risteilylaiva. Oli onnea, että saatiin noinkin hyvät istumapaikat, jossa Elmulla oli tilaa pomppia ja liikkua.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti