maanantai 23. huhtikuuta 2012

Keväinen viikonloppu

Vihdoinkin se on täällä. Kevät, aurinko ja lämpö. Koko viikonlopun on ollut ihan mielettömän upea sää. On voinut kulkea kevät takissa ilman, että olisi tippaakaan paleltanut. Aurinko on paistanut. jonka mukana kadut ovat täyttyneet ihmisistä. Kesäautoja testaillaan torin kulmalla, pikkupojat skeittailevat kadun varsilla ja nuoret istuskelevat puistonpenkeillä. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hei kohta se kesä tulee ja päästään mökkeilemään. Päästään makkaraa paistamaan, nurmikolle istuskelemaan ja mansikoita poimimaan. Ja vaikka olen aina ollut enemmän syksy/hämärä talvi ihmisiä, niin nyt oikein nautin kesän tulosta.

Mielettömän ihanaa. Tälläkin hetkellä parvekkeen ovi on auki ja sieltä kevät tulvii tänne olohuoneen puolelle. Ihanaa kuulla lintujen ääniä ja kadun melskettä. Pikkuinen Elmu nukkuu makuuhuoneessa, isi astuu luultavasti ihan näillä minuuteilla töistä kotiin ja mummi laittelee keittiössä ruokaa. Itse katselen kuvia eilisestä konfirmaatiostani ja käyn läpi yhä uudelleen sitä tilannetta ja sen jälkeisiä juhlia. Niin paljon ajatuksia ja tunteita se herättää, että niitä on vaikea saada kirjoitetuksi. Mutta pian pistän tännekkin kuvia eilisestä rippijuhlistani. Kunhan vain kerkiän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti