keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Sanoja ja leikkejä

Tänään taas sen huomasin, kuinka hyvin pikkuisella on jo muutamat sanat halussaan. Eli siis tietää ja tunnistaa, mitä jokin tietty sana tarkoittaa. Pienokainen tunnistaa tällä hetkellä esimerkiksi sanat 
Isi, äiti, Maga (meidän lemmikki lisko) lamppu, pallo, tutti, ei, nalle, pullo, isin sukka..
Jos esimerkiksi sanoo, että "Missä pallo?" Osaa pikkuinen heti etsiä lattialta pallon ja lähtee samantien ryöminään sitä kohti.

Ja ryömii jo muuten hurjaa vauhtia. Jos pistän pienokaisen vaikka olohuoneen lattialle ja lähden itse käymään keittiössä hakemassa jotain juotavaa, menee vain hetki, kunnes pienokainenkin on jo sinne tullut hurjaa vauhtia. Ja aina kynnyksen yli tultaessa osaa nostaa jalkoja sen verran, ettei polvet kolahda. 

Pitää vielä kertoa se, että tuola pikkuisella on oma ihana tapansa leikkiä pallolla.
Ensiksi ottaa pallon istuessaan käteen, jonka jälkeen tiputtaa sen jaloilleen ja alkaa hurjaa vauhtia potkiskelemaan molemmilla jaloillaan niin kauan, kunnes pallo jonnekkin vierähtää.
Se on niin maailman suloisin näky, kun tuommoinen istua köröttää lattialla paikoillaan, vain jalat vimmatusti heiluu. Ja vielä se ihana keskittynyt ilme. 



Parhaita leikkikaluja ovat tällä hetkellä pallon lisäksi myös kaikki keittiökaapit sekä niiden sisältö. Muutaman kerran on meinannut sormet jäädä väliin, kun kaappeja on niin innokkaasti availtu, mutta onneksi siltä ollaan vielä säästytty. Tosiaankin, painottaen sanaa vielä.

Niin ja pleikkaria pitäisi aina päästä näpertelemään ja peli/dvd laatikon sisältöä tutkimaan. Aina kun isin tai äidin katse välttää, on koko laatikko mullin mallin lattialla.
Ja tottakai kaiken maailman lamppujen piuhoja, sähköjohtoja ja kännykän latureita on kivaa repiä. Ne pitää nyt pistää hyvin piiloon, ettei pienokainen pääsisi niihin niin helpolla käsiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti