tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kun selkä sanoo poks

Mitäs siitä nyt on. Parisen päivää ollaan oltu kotosalla ja se koko aika on mennyt selkää voivotellessa. Liikkuminen on hankalaa. Selkä saattaa yhtäkkiä jumahtaa niin, että ei ylös sohvalta pääse. Saatika sitten sängystä. Ei se kipu kuitenkaan onneksi ihan jatkuvaa ole. Kyllä, pystyn tekemään asioita ja joitakin arkisia askareita, mutta hankalampaa se on. Esimerkiksi pienokaista on hankalaa nostaa. Tuskin jaksan hetkeä kauemmin sylissä pitää. Syöttötuoliin nostamiseen tai pienokaisen pukemiseen on pyydettävä isin apua. 

Ehkäpä se selkä siitä helpottuisi ja pääsisi taas toden teolla touhuilemaan ja nauttimaan niin keväisestä säästä kuin pienokaisesta. On tuntunut pahalta, kun ei ole päässyt pienokaista kunnolla sylissä pitämään, ilmaan heittelemään ja pussailemaan, lattialla möyrimään ja tanssahtelemaan. Onneksi on isi ollut paikalla leikkimässä pienokaisen kanssa, kun äiti ei ole pystynyt.

Tänään käytiin jopa pienellä kävelyllä, vaikka aamulla olikin sellainen olo, että jaksaakohan tuonne keittiöönkään asti kävellä. Onneksi olo hieman päivällä helpotti ja pyysin sitten isiä pukemaan pienokaisen valmiiksi vaunuihin samalla, kun itse yritin saada kenkiä jalkaan. 

Pieni kävelenkki rannalle teki hyvää. Niin selälle kuin omalle jaksamiselle. Aurinko, ranta, kymmeniä hiihtäjiä, lintuja, oravia. Ihana kevät piristää kummasti.


Mutta vaikka äidin vointi onkin ollut fyysisesti ei niin kehuttava, on pienokainenvuorostaan ollut ehkä maailman iloisimmalla tuulella. Ja se jos mikä on saanut äidinkin onnensa kukkuloille.
 Se kun on niin maailman onnellisin. Nyt kun on päässyt takaisin kotiin. Tuttuja paikkoja, leluja, huonekaluja. Kaikki on tuttua ja turvallista. Pienokaisen oma koti.

Tässä parin päivän aikana on naureskellut ja höpötellyt. Iloisesti pitkin lattioita seikkaillut ja hymyillyt. Kuinka onnellinen voikaan yksi pieni vauva olla. 
Jatkuvasti yrittää kovaa vauhtia seisomaan päästä.
Ja päivän lempi leikki on ollut se, kun äiti on yrittänyt estää pleikkariin koskemasta. Kontannut hurjaa vauhtia kohti pleikkaria, jolloin äiti on tullut pois nappaamaan kutittellen "EiiieiiiEiii". Siitäkös syntyy hirmuinen nauru ja eikun uudestaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti