sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pullan tuoksuista laskiaista


Laskiaspullia vadelmahillon ja kermavaahdon kera.
Niitä olen tässä viimeisen parin päivän aikana mussutellut.
Iltapalaksi, välipalaksi, kahvileiväksi.
Nammm


Luin myös pitkästä aikaa ihanan kirjan. Tarkemmin ottaen novellikokoelman. Kyseessä oli Sinikka Nopolan ensimmäinen novellikokoelma teepussit. Kerrassaan upea kirja. 16 toinen toistaansa hätkähdyttävämpää novellia. Monia mielenkiintoisia ja erilaisia hahmoja. Pieniä ja suloisia tarinoita. Kaikin puolin vaikuttava kokonaisuus. Jää mieleen vielä pidemmäksikin aikaa. Mutta nytpä aijon seuraavaksi aloittaa lukemaan uutta Mma Ramotswea. En malta!

Toinen vaikuttava teos oli muutama päivä sitten katomani elokuva hääyö. Se veti sanattomaksi. Täysin. Miten noin yksinkertaisella tavalla, kahden ihmisen välisellä keskustelulla, tunteikkaalla vuorovaikutuksella saadaan niin vaikuttava elokuva aikaseksi. Minuun se ainakin teki vaikutuksen. Ja syvän sellaisen.


Mutta nyt valmistautumaan ulos lähtöön. Pienokainen jää hetkeksi sukulaisten tykö hoitoon, kun me vanhemmat lähdetään kahdestaan ulos juhlistamaan kihlauksen vuosipäivää. Tarkoitus olisi käväistä ravintolassa nautiskelemassa hyvästä ruuasta, kynttilöiden valosta, viinin tuoksusta, kenties herkullisesta jäätelöstä ja mikä tärkeintä, hyvästä seurasta ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti