sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kihlaus fiilistelyjä

Saatiin eilen taas pitkästä aikaa pienokaiselle pariksi tunniksi hoitaja, kun itse käväistiin illan suussa ravintolassa syömässä. Ihan kahdestaan. Kynttilän valon äärellä.
Grillattua lohta, salaattia, vuohenjuustoa, perunoita, mozzarella tikkuja..
Pakko vielä hetki fiilistellä eilistä päivää ja miettiä niitä vuoden takaisia tapahtumia. Hymyissä suin. Onnellisena.

"Maaliskuussa tapahtui jotain yllättävää. Se oli tavallinen laskaissunnuntainen aamu. 
Tehtiin hyvää aamupalaa, siivoiltiin ja päätettiin lähteä illaksi mökille viettämään ihanaa talvipäivää makkaraa paistellen. Lähdettiin siitä sitten autoon ja kurvattiin kaupan pihalle.

Rupesin samantien ihmettelemään, että mitä nyt oikein tapahtuu. Ensinäkin kauppa, jonka pihalle poikaystäväni ajoi oli kauppa, jossa me tuskin koskaan käymme ja toiseksi, oli kyseinen kauppa kiinni. Pelkkä autio parkkipaikka lumikinoksien ympäröimänä. 

"Ajattelin, että käydään tuolla sillalla kävelyllä, kun on niin ihana sääkin," taisi poikaystäväni sanoa. Itse oli ajatuksesta innoissani samantien. Jäisi ihana auringonlasku näkemättä, jos ajettaisiin suoraan mökille, joten miksipä ei pysähtyä hetkeksi katselemaan sitä. Ehkäpä saisi jonkun ihanan valokuvankin. Niin minä ajattelin.

Kun pääsimme sillalle, en kerennyt kuin hetken ihastella ympärillä kimmeltävää lunta ja alla solisevaa jokea, kun poikaystäväni kääntyikin jo minua kohti, otti kädestä kiinni ja polvistui.

"Tulisitko vaimokseni?
Olin aivan shokissa. Yllätyksestä, ilosta ja suuresta onnesta järkyttynyt. En voinut muuta, kun hymyillä ja itkeä vastaten myöntevästi. Taisin olla onnesta sekaisin. Sen hetken. Koko sen sunnuntaisen päivän.  Ja yhä edelleen.

Takin taskusta löytyi myös sormus, jota en ollut ollenkaan odottanut. Ja mikä parasta, se on oli maailman ihanin sormus. Rakastuin siihen oitin. Poikaystävän takoma, rakkaudella tekemä. Se on se kaikkein rakkain koru, mitä vain voi olla.
Pääsimme vielä yllätykseksemme juhlistamaan kihlaustamme viikon päästä Haapsaluun kypylään. Ensimmäinen kylpylälomani ikinä ja voi kyllä, nautin joka hetkestä."


Edustuskuvaaukselllisiaaa eiköös. But that`s us  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti