Olimme poikaystäväni kanssa juuri aloittaneet uuden elämän uudessa kaupungissa puolenvuoden seurustelun jälkeen. Elokuussa saatiin viimeisetkin tavarat uuteen asuntoon ja syyskuun alussa aloitin opiskelijaelämän ammattikorkeakoulussa. Olin käynyt vasta pari viikkoa koulua, kun aloin epäillä mahdollista raskautta. Kuukautiset olivat jo viikkoja myöhässä. Yhtenä päivänä kipaisin sitten koulumatkalla apteekissa. Siinä vaiheessa ei käynyt mielessäkään, että olisin oikeasti raskaana. Halusin tehdä testin vain saadakseni mielenrauhan ja ajatukset takaisin opiskelujen pariin.
Poikaystävänikin oli juuri aamulla lähtenyt viikon vaellusreissulle Lappiin, joten minulla oli mahdollisuus tehdä testi rauhassa yksikseni ilman sen kummempia häsellyksiä. Tein testin ja jätin sen kypyhuoneen lattialle odottamaan. Siinä välissä kävin hakemassa kahvia ja avaamassa tietokoneen. Kun astelin takaisin kylpyhuoneeseen koin järkytyksen. Lattialla minua tuijotti valkoinen kapula kahden punaisen viivan kera. Tuijottelin sitä siinä hetken, istahdin maahan ja jatkoin tuijottamista. En muista kauan aikaa meni, mutta muistan, että kauan. En voinut uskoa asiaa. En voinut käsittää, mitä nuo kaksi viivaa tekevät minun raskaustestissäni. Se tuntui niin epätodelliselta. Välillä käväisin olohuoneessa kävelemässä ympyrää ja palasin takaisin varmistamassa, että olihan siinä nyt se kaksi viivaa.
Alkujärkytyksestä toivuttuani istuuduin sohvalle, otin puhelimen käteen ja keräsin rohkeutta soittaa poikaystävälleni. Hänen ei pitäisi ihan vielä olla perillä Lapin tuntureilla, joten puhelin olisi mahdollisesti vielä päällä. Sain puhelimeen näppäiltyä poikaystävän numeron ja kun hän vastasi aloin höpistä niitä näitä. Kaikkea muuta, kuin mitä piti. Kyselin kaikkea mahdollista Lapin matkasta ja aina kun oltiin lopettamaisillaan puhelua, jatkoin kiertelevää ja kaartelevaa puhettani. En saanut sitä vain sanotuksi. En tiennyt, kuinka sen sanoisi. Tämä tuli minulle niin suurena yllätyksenä, että se tulee hänelle varmasti tuplasti suurempana.
Lopulta kuitenkin rohkaisin itseni ja sanoin, että oli minulla asiaakin ja aloin itkeä. Ne olivat onnen, pelon sekä hämmennyksen kyyneleitä. Meni hetki kunnes sain kyynelten seasta kerrottuani asian..."Taidan olla raskaana...". Puhelimen päästä kuului yllättynyt, mutta onnellinen ääni. Uutisen iloinen vastaanotto sai minutkin rauhoittumaan ja ensimmäistä kertaa iloitsemaan asiasta.
Koska poikaystävälläni oli juuri alkamassa vaellusreissu, emme päässeet puhumaan toistemme kanssa viikkoon kyseisen keskustelun jälkeen. Molemmat saimme rauhassa käydä läpi raskautta ja sen aikaan saamia tunteita. Kun poikaystävä sitten vihdoinkin saapui kotiin, lämpimien halausten kera totesimme olevamme onnellisia uutisesta ja haluamme pitää vauvan. Seuraavana toukokuuna meille syntyi pieni poika, joka on maailman rakkain aarre meille molemmille. Eikä poikaystävänikään tule koskaan unohtamaan viimesyksyistä Lapinmatkaa. Se oli kuulemma unohtumaton reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti