sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Stop Talvivaara

Käytiin eilen näkemässä ja kokemassa itse paha,  Kainuun ja Pohjois-Savon vesistöjä pilaava Talvivaara. Kyseinen nikkeli-monimetalli-uraani kaivos sijaitsee Kainuun Sotkamossa, jossa se on jo usean vuoden ajan saastuttanut niin lähi-alueen vesistöjä, kuin muuta ympäristöä erilaisilla saaste,- ja myrkkypäästöillä. Ennakkoon arvioidut päästömäärät ovat moninkymmenkertaistuneet ja sen seurauksena arvokasta järvimaisemaa on tuhottu jo monenkymmenen kilometsin säteellä. Vesistöihin on päässyt natriumsulffaattia ja haitallisia metallipäästöjä sekä hengitysilmaan rikkikaasua ja kaivospölyä.

Tämän kaivoksen toiminta koskee itseäni luonnonsuojeluhalun ja rakkauden lisäksi myös siinä mielessä, että oma kesämökkimme sijaitsee Talvivaaran lähettyvillä. Talvivaaran liepeillä olevista järvistä vesi laskee oman kesämökin rannalle. Ja nyt jo rannan kesämökkiläisille on annettu erilaisia suosituksia. Kuten esimerkiski, että käyttäkää saunassa kaivovettä järviveden sijaan. Ja miettikää niitä ihmisiä, ketkä jo sukupolvestä toiseen ovat asuneet upeassa ja puhtaassa Kainuun luonnossa, suurte vaarojen ja järvien keskelle ja sitten sinne tulee työpaikkoja ja suuria unelmia lupaava kaivos, joka monen vuoden toiminnan jälkeen pilaakin lähi ympäristön, oman koti seutusi. Ja sen seurauksena joudut miettimään, että uskaltaakohan sitä mennä enää uimaan. Tai ripustaa pyykkejä ulos kuivumaan. Jos vaikka sattuisikin tuulemaan kaivoksen suunnalta ja puhtaaksi pestyt lakanat mustuisivat rikkipölyn johdosta.

Itsellä ei ollut aikaisemmin oiken mitään mielikuvaa, että millainen tuo Talvivaaraa ympäröivä seutu on. Mutta nyt kun on sielä käynyt ei voi muuta, kuin ihmetellä kyseisen kaivoksen toimintaa ja sitä, miten joku on ollut niin edes vastuuton, että on saanut aikaiseksi niin suuria tuhoja ympäristössä. Ihan tahallaa. Päästömääriä salaillen ja luontoa pilaten. Järkyttävää.

Kainuun seutu on mielettömän upea ja Sotkamo on kaunis ja suloinen pieni kaupunki. On ihania peltoja, upeita järvimaisemia, suloisia mökkejä ja suuria vaaroja. Suomen luontoa kauneimmillaan. Arvokasta seutua kaikin puolin. Ei tässä voi muuta sanoa, kun sisäinen luonnonsuojelia herää taas henkiin ja kapinoiden.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti