tiistai 3. heinäkuuta 2012

Frisbeegolf kokeilu

Käytiin tänään kokeilemassa ainakin omalta osaltani ensimmäistä kertaa frisbeegolfia. Ostettiin tuossa reilu viikko sitten pari frisbeetä ja kun tänään sitten ajateltiin, että hei nyt voitais käydä testaamassa tuo paikallinen frisbeegolf rata huomattiinkin, että frisbeet olivat jääneet mökille. Pitihän niitä päästä heti muutamalla heitolla testaamaan. Joten ei auttanut muu, kuin golfradalle kaupan kautta. 

Rata oli rakennettu muutaman kilometrin päähän, hieman keskustan ulkopuolelle. Pienen urheilupuiston ympäröivään metsikköön oli kätketty kymmenen frisbeegolf maalia, joista muutama käytiin kokeilemassa. Osa oli sijoitettu metsikön keskelle puiden sekaan ja osa taas oli ison hiekkamäen keskellä.

Rakastuin lajiin ensi silmäyksellä. Siis ihan mielettömän kivaa. Ja mitenä mahtava keksintö kyseinen laju onkaan. Samalla lajissa niin ulkoilu, liikunta kuin yhdessä olo. Ja vaikka ei vielä tuo tekniikka ja voima olekkaan heitoissa ihan kohdallaan, aijon ehdottomasti mennä kokeilemaan vielä uudelleen. Ja uudelleen. Harjoitushan se mestarin tekee, niinhän sitä sanotaan. Ensi kerralla paremmat kengät jalkaan ja eikun menoks. Kenties tässä uusi kesärakkaus?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti