Eilen, kun isä oli käymässä päiväseltään mökillä, viettivät äiti ja poika kahdestaan kotipäivää ja kävivät naapurin mummolla kahvittelemassa, tiimarin alennusmyyntikoreja penkomassa ja halpa-hallista pinaattia ostamassa. Illalla potkiskeltiin yhdessä palloa pmmp:n levyä jammaillen ja leipää mussutellen. Ja voitte vaan arvata, kumpi meistä jaksoi kauemmin pomppia ja tanssia. Pikkumies jammaili tuolilla sekopäisesti päätä ja jalkoja heilutellen. Kyllä se äiti väsähtää ensin. Taisi tulla muutama ympyrä liikaa pyörittyä. Pojassa taas lienee keikkailija ainesta.
Tänään vietettiin ihanan pitkä aamu yhdessä. Itse herkuttelin mysliä luonnonjugurtin ja muutaman mansikan kera. Pikkumies söi karjalanpirakkaa. Tai tarkemmin sanottua, pelkät reunat.
Ja aamu alkoi hymyissä suin, kuin mieleeni muistui pari päivää sitten tapahtunut keskustelu.
Kävin apteeksita hakemassa Elmulle uuden pullon vitamiineja, niitä perus D- vitamiini tippoja joita tuo pikkumies on syönyt päivittäin yli vuoden ajan. Annoin purkin isälle, että antaisitkos vitamiinit Elmulle sillä välin, kun itse käväsen äkkiä suihkussa.
Menee muutama minuutti ja joku kopuuttaa oveen.
"Ai monta tippaa pitää antaa"
"Voiks nää antaa tällasena vai ruuan sekaan"
"Siis miten mä nää annan, ihan vaa tälleen??"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti