keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Taas kotona

Nyt on joulu vietetty ja kotiin palauduttu.
Juuri hetki sitten pikkuinenkin nukahti pitkän ja väsyttävän ajomatkan jälkeen.
Itse jäin vielä hetkeksi nautiskelemaan uutta ruusunmarjaista manteli teetä, uudessa valurauta teepannussa keitettyä, uuteen tummanpunaiseen aamutakkiin kääriytyneenä. 

Ihanaa olla taas kotona.

Joulu oli ihana. Se sujui leppoisissa tunnelmissa matkustaen, hyvää ruokaa herkutellen, yhdessäolosta nauttien, lahpapereita rypistellen, lahjoja ihastellen ja pikkuisen tontun kanssa touhuillen. Viime perjantaina ajeltiin autolla Helsinkiin, lauantai aamuna laivalla Tallinnaan joululemaan ja eilen taas tuulisessa säässä takaisin Helsinkiin ja tänään takaisin kotiin. On siis tullut reissailtua ympäri ämpäri, mutta saatiin myös nautiskella rauhassa ihanasta joulusta ihanien ihmisten parissa.

Joulun vietosta ja matkasta kirjoittelen myöhemmin vielä enemmän. 

Jään vielä hetkeksi ihastelemaan joulun aikaan napattuja kuvia ja sitten voisin myös mennä nukkumaan. Reissaamisen kun on tapana väsyttää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti