lauantai 3. joulukuuta 2011

Joulukuista lauantaita

Aamulla heräilin ennen kahdeksaa, yritin nukahtaa, saada taas unenpäästä kiinni, mutta ei. Kömmin sängystä pimeään huoneeseen, muiden vedellessä vielä sikeitä. Hain päivän lehden ja keitin pannullisen kahvia. Kuitenkin lehden lukeminen sai hetken odottaa, koska kerrankin kun on aikaa, voisin väsätä sen kauan suunnitelmissa olleen joulutähden ikkunan koristeeksi.

Niinpä asetuin kahvikupin kanssa pikkuhuoneen pöydän äärelle tähteä muotoilemaan leikkaa liimaa tekniikalla. Asetin valmiin tähden keittiön ikkunalle roikkumaan. Sitten aloitinkin sen aamulehden lueskelemisen ja odottelin, että jospa kohta joku heräilisi aamupala seuraksi.

Aamupalan jälkeen vuorossa olikin didiididii jokapäiväisen joulukalenterin avaaminen. Ja tänä vuonna sain ehkä kaikkein parhaimman joulukalenterin ikinä. Poikaystäväni oli ostanut ison fazerin suklaarasian, jossa on 48 ihana suklaakonvehtia. 

Ja jottaa tänä tavallinen suklaakonvehti rasia toimisi oikeana joulukalenteri, on sisäpuolelle kirjoitettu jokisen suklaan kohdalle erikseen jokin joulukuisen päivän numero. JA sehän tarkoittaa siis sitä, että koska jouluun on se 24:n päivän odotus, on jokaiselle päivälle kaksi suklaapalaa. Siispä ihan paras joulukalenteri!


 Ja mitä olisikaan se joulun odotus, ilman omaa joulutähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti