Ensikosketus leikkipuistoon

"Hei me keinutaan"

Tänään oli sellainen päivä, kun ei oiken meillä pikkuisen kanssa ollut mitään sen erikoisempia suunnitelmia mitä tehdä isin ollessa töissä. Maanantaina käytiin joulushoppailemassa tiimarissa ja eilen oli muskari. Tänään oli siis vähän sellainen waht to do päivä. Siitäpäs sitten sainkin idean, että mennäänpäs moikkaamaan isiä töihin. Työpaikka on reilun kilometrin päässä ja siitä saataisiin hyvä päivälenkki lumisessa säässä. Hetken vielä epäröin lähtöä, mutta kun pikkuisen päiväuni aikaan naapurista alkoi kuulua mieletön poraus, puin ulkovaatteet päälle ja lähdimme matkaan.

Pikkuinen nukahti samantien ulos päästyä ja heräili vasta perille saavuttua. Isikin oli iloisesti yllättynyt löydettyään meidät yhtäkkiä työpaikan aulasta. Katseltiin vähän paikkoja ja annettiin isille mukaan pakkaamamme omenapiirakan palanen. Pieni työpäivän piristys. Niin ja tietenkin on sitten jotain, mitä herkutella kahvitauolla.

Hetken ihmeteltämme lähtimmekin jo takaisin kotiinpäin. Parinkymmenen minuutin matka vielä takaisin ja pikkuisellakin saattaa piakkoin nälkä yllättää. Kotimatkalla kuitenkin huomasin pienen leikkipuiston, josa näkyi myös vauvakeinu olevan. Enkä sitten malttanut siitä mennä ohi, vaan kävimme pikaisesti kokeilemassa, että miltäs se keinussa istuminen tuntuukaan.

Pienen pienissä vauhdeissa se pikkuinen iloisesti istuskeli ja äitille hymyili, äidin samalla lallatellesse "Kiikkaa kiikkkaaa" ja nappaillessa valokuvia sen minkä kerkes. Kyllä ehdottomasti mennään l'hiaikoina uudestaan leikkipuistoon vierailulle. Sen verran kivaa oli.

Syöttötuoli kun saatiin

Näin se puoli vuotta on sitten vierähtänyt. Pikkuinen täytti eilen 6kk. Vastahan tässä kevään ensimmäisten lintujen lauluista nautiskeltiin, odoteltiin yhteistä ensimmäistä vauvakesää. Ja nyt sitten keittiössä tuoksuukin jouluinen kanelin tuoksu. Niin se aika vain vierähtää. Jouluunkaan ei ole enää kuin muutamia viikkoja.

Tässä pätkä, minkä olin eilen aamulla kirjoittanut vauvakirjaan:

"Oma pikkuisemme on nyt 6kk. Isi lähti juuri töihin ja täällä meillä on ihanan jouluinen tunnelma. Lunta on maassa ja ikkunalla valaisee joulukynttelikkö. Pikkuinen leikiskelee lelukaaren alla, käätyillen ja vääntyillen suuntaan jos toiseen, koittaen kurottautua kaikkeen lähellä olevaan. Ja itse asiassa juuri hetki sitten kääntyi ensimmäisiä kertoja mahalleen yrittäessään saada tampuriinin käsiinsä. Ja nyt aamupuurolle ja sitten mars mars talviseen säähän"

Niin ja tänään saatiin se syöttötuoli. Vihdoin ja viimein. Eilen istuskelin sattumalta juuri koneella, kun huomasin paikallisella nettikirpputorille ilmestyneen ilmoituksen ylimääräisestä syöttötuolista. Kyseessä oli Hauck Alphan vaalea syöttötuoli. Selailin kyseisen syöttötuolin kuvia ja käyttökokemuksia netistä ja tuntui, että kyseessä on laadultaan ja käytännöllisyydeltään hyvö syöttötuoli pikkuisellemme. Vaikka olinkin alunperin ajatellut hankkia hieman eri mallisen tuolin, päädyin kuitenkin tuohon myynnissä olevaan, joten varasin sen samantien.

Ja rakastuimme siihen samantien. Se on erittäin sisitissä kunnossa ollekaseen ollut kovassa käytössä jo monet vuodet. Siinä voi säätää korkeutta helposti ja se on sen mallinen, että siinä pikkuinen mahtuupi viihtyä useammankin vuode. Ja hintakaan ei ollut paha. Huimat 30e noin hyvästä syöttötuolista oli oikea aarrelöytö. Kyllä äiti on nyt tyytyväinen.

Pikkuinenkin näytti hurjasti viihtyvän syöttötuolissa. Naureskeli ja ihmetteli maailman menoa. Itse samalla leivoskelin omenapiirakkaa iltapalaksi ja pikkuinen heitteli omia leluja alas pöydätä ihmetellen, mihin ne oikein katosivat.

Vuosi takaperin

Kun ulkona pakkanen tekee tuloaan, illat pimenevät ja korvat meinaavat jäätyä, tulee väistämättäkin mieleen viime talvi. Ulkona kävellessä sisälläni vallitsee nostalginen olo. Kaikesta ympärillä tapahtuvasta, tästä talven tulosta, pitkästä talvitakista, jouluisista lauluista ja glögin tuoksusta tulee mieleen se, kun olin raskaana.

Juuri tähän aikaan viime vuonna olin suunnilleen kolmannella kuulla raskaana. Pahin aamupahoinvointi vaihe oli jo hieman helpottanut ja tilalle oli tullut väsymys. Hyvä, jos jaksoin kymmeneen asti iltaisin valvoa. Silmäni sammahtivat bb:n tunnarin alkaessa soida, nukuttaen minut sikään uneen.

Aloitin myös näihin aikoihin ensimmäisen kahdeksan viikkoa kestävän työharjoittelujakson eräässä vammaispalvelu kodissa. Muistan, kuinka töissä ollessani jokaisella tauolla litkin teetä naamaan ällötyspisteeseen asti. Kahvi ei maistunut, sen haju tuntui tappavan oksettavalta ja pahalta. Teki pahaa olla samassa huoneessa kahvinkeittimen kanssa. Raskausaikani pahin vihollinen, tämän hetken rakkain aamuseuralainen.

Raskausmahani ei vielä päälleppäin näkynyt. Lähiperheelle ja muutamille ystävilleni olin raskaudestani kertonut, mutta suurin osa kadulla vastaan tulevista ihmisistä, koulukavereitani ja työkavereistani olivat vielä täysin tietämättömiä sisälläni kasvavasta pinen ihmisen alusta. Oli ihana tunne kantaa talvitakin kätköissä mukanani omaa salaisuuttani, omaa pientä ihmettäni.

Välillä tulee ikävä sitä aikaa, kun olin raskaana. Ikävä niitä sisälläni asustelevan pienen hikottelevan olion pienten varpaiden potkuja. Ikävä sitä, kun ltaisin yhdessä kuunnteltiin kuulokkeilla sydänääniä, arvuuteltiin sukupuolta ja tulevaa nimea, laskeskeltiin raskausviikkoja ja ihasteltiin vastasyntyneiden vaatteita. Silloin kaikki oli niin uutta ja jännittävää, niin erilaista, mutta silti niin ihanaa.

Tietenkin oli sitten niitä ei toivottuja asioita, jotka tulivat kaupanpäällisiksi mukaan. Kuten esimerkiksi aamuinen oksentelu appelsiinimehusta, energiatasoa lamaannuttava väsymyt, öitä piinaavat kipeät ja turvonneet jalat, viikkottain lisääntyvät kilomäärät sekä mielenrauhaa hermostuttava synnytysjännitys.

Kuitenkaan nuo raskauden sivuvaikutukset, ei niin ihanat ja toivotut oireet eivät näin jälkeen päin ajateltuna olleetkaan niin pahoja. Niiden aiheuttamat negatiiviset tuntemukset ovat tipotiessään. Niistä selvittiin ja hengissä. Nyt niitä ei voi muuta, kuin muistella hymyissä suin."Muistaksä ku mä en saanu yöllä unta ku jalat oli niin kipeet ja sitte kattelin koko yön totoroa ja liikkuvaa linna olohuoneessa?" "Buhaha joo muista, oli kyllä ihmeellinen yö". Ja sitä rataa.

Ei, vauvakuume ei ole isekenyt. Mutta raskausikaa on jonkunverran ikävä.

Syöttötuolissa hymyissä suin

Kotiin en ole vielä saanut syöttötuolia hankittua, mutta sellainen on suurenaa haaveena saada ja pian. Kirpputoreilta ei ole löytynyt ainuttakaan eikä kellään tuttavallakaan ole sattunut tietääkseni olemaan yhtään ylimääräistä. Tietääkös joku mistä niitä saisi halvalla, jos uutena aikoisi ostaa? 

Pikkuinen tykkää mielettömästi syöttötuolissa istuskella, ihmetellä ympärill tapahtuvia asioita, naureskella ihmisille ja heitellä tavaroita pöydältä lattialle. Onhan se nyt ihanaa päästä istumaan isin ja äidin vierelle ruokapöydän äärelle. Hymy on mitä mahtavin ja juttuakin riittää. Mikäs sen hauskempaa olisi, kuin äidin servetin repiminen, puhelimen suuhun pistäminen tai tutin lattialle tiputtaminen. 

Itsellä on ainakin sellainen tunne, että nyt kun pikkuinen osaa jo itsenäisesti istuskella on esimerkiksi ulos, vaikkapa kauppaan, pitkälle kävelyreissulle tai ravintolaan lähteminen paljon helpompaa. Ravintolassa pääsee istumaan omaan tuoliin, mikä on kätevää niin pikkuiselle, kuin äidillekkin. Jos pikkuinen esimerkiksi herää päiväunilta  kesken kävelyreissulla, voin kopan nostaa vaunujen alle ja eikun selkänoja istuimesta ylös ja dadaa rattaat ovat valmiina. Sieltä on mukava hereillä ollessa kasella ympärillä tapahtuvaa, eikä kyllästytä niin nopeasti, kuin vaunuissa makaaminen.

Kun olimme Suomenlinnassa

Viime viikon perjantaina, eli reilu viikko sitten olimme Suomenlinnassa vieraina upeissa hääjuhlissa. Vihkiminen alkoi klo 15.00 Suomenlinnan tuomiokirkossa, mutta me saavuimme paikalle jo yhden lautalla auttamaan viime hetken järjestelyissä ja jakamaan jännitystä yhdessä morsiamen ja sulhasen kanssa. 

Oli ihanaa päästä pitkästä aikaan ihastelemaan Suomenlinnan vanhoja rakennuksia, mukulakivisiä teitä ja upeita linnakkeita. Taisin olla päiväkodissa, kun olen viimeksi Suomenlinnassa käynyt. Siitäkään ei ole mieleen jäänyt juuri muuta, kuin hämärä muistikuva isosta mustasta tykistä. 

Ennen vihkimistä kävimme laittamassa parit opastekyltit kävelymatkan varrelle, jotta vieraat varmasti löytäisivät kirkolta juhlapaikalle. Lähdimme siis käppäilemää kohti juhlapaikkaa ja sen löydettyä lähdimme takaisin kirkolle, matkalla asettaen opastekyltit paikoille. Paikkoihin, joissa tuli sellainen olo, että ööö mihin suuntaan sitten seuraavaksi pitäisi mennä?


Saimme ensimmäisen kytin asetettua juhlapaikan lähettyville.

Ja toisen veimme rantaan. Kun homma oli hoidettu päästiin takaisin kirkolle odottamaan ihanien häiden alkamista. Ja kyllä, kaikki häävieraat löysivät juhlapaikalle.

Ensilumen innoittamana

Se tunne, kun aamulla herätessä ikkunasta näkyy katoilla kimmeltävä pehmeän valkoinen lumipeite.

Kyllä, tänään täällä Pohjois-Savon perukoilla oli yön aikana satanut lunta. Tosin lunta oli vain ehkä sentin verran ja todennäköisesti kaikki se on jo huomenna kadonnut, mutta maa oli valkean peitteen alla, joten lunta se oli ja niinpä virallisesti meidän pikkuisen ensilumi.

Käytiins koko perheen voimin nautiskelemassa raikkaasta säästä ja kenkien alla narsuvasta lumesta. Samalla piipahdettiin kaupasta ostamassa tähtitorru taikinaa ja glögiä. Suunnitelmissa oli, että odottaisin ensimmäistä adventtipäivää ja silloin vasta korkkaisin virallisesti joulun leipomalla torttuja ja syömällä piparkakkutaikinaa, mutta enpäs malttanutkaan. En voinut vain vastustaa ensilumen tuomaa jouluista tunnelmaa.

Lämpimiä tähtitorttuja ja kupillinen kahvia. Ehkä parasta iltapalaa pitkiin aikoihin.

Sain myäs tänään viimeisteltyä työn alla olleet hernepussit.  Ovat tässä muutaman päivän odottaneet sitä, että muistaisin joskus kaupasta ostataa niitä herneitä. Tänään kuin ihmeen kaupalla muistin ja sain lopultakin hernepussit valmiiksi. Kaksi erilaista. Toinen on punainen maatuska kuviollinen ja toinen vihreä, iloisen värikkäiden pöllöjen kera.

EN malta odottaa, että pääsen näitä pikkuisen kanssa heittelemän slistä syliin, samalla laiva on lastattu leikkiä leikkien.

Tehdään taidetta

Selaillessani kirjakaupassa askartelu ja virkkauskirjoista ideoita jouluisiin puuhasteluihin, silmiini osui Vuokko Hurmeen Tehdään taidetta-kirja. Kirja on täynnä erilaisia luovia, hauskoja, helppoja ja kekseliäitä askartelu sekä käsityöideoita lapsiperheen arkeen. Kirja on täynnä taidekasvatuksellisia vinkkejä niin pienten vauvojen, kuin kouluikäisen lapsen kanssa puuhasteluun.

On musiikkimaalaamista, loruilua, hauskoja temppuratoja, taikataikinalla muovailua ja musiikillisten instrumenttien rakentamista. Taidekasvatuksellinen kasvatus on niin paljon kaikkea, niin monia erilaisia tapoja toteuttaa luovuutta. Niin monia eri tapoja ilmaista ja toteuttaa itseään.

Kävin samantien kirjastosta varaamassa kyseisen kirjan ja jo seuraavana päivänä pääsin sitä ihastelemaan kotiin kahvikupin äärelle. Kirjaa selailsessa sain hurjasti erilaisia inspiraatioita ja ideoita, mitä tehdä oman pikkuisen kanssa. Mitä sitä voisikaan seuraavaksi yhdessä askarrella ja pimeiden iltojen aikana puuhastella.

Itse aijon lähipäivinä koittaa taikataikinalla muovailua. Aijotaan kokeilla sekä käden-, että jalanjälkien ja yksinkertaisia joulukuusen koriseiden tekemistä. Suunnitteilla olisi myös oman lorupussin ompelu, kartongista lorukorttien leikkaus ja lempilorujen etsiminen. Sitten voisin itse tuunata nuo loprukortit ja meidän pikkuisellakin olisi oma, äidin tekemä lorupussi.

Ainiin ja olen jo ommellut kahdesta vanhasta ja värikkäästä kankaasta meille pienet hernepussit. Enään puuttuu herneiden hakeminen kaupasta, jonka jäleen hernepussit ovatkin valmiina leikittäviksi.