torstai 3. toukokuuta 2012

Oi ihana toukokuu

Ollaan taas pikku Elmun kanssa kotona. Keskiviikkona tultiin ja matka sujui leppoisasti perhehytissä touhuillen. Eilen vietettiin taas pitkästä aikaa ihana kotipäivä. Vaikka reissussa oli mielettömän kivaa, on se aina ihan parasta päästä kotiin. Ja oman kullan kainaloon. 

Tuntuu taas siltä, että Elmu olisi hurjasti kehittynyt tuon vajaa viikon reissun aikana. Esimerkiksi Elmu seisoo muutamia, jopa kymmenenkin sekuntia ilman tukea. Ja sehän on maailman onnellisin, kun pääsee seisomaan ihan itse. Nauraa ja huutaa räkättää kieli poskella. Tasapaino taito on kehittynyt hurjasti. Kohta se varmasti seistä kököttää ihan tuosta vaan. Ja Elmu tykkää hurjasti myös siitä, kun äidin käsistä kiinni pitäen pääsee kävelemää ympäri ämpäri huushollia. Ottaa jo itse tukevan ja varman oloisena askelia, että ei tarvitse muuta kuin käsistä vain hieman tukea. Niin ja se kyllä ihan parasta, kun lattialla istuskellessani yhdet pienet kädet kapuavat selkääni pitkin pystyyn. Onhaan tuo pikkumies jo parin viikon päästä vuoden. Hurjaa. Olen jo pienessä mielessäni alkanut suunnitella syntymäpäivä juhlia ja mahdollista kakkua.

Juuri tästä syystä tämä toukokuu on jo kauan odotettu kuukausi. On pienokaisen syntymäpäivä, ne tänään alkavat MM-kisat, äitienpäivä, kesän odottelua, mökille menoa, Irlannin matkaan valmistautumista...yms.
Mutta nyt voisi mennä vähän siivoilemaan, jonka jälkeen voitaisiin Elmun kanssa lähdeä ulos pienelle kävelylle ja mahdollisesti keinumaan. Ja illalla sitten alkavat ne MM-kisat. Vihdoinkin.


 '

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti