tiistai 15. toukokuuta 2012

Mökkiviikonloppua kuvina

 Tässä olisi nyt pieni kuvapläjäys viikonlopun mökkireussulta. Lauantaina satoi ja järven pinta oli korkeimmillaan, mutta se ei mökillä oloa haitannut. Lämmitettiin takka, syötiin kesägrilli ruokaa, käytiin pienellä tutkimusretkellä metsässä, saunottiin, paistettiin makkaraa ja lueskeltiin muumeja. Elmun ehdoton mökkipäivän kohokohta taisi olla se, kun matkasänky koottiin. Sängyn päädyssä kun on sellainen luukku, josta Elmu pääsee kätevästi itse konttaamaan sänkyyn ja takaisin. Ja sekös vasta hauskaa oli. Kymmeniä kertoja konttasi edes takaisin, hymyissä suin. Matkasänky toimi siis meillä enemmänkin kivana leikki paikkana, kuin itse sänkynä. Kyllähän Elmu siihen nukahti hetken tuuduttelujen jälkeen, mutta siirtyi jo puolelta yön paikkeilla nukkumaan äidin kainaloon..

Sunnuntaina päästiinkin sitten heräämään keväisen auringon paisteeseen. Linnut lauloivat ja järvi kimmelsi. Ja siihen vielä lisäksi mökki aamupala ja voi että. Oli ihan täydellinen äitienpäivä aamu. Rakastan noit mökkiaamuja. Ehkäpä sitä tänäkin viikonloppuna voisi mökille mennä. Ja varmastikkin mennään. Sitä odotellessa..





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti