sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Mieletöntä Äitienpäivää!

Nyt on sitten vietetty ensimmäinen äitienpäivä rakkaan ja maailman suloisimman pienen pojan äitinä. Viime äitienpäivästä on jäänyt mieleen iso maha, keväinen aurinko sekä äidiksi tulemisen ja lähestyvän synnytyksen odottelu ja jännitys. Marraskuussa päästiin viettämään ensimmäistä, yhteistä isänpäivää ajamalla melkeinpä koko päivä Helsingistä tänne pohjoiseen. Matkalla syötiin oikein kunnon isänpäivä lounas ja kuunnellen jääkiekkoa radiosta. Ja vaikka noina kahtena juhlallisena päivänä ei mitään niin kummallisen juhallista tehty, ovat ne jääneet mieleen ja arkistoituneet ihanien ja rakkaiden muistojen joukkoon. Ja sinne joukkoon mahtuu myös nyt tänään vietetty äitienpäivä.

Äitienpäivä aamu alkoi mökiltä heräten. Ja miten voisikaan päivä paremmin alkaa, kuin auringonpaisteiselta, sateen tuoksuiselta ja lintujen laulu saartelemalta kesämökiltä. Voi että kun on ollut ikävä mökki elämää. Tuntuu, että talvi olisi ollut hirmu pitkä ja kylmä ja sitä olisi päässyt jo unohtumaan, kuinka ihanaa se mökki elämä kesällä onkaan. Mentiin eilen aamupäivällä mökille korkaamaan tämän vuotinen mökkikausi avatuksi ja vietettiin siellä ihana lauantaipäivä ja sunnuntainen äitienpäivä aamu. (Mökkireissusta luvassa kuvia myöhemmin)

Puolen päivän paikkeilla lähettiin ajamaan takaisin kotiin, jossa hetken levähdyttyä ja vaihdettua vaatteet lähdettiin pienellä äiti/mummi/isomummi/ukki/vaari/täti/setä porukalla ulos syömään ihana äitienpäivälounas paikallisella olutmestarilla. Mumss ku oli hyvää. Lounaan jälkeen tultiinkin kotiin katsomaan ei niin menestyksellistä jääkiekkoa, jonka jälkeen syötiin vielä ihanaa äitienpäivä yllätys jäätelöä ja katsottiin leffa. Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!





Ihan maailman parasta on äitinä oleminen 


1 kommentti: