Uusi unikaveri

 Goomba on Nintendon Mario-pelissä esiintyvä, sientä muistuttava hahmo. Se on suklaanruskea ja sillä on pienet, valkoiset töppöjalat. Goomballa on komeat ja mustat kulmakarvat ja välillä närkästynyt, välillä suloisen kiukkuinen ilme.

Goomba on myös pikkuisen uusi lempipehmolelu. Se on kiva kaveri, jonka kansa voi lattialla painia. Se toimii myös maailman parhaimpana sohvapehmoleluna ja tarpeen vaatiessa myös pikkuisen pehmeänä unikaverina.

Tiimityön voimin

Illalla nukutin pikkuista, silittelin hennosti unten maille.

Sitten hiippailin suihkuun.

Kuitenkin sinä aikana, kun olin poissa pikkuinen oo herännyt. Isi oli sitten käynyt pistämässä tutkin takaisin suuhun. Kuitenkin pikkuinen oli unen pöpperössä silmiään hieman rottanut ja huomannut, että "hei et sä oo mun äiti" ja ruvennut itkemään täyttä kurkkua. 

Pikkuinen tarvitsee nukahtaessaan oman äidin turvan. Äidin kädestä kiinni pitämään ja hennosti päätä silittelemään. Ja se jos mikä on parasta äitinä olemisessa.

Kuitenkin hätääntynyt itku jatkoi senkin jälkeen, kun äiti oli saapunut paikalle. Syynä lieni väsymys ja pelästynyt olo, kun ei äiti heti ollutkaan vieressä. Silloin tarvittiin äidin turvallisen sylin lisäksi myös isiä.

Nimittäin kun isi pomppaa lattialta sängylle, on nauru pikkuisella mitä mahtavin. Tai jos isi heittää jonkun lelun kaarella sängylle. Sekin on ihan maailman hauskinta. Mutta varsinkin se, kun isi pelleilee ja pomppii. Kuulisittepas sen naurun.

Sen jälkeen oli äidin hyvä ottaa pikkuinen syliin ja nukutella muumilaulua lauleskellen.

Tarvitaan siis sekä isiä, että äitiä.

Ja se jos mikä on maailman parasta tiimityötä <3

Solidaarisuuskalenrei 2012

Ostin eilen uuden kalenterin.

Sinne voipi kätevästi merkkailla niin omia, kuin pikkuisen menoja.

Viime vuonna käytössäni oli Paulo Coelhon kalenteri.

Tälle vuodelle halusin kuitenkin toisenlaisen kalenterin ja päädyin rauhanpuolustajien solidaarisuuskalenteriin.

Kalenteri sisältää paljon tietoa niin ekologisesta ruuasta, kuin erilaisista ihmisoikeus jäjrestöistä. Kalenriin on merkitty myös monia aiheeseen liittyviä merkkipäiviä ja monipuolisesti erilaisia kiinnostavia tapahtumia. Kaikin puolin ihana, mielenkiintoinen ja niin ihmisten, kuin luonnon oikeuksien etua ajava kalenteri.

"Vuodesta 1998 asti ilmestynyt Solidaarisuuskalenteri kuuluu jokaisen maailmanparantajan vakiovarusteisiin. Aktiivisen ja valveutuneen kansalaisen kalenteri pureutuu jälleen johonkin tärkeään teemaan huumorilla höystetyllä otteellaan. Kalenterin painosmäärä on kasvanut vuosi vuodelta, ja ulkoasun uudistus vauhditti myyntiä entisestään. Rosa Liksomin suunnittelemien kansien välistä löytyvät merkinnät tärkeistä ja vähemmän tärkeistä päivämääristä ja tapahtumista, teemaan liittyvät monipuoliset järjestöesittelyt sekä kattava yhdistysten yhteystietolista"

Nimipäiväsankari

Tänään vietetään Elmo, Elmer ja Elmerin päivää. 

Eli meidän pienokaisella on ollut elämänsä ensimmäinen nimipäivä.

"Nimen Elmeri taustalla on muinaissaksalaisen miehennimi Adalmar, jonka osat merkitsevät jalosukuista (adal) ja kuuluisaa (mar)"

Ennen pikkuisen syntymää nimi Elmeri ei käynyt mielessäni kertaakaan. Jos joku raskausaikana olisi minulle tullut kertomaan, että hei lapsenne nimeksi tulee sitten Elmeri, olsin nauranut. 

Meillä oli entuudestaan muutamia poikien nimiä valmiina, mutta kun sain oman pikkuisen syliin, ei mikään niistä tuntunut enää oikealta.

 Sitten tuore isä totesikin yuhtäkkiä, että näyttää muuten ihan Elmeriltä meidän lapsemme. Olin ihan ihmeissäni. Ai näyttääkö?

Aluksi en sen pahemmin kiinnittänyt nimeen huomiota, mutta kun poikaystäväni käytti jatkuvasti pikkuisesta tuota nimeä, aloin itsekkin siihen tykästymään. Totta, se näyttää ihan Elmeriltä. Ja nykyään rakastan tuota nimeä. Ei lapsellamme voisi olla muuta nimea kuin Elmeri. Ihan Elmeri kun se on.

Veilä hieman joulua

Vielä hieman jouluisia tunnelmia Tallinnasta.

Kuvat ovat joulupäivän kirkosta.

Tuona aamuna heräsin hieman yli kahdeksan laittautumaan, jotta varmasti keretään hyvissä ajoin kirkolle kymmeneksi. Puin, meikkasin ja söin aamupalaa ennen pikkuisen herättyä. Sen jälkeen pikkuiselle hieman aamupuuroa ja kello näyttikin jo puolta kymmentä. Sitten eikun ulkovaatteet päälle ja menoksi.

Noh niin helppoa se ei kuitenkaan ollut, nimittäin tutti oli hukkunut. Ei oltu vieläkään opittu sitä, että aina on varatutti oltava mukana. Meidän pikkuinen kun on suuri tutin ystävä. Käännettiin koko huone ympäri, tarkistettiin moneen otteeseen sängyn alunen ja kaikki tyynyt ja patjat. Tuttia vain ei löytynyt mistään. Kello lähestyi jo kymmentä ja täällä me vain ulkovaatteet päällä etsiskelemme tuttia.

Kunnes luovutimme. Ei löytynyt ei sitten millään. Kello oli jo muutaa minuuttia yli kymmenen. Lopulta päädyttiin siihen, että tilattiin taksi kirkolle ja käytiin kirkon jälkeen hakemassa kaupasta uusi tutti.  Ihanaa oli se, että ei missattu koko joulukirkkoa, olihan sekä oma äitini, että poikaystäväni äiti paikalla. 

Ja kirkon jälkeen mentiin yhdessä kakkukahveille ja ostettiin hieno uusi tutti. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tammikuu

Se tuntuu aina niin kaukaiselta ja kylmältä kuukaudelta.

Elettiin sitten maaliskuuta, kesäkuuta, marraskuuta tai joulukuuta. Tuntuu aina, että tammikuhu on vielä pitkä matka.

Nyt se sitten on täällä. 

Tänään on tammikuun toinen päivä.

Tammikuun alkaminen tuo mukanaan haikean olon. Joulukuu on nyt virallisesti ohi. Joulu on vietetty ja uusivuosi juhlittu. Odottavan aika kului joulukorteja askarrellen, pipareita leipoen ja jouluradiota kuunnellen. Enään ei ole mitään, mitä odottaa. 

Paitsi tietenkin kevättä ja sen jälkeen tulevaa kesää, mutta siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus, kun suurimmat pakkaskuukauden ovat vielä tuloillaan.

Toisalta on tammikuussa hyvätkin puolensa. Saa aloittaa uuden vuoden, tavallaan kaiken taas alusta. Saa asettaa itselleen uusia tavoitteita uudelle tulevalle vuodelle. Saa unelmoida ja suunnitella.

Saa nauttia lumisista säistä, ihanista talviaamuista, jolloin ikkunat ovat kristallisessa jään huurteessa. Talvisesta aamuauringosta, lumen narskumisesta jalkojen alla, pulkkamäestä, lämpimästä kaakkaosta ja punaisista nenistä. Ihanaa olisi päästä esimerkiksi monen vuoden tauon jälkeen laskettelemaan. Taikka kokeilemaan luistelua, saatika sitten hiihtämistä. On tämä talvi myös ihanaa aikaa. 

Ja onhan sitä kaikkea, mitä voi odotella. Ensi viikolla meillä alkaa vauvauinti. Ja kohta on tuloillaan ystävänpäivä, sitten laskiainen ja jos katsotaan vielä kauemmas, niin pääsiäinen. Mutta ehkäpä aina ei tarvitse olla jotain, mitä odottaa. Ehkäpä nyt voisi vain yrittää nauttia tästä hetkestä. 

Vuosi kun vaihtui

Eilinen uuden vuoden juhlistaminen sujui rauhallisissa merkeissä. Seiskan pintaan käytiin yhdessä eräässä kahvilassa katselemassa illan ensimmäisiä ilotulituksia. Pakkanen paukkui ja värilliset raketit maalasivat yönsinertävän taivaan. Pikkuinenkin pääsi ihastelemaan ensimmäistä kertaa uuden vuoden taivaan valopilkahduksia.

Syötiin makkarat ja juotiin lämpimät, kermavaahdolla päällystetyt kaakkaot. Mitä parasta herkkua näin talviseen päivään.

Illalla lueskelin kirjaa ja leivoin pikkuisen kanssa rahkaisen mustikkapiirakan. Hieman ennen puolta yötä pikkuinen sitten nukahti ja itse pääsin korkkaamaan marjaisen kuohuviinipullon. Sitä nautiskeltiin blues brothersia katsoen, uuden vuoden vaihtumista odotellen.

Kun kello nytti 23.59 siirryimme poikaystävän kanssa parvekkeelle ihastelemaan kirkonmäeltä ammuttavia raketteja. Niitä en kuitenkaan sitä kymmentä sekunttia kauehmpaa kerennyt katsella, kun sisältä kuului pikkuisen inahdus. Melu ja pauke oli sen verran kovaa, että pikkuinen oli herännyt. Kömmin siis takaisi sisälle pitämään pikkuista kädestä kiinni, samalla katsellen ikkunasta raketteja. Ihan parasta, ottaa uusi vuosi vastaan omaa pienokaista silitellen.