Sunnuntaipäivän aamukävely

Sunnuntain aurinkoinen päivä alkoi mukavasti leppoisan aamupalan äärellä Narniaa lueskellessa, jonka jälkeen valmistauduttiin aamukävelylle lähtöön...Äiti, poika sekä kamera. <3

Ja suunta kohti rantaa....

Pikkuinen nukahti melkein samantien vaunuihin rannalle päästyä..

Vaikka sää olikin kauniin aurinkoinen, olivat lämpimät lapaset tarpeen...

Ja tästä aidasta on jo ties kuinka monta kertaa pitänyt napata kuva.. (hirmu kaunis...hieman rämä ja vinossa, mutta silti jotenkin niin kaunis..erittäin kuvauksellinen), mutta aina on joko kamera unohtunut kotiin tai kyseisen talon pihalla on ollut porukkaa, etten ole kehdannut jäädä kyykkimään kamera kädessä toisten aidalle...nyt sain napattua kuvan... 

Lelujen vallankumous

Mitä enemmän pikkuinen kasvaa sitä enemmän kiinnostusta lelut herättävät. Kohta jo neljän kuukauden ikäinen pikkumies on jo sen verran kiinnostunut ympäristöstä, että osaa jo jonkun verran tarttua esineisiin (pitää niistä kiinni ja viedä ne salakavalasti suuhun) sekä seurata liikkuvaa esinettä. Jotkut lelut ovat jo tuttuja, hauskoja sekä kiinnostavia. Tässä on esimerkiksi kolme meidän pikkuisen parhaista leikkikavereista..

Lahjaksi saatu kala, joka soittaa musiikkia. Aina kun musiikin pistää soimaan katse kääntyy automaattisesti kalan suuntaan. Sitä on kiva katsella ja seurata, kun se lentelee ilmassa laulu raikaen. Ja kyseessä on tarkemmin ottaen kylpylelu, joka on nyt kerran ollut mukava kylyreissulla ja kyllä pikkuisella oli ihmettelemistä...mutta tykkäsi :D

Sitten on äidin ostama norsu purulelu, jonka toinen korva rutisee hauskasti. Hauska purulelu, jota on kiva rämpiä ja pistää suuhun.

Ja ihan paras on kaupasta mukaan saatu mursurätti. Se on ihan paras. Pehmeä riepu, johon on mukava tarttua ja se kivasti kutittaa, kun sen pistää naamalle...ihan paras rutistuslelu mitä pikkuisella on.

Ja sitten vielä kun saa välillä olla mahallaan, niin koko maailma hymyilee <3
Vielä ei jaksa kovin kauaa mahallaan olla, vaikka päätä osaakin hienosti kannatella. Selältään osaa kääntyä kyljelleen ja kurkotella katselemaan olkapään taakse, mutta mahalleen siitä ei vielä ole osattu kääntyä..mutta sekin hetki tulee varmaan ihan pian.

Syksyinen toripäivä

Tänään on ollut mahtava päivä kiitos ihanan auringonpaisteen ja syysmarkkinoiden. Aamulla kun olin saanut aamupalan syötyä, eilen illalla leipomiani porkkanasämpylöitä ja rikkinäisen hameen korjattua suuntasin pikkumiehen kanssa torille, jossa oli syysmarkkinoiden ensimmäinen toripäivä. Ihan mieletöntä! Koko tori täynnä ihmisiä ja ilmassa tuoksui raikkaat letut sekä rasvaiset silakat. Ilmapalloja, tuoreita omenoita, värikkäitä metrilakukojuja, punottuja koreja, raikasta hunajaa....torilla tunnelma on ihan parasta <3 Kiertelin ympyrää, kunnes pikkuherra oli nukahtanut, jonka jäleen ostin mehukkaan omenan ja mussutin sen auringonpaisteessa. Kävin vielä pikkuisen nukkuessa paikallisessa kahvilassa syömässä tomaattivuohenjuusto sämpylän, jonka jälkeen suunnatiin pikaisesti kirjastoon hakemaan luettavaa sekä äitille, että pikkuherralle. (Nariniaa ja muumeja)

Kotiin päästyä pikkuinen söi, jonka jälkeen istahdettiin keinutuoliin lueskelemaan muumikirjaa. Ei mennyt aikaakaan, kun kirjan oli luettu ja pikkuinen väsähtänyt äidin syliin. Itse voisin vielä äkkiä keittää kahvipannullisen, ennen kuin pikkuinen herää kauneusuniltaan.....

Muumien maailmaan

Lueskelin tuossa viime viikolla mökillä ollessa vanhoja, alkuperäisiä muumisarjakuvia ja kokemus oli suoraan sanottuna järkyttyneen hyvänmielisesti yllättynyt. Muumi piirrettyjä olen seuraillut lapsesta saakka, ihanan suloisten ja sympaattisten valkoisten mörrimöykkyjen leppoisaa arkea. Nämä sarjakuvat olivatkin ihan toista maata. Olen kuullut, että eivät ole ihanteellisia iltasatuvaihtoehtoja lapsille, vaan pikemminkin aikuisille suunnattuja. Kuitenkin vasta nyt pääsin sarjakuviin ensimmäistä kertaa tutustumaan.

Ensimmäinen rekationi oli huvittunut. Tällaisiako ne alkuperäiset muumit olivat. Täynnä romanttista alakuloisuutta. Muumipeikko on aikeissa hukuttautua, kunnes löytää kauan kadoksissaan olleet vanhemmat, jotka tarjoavat löydetylle pojalleen lämmintä rommia. Onnellinen perheen jälleennäkeminen kuitenkin murenee muutaman aukeaman päästä, kun muumipappa ja muumimamma päättävät karata luolaan asumaan kaivaten seikkailua sekä vaihtelua elämään. Jättäen jälkeensä yksinäisen ja murhellisen muumilapsen.

Pieni järkytys näin suurelle muumien ystävälle, mutta täytyy tunnustaa, että pidin sarjakuvista valtavasti. Piirrokset olivat upeita, täynnä miellettömiä yksityiskohtia. Hahmot persoonallisen hauskoja ja tarinat puoleensa vetäviä. Jatkuvasti tapahtui jotkin ihmeellistä, outoa ja samassa hullunkurista. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa muumit löysivät puisen, hylätyn laatikon ja kun he saivat sen auki hyppi esille kymmeniä erilaisia pieniä, mustia ja vipeltäviä otuksia. Lopulta selvisi, että ne olivat kirosanoja, jotka joku merimies oli mereen heittänyt.

Ehdottomasti viihdyttävää luettavaa, suosittelen kaikille. Parasta lukemista syksyisen mökin kuistilla lämpimään vilttiin kääritytyneenä.

Kuntosalilla

Eilen käväisin ensimmäistä kertaa salilla pikkumiehen syntymän jälkeen. Kyseessä oli paikallinen naisille suunnattu kuntosalikeskus, jossa on niin tilava kuntosali, kuin erilinen venyttelyhuone ja ryhmäliikuntasali, joka tarjoaa jokaiselle päivälle muutamia erilaisia jumppaohjelmia. Kävin eilen ilmaisella tutustumiskäynnillä ja voin sanoa, että tykkäsin ja paljon.

Paikka oli siisti, tunnelmallisen kodikas ja henkilökunta ystävällistä. Ne jo yhdessä luovat lisäpotkun motivaatiolle aloittaa säännöllinen liikunta. Mutta erityisesti pidin kuntosalista, sekä erilaisista ryhmäliikunta mahdollisuuksista. Vielä plussana salilla oli tilava sauna sekä erillinen espresso kahvinkeitin, josta on múkava liikunnallisen tsemppauksen jälkeen napata rentouttava kahvi kotimatkalle. Nyt sitten on vain päätettävä, että liittyäkkö jäseneksi.

Ehdottomasti haluaisin aloittaa kuntosalilla käynnin jos vain mahdollista. Rakasin sitä paikkaa ja rakastan liikunnan tuottavaa hyvää mieltä sekä energistä oloa. Pääsisin treenaamaan lihaksia, pomppimaan hikisillä jumppatunneilla ja rentoutumaan joogatunneille. Ja mikä parasta, saisin parina iltana viikossa oman hetken, kun teen jotain ilman pikkumiestä.

Ainoa mutta kohta on se, että onko tämä kuntosalilla käynti nyt se, miten haluan vapaa-aikani käyttää. Koska minulla on pieni lapsi, ei juurikaan omaa aikaa ole ja aina jos halauaa itsenäisesti käydä jossain on oltava joku pikkuista vahtimassa ja silloinkaan en voi kauaa olla poissa johtuen imetyksestä ja suuresta ikävästä. Kysymys kuuluukin, että viettäisinkä ne muutaman vapaa-ajan hetket viikossa kuntosalilla, kun voisin esimerkiksi mennä jollekkin käsityö- tai maalauskurssille, käydä kahvilassa lueskelemassa jotain hyvää kirjaa, käydä lenkillä......miten haluaisin käyttää aikani, koska sitä ei paljoa ole. Enkä halua maksaa kuntosalikortista, jos en sielä oikeasti aijo käydä. What do you think?

Syksyistä

Nyt olen sen saanut aikaiseksi. Nimittäin neulottua syksyn ensimmäisen pipon. Olen aina ollut suuri käsitöiden ystävä ja rakastanut sekä neulomista, että virkkaamista. Nyt pikkuisen synnyttyä on langoilla luominen jäänyt vähän vähemmälle...mikä on tietenkin ymmärrettävää kun sitä omaa aikaa ei niin paljoa ole. Mutta oli ihanaa saada puikot pitkästä aikaa käteen ja väsätä pikkumiehelle karvaisenpehmeä myssykkä.

 Nyt kun pipo on saatu valmiiksi mielen valtaa ja seuraavat käsityöhaaveet...niisä unelmoidessa....
Syksyssä parasta on hunajainen tee, tuoksukynttilät ja värikkäät langat.

Neuvolassa

Meillä piti olla viime viikon tiistaina 3kk neuvola, mutta kun saavuin paikalle sovittuun aikaan ei meidän neuvola aikaa ollutkaan koneelle merkittynä ja jouduimme lievästi turhautuneina matkaamaan takaisin kotia. Nyt perjantaille saatiin sitten uusi aika.

Neuvolakäynti sujui hyvin ja pikkuherra sai ensimmäiset rokotuksensa molempiin reisiin, sekä yhden litkun juotavakseen. Äitiä jännitti sen verran pikkuisen puolesta, että kun neuvolatäti lähestyi piikki kourassa, olisi tehnyt mieli juosta äkkiä karkuun viemään vauva turhaan. Kukaanhan ei minun pikkuistani satuta! Mutta tottakai oli sinniteltävä ja annettava neuvolatädin pistää piikit pikkumieheen. Molempien pistosten jälkeen seurasi parinkymmenen sekunnin kestävä itkuparkaisu, joka kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Ja nestemmäinen rokotekkin saatiin juotua ilman ongelmia. Kaiken kaikkiaan pikkuinen oli mietä reippain poika, äidin ylpeys <3

Kasvua oli taas tapahtunut hurjasti. Aina ne jaksavat ihmetellä ja kummastella miten poika kasvaa niin hyvin rintamaidolla. Tälläkin kertaa yllättyivät kun kerroin, että kyllä imetän poikaa ja korviketta annetaan vain hätätapauksessa.

7640kg
65cm
42,8 pään ymp.

Jännää oli myös huomata, kuinka pikkuinen on alkanut vierastamaan muita, kuten esimerkiksi vierailevia sukulaisia tai kuten perjantaina neuvolatätiä, joka ystävällisistä jutteluyrityksistä huolimatta sai vastaukseksi vain itkuisen mutrusuun. Äitin syliin piti päästä turvaan vierasta tätiä. On se kyllä maailman paras tunne kun oma lapsi kokee olevansa turvassa oman äidin hellässä syleilyssä.

Tiesin, että vauvoilla tulee tietyssä iässä vierastamisen vaihe, mutta en odottanut, että se olisi ihan vielä tapahnutut. Siinä mielessä olen hieman hämilläni. Toinen asia on ikenien kutiaminen. Jatkuva kielen näyttäminen ja paidalle kuolaaminen ennustavat uhkaavasti ensimmäisten hampaiden tuloa..