Muumien maailmaan

Lueskelin tuossa viime viikolla mökillä ollessa vanhoja, alkuperäisiä muumisarjakuvia ja kokemus oli suoraan sanottuna järkyttyneen hyvänmielisesti yllättynyt. Muumi piirrettyjä olen seuraillut lapsesta saakka, ihanan suloisten ja sympaattisten valkoisten mörrimöykkyjen leppoisaa arkea. Nämä sarjakuvat olivatkin ihan toista maata. Olen kuullut, että eivät ole ihanteellisia iltasatuvaihtoehtoja lapsille, vaan pikemminkin aikuisille suunnattuja. Kuitenkin vasta nyt pääsin sarjakuviin ensimmäistä kertaa tutustumaan.

Ensimmäinen rekationi oli huvittunut. Tällaisiako ne alkuperäiset muumit olivat. Täynnä romanttista alakuloisuutta. Muumipeikko on aikeissa hukuttautua, kunnes löytää kauan kadoksissaan olleet vanhemmat, jotka tarjoavat löydetylle pojalleen lämmintä rommia. Onnellinen perheen jälleennäkeminen kuitenkin murenee muutaman aukeaman päästä, kun muumipappa ja muumimamma päättävät karata luolaan asumaan kaivaten seikkailua sekä vaihtelua elämään. Jättäen jälkeensä yksinäisen ja murhellisen muumilapsen.

Pieni järkytys näin suurelle muumien ystävälle, mutta täytyy tunnustaa, että pidin sarjakuvista valtavasti. Piirrokset olivat upeita, täynnä miellettömiä yksityiskohtia. Hahmot persoonallisen hauskoja ja tarinat puoleensa vetäviä. Jatkuvasti tapahtui jotkin ihmeellistä, outoa ja samassa hullunkurista. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa muumit löysivät puisen, hylätyn laatikon ja kun he saivat sen auki hyppi esille kymmeniä erilaisia pieniä, mustia ja vipeltäviä otuksia. Lopulta selvisi, että ne olivat kirosanoja, jotka joku merimies oli mereen heittänyt.

Ehdottomasti viihdyttävää luettavaa, suosittelen kaikille. Parasta lukemista syksyisen mökin kuistilla lämpimään vilttiin kääritytyneenä.

Kuntosalilla

Eilen käväisin ensimmäistä kertaa salilla pikkumiehen syntymän jälkeen. Kyseessä oli paikallinen naisille suunnattu kuntosalikeskus, jossa on niin tilava kuntosali, kuin erilinen venyttelyhuone ja ryhmäliikuntasali, joka tarjoaa jokaiselle päivälle muutamia erilaisia jumppaohjelmia. Kävin eilen ilmaisella tutustumiskäynnillä ja voin sanoa, että tykkäsin ja paljon.

Paikka oli siisti, tunnelmallisen kodikas ja henkilökunta ystävällistä. Ne jo yhdessä luovat lisäpotkun motivaatiolle aloittaa säännöllinen liikunta. Mutta erityisesti pidin kuntosalista, sekä erilaisista ryhmäliikunta mahdollisuuksista. Vielä plussana salilla oli tilava sauna sekä erillinen espresso kahvinkeitin, josta on múkava liikunnallisen tsemppauksen jälkeen napata rentouttava kahvi kotimatkalle. Nyt sitten on vain päätettävä, että liittyäkkö jäseneksi.

Ehdottomasti haluaisin aloittaa kuntosalilla käynnin jos vain mahdollista. Rakasin sitä paikkaa ja rakastan liikunnan tuottavaa hyvää mieltä sekä energistä oloa. Pääsisin treenaamaan lihaksia, pomppimaan hikisillä jumppatunneilla ja rentoutumaan joogatunneille. Ja mikä parasta, saisin parina iltana viikossa oman hetken, kun teen jotain ilman pikkumiestä.

Ainoa mutta kohta on se, että onko tämä kuntosalilla käynti nyt se, miten haluan vapaa-aikani käyttää. Koska minulla on pieni lapsi, ei juurikaan omaa aikaa ole ja aina jos halauaa itsenäisesti käydä jossain on oltava joku pikkuista vahtimassa ja silloinkaan en voi kauaa olla poissa johtuen imetyksestä ja suuresta ikävästä. Kysymys kuuluukin, että viettäisinkä ne muutaman vapaa-ajan hetket viikossa kuntosalilla, kun voisin esimerkiksi mennä jollekkin käsityö- tai maalauskurssille, käydä kahvilassa lueskelemassa jotain hyvää kirjaa, käydä lenkillä......miten haluaisin käyttää aikani, koska sitä ei paljoa ole. Enkä halua maksaa kuntosalikortista, jos en sielä oikeasti aijo käydä. What do you think?

Syksyistä

Nyt olen sen saanut aikaiseksi. Nimittäin neulottua syksyn ensimmäisen pipon. Olen aina ollut suuri käsitöiden ystävä ja rakastanut sekä neulomista, että virkkaamista. Nyt pikkuisen synnyttyä on langoilla luominen jäänyt vähän vähemmälle...mikä on tietenkin ymmärrettävää kun sitä omaa aikaa ei niin paljoa ole. Mutta oli ihanaa saada puikot pitkästä aikaa käteen ja väsätä pikkumiehelle karvaisenpehmeä myssykkä.

 Nyt kun pipo on saatu valmiiksi mielen valtaa ja seuraavat käsityöhaaveet...niisä unelmoidessa....
Syksyssä parasta on hunajainen tee, tuoksukynttilät ja värikkäät langat.

Neuvolassa

Meillä piti olla viime viikon tiistaina 3kk neuvola, mutta kun saavuin paikalle sovittuun aikaan ei meidän neuvola aikaa ollutkaan koneelle merkittynä ja jouduimme lievästi turhautuneina matkaamaan takaisin kotia. Nyt perjantaille saatiin sitten uusi aika.

Neuvolakäynti sujui hyvin ja pikkuherra sai ensimmäiset rokotuksensa molempiin reisiin, sekä yhden litkun juotavakseen. Äitiä jännitti sen verran pikkuisen puolesta, että kun neuvolatäti lähestyi piikki kourassa, olisi tehnyt mieli juosta äkkiä karkuun viemään vauva turhaan. Kukaanhan ei minun pikkuistani satuta! Mutta tottakai oli sinniteltävä ja annettava neuvolatädin pistää piikit pikkumieheen. Molempien pistosten jälkeen seurasi parinkymmenen sekunnin kestävä itkuparkaisu, joka kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Ja nestemmäinen rokotekkin saatiin juotua ilman ongelmia. Kaiken kaikkiaan pikkuinen oli mietä reippain poika, äidin ylpeys <3

Kasvua oli taas tapahtunut hurjasti. Aina ne jaksavat ihmetellä ja kummastella miten poika kasvaa niin hyvin rintamaidolla. Tälläkin kertaa yllättyivät kun kerroin, että kyllä imetän poikaa ja korviketta annetaan vain hätätapauksessa.

7640kg
65cm
42,8 pään ymp.

Jännää oli myös huomata, kuinka pikkuinen on alkanut vierastamaan muita, kuten esimerkiksi vierailevia sukulaisia tai kuten perjantaina neuvolatätiä, joka ystävällisistä jutteluyrityksistä huolimatta sai vastaukseksi vain itkuisen mutrusuun. Äitin syliin piti päästä turvaan vierasta tätiä. On se kyllä maailman paras tunne kun oma lapsi kokee olevansa turvassa oman äidin hellässä syleilyssä.

Tiesin, että vauvoilla tulee tietyssä iässä vierastamisen vaihe, mutta en odottanut, että se olisi ihan vielä tapahnutut. Siinä mielessä olen hieman hämilläni. Toinen asia on ikenien kutiaminen. Jatkuva kielen näyttäminen ja paidalle kuolaaminen ennustavat uhkaavasti ensimmäisten hampaiden tuloa..

Sormustettu

Tänään ollaan oltu kihloissa puoli vuotta. Se oli maaliskuinen laskiaissunnuntai, kun poikaystäväni esitti tuon maagisen kysymyksen "tulisitko vaimokseni". Paikkana oli leveän joen ylittämä silta auringon laskun aikaan. Se hetki oli täydellinen. Onnesta hehkuen, itku kurkussa vastasin myöntevästi.

Viikko kihlautumisen jälkeen päästiin kihlajaismatkalle Viron Haapsalun kylpylään. Ensimmäinen kylpylälomani ikinä...hieronta, manikyyri ja ihanaa ruokaa. Parasta matkassa oli vielä se, että Tallinnaan saavuttua meillä ei ollut tietoakaan siitä, että illalla löytäisimme itsemme Haapsalusta. Kiitos yllätysmatkasta kuuluu poikaystävän perheelle <3

Sormukseni on minulle esineistä rakkain. Ei vain siksi, että se on kihlasormukseni, vaan koska se on poikaystäväni itse takoma. Se tekee siitä ainutlaatuisen ja arvokkaan. Paras lahja mitä olen koskaan saanut enkä vaihtaisi sitä mihinkään.

Täydellisen syksyinen sunnuntai

Eilen aamulla herätessä taivaalla porotteli säteilevä aurinko kirkkaan sinisellä taivaalla. Sää oli juuri sellainen, että oli pakko päästä ulos tekemään jotain ihanan syksyistä laiskan kotipäivän sijasta...niinpä päätettiin näin ihanan sään kunniaksi käydä piipahtamassa mökillä...lyhyellä päiväreissulla.

Saatiin nauttia raikkaasta ilmasta ja tyynestä järvimaisemasta. Vaikka aurinko paistoikin, ei ulkona pärjännyt ilman takkia..syksy on tosiaan täällä. Mutta saatiin ainakin valokuvailtua, sekä grillattua mökkireissulla. Ihana ulkoilupäivä

Huomasin perhosen kukkapenkissä ja kun varovaisesti yritin hiipiä lähemmäs kameran kanssa,      lennäti se karkuun....ja hetken ympyrää pörräiltyä laskeutui kengälleni...<3

 Rakas pikkumies tuijottelemassa lämmintä takkaa isin sylissä <3

 Vahinkovalokuva pitkällä valotuksella

Henkilökortin metsästys

Eilen vihdoin ja viimein kävin ottamassa pikkuherran passikuvat. Päiväseltään lähdettiin tallustelemaan kohto keskustaa ja päästyä valokuvausliikkeen ovelle, huomasin pienokaisen nukahtaneen vaunuihin. En sitten raaskinut häntä heti herättää, vaan kävin hoitamassa pakollisen kauppareissun ja vielä kerkesin pyörähtää muutamassa vaatekaupassa, ennen kuin pikkuisen alkoi silmiä availemaan.

Herättyään suuntasin samantien takaisin valokuvaliikkeeseen, nappasin pikkuherran syliin ja jätin vaunut täysine ostoskasseineen pihalle odottelemaan. Mukava, valkopartainen mies otti meidän ystävällisesti vastaan ja päästiin samantien ottamaan passikuvat ilman sen kummempia jonottamisia. Meni hetki, ennen kuin saatiin löydettyä hyvän kuvausasennon, missä pikkuisen kasvot näkyisivät suorassa, kädet alhaalla ja äidin naama piilossa...huvittavaa puuhaahan se oli...Äiti kyykyssä lattialla pienokainen polvellaan ja kaksi isoa miestä valokuvaamassa, toinen kameran takana ja toinen pitelee nallea sen yläpuolella :D

Kolmannen otoksen jälkeen saatiin passikuvaksi kelpaava kuva ja pääsimme odottelemaan kuvien teettämistä. Lopulta sain matkaani viisi kuvaa harmaapaitaisesta, kuolaavasta vankikarkurista (siltä se pienokainen kuvissa näytti <3) :D

Nyt on myös passikuvat poliisille viety ja nyt sitten odotellaan henkilökortin saapumista parin viikon sisällä..

Joka päivä on ollu mielessä blogin päivittäminen, mutta ei ole vain ollut aikaa, tai kun on ollut vapaa hetki, on tehnyt mieli viettää se muiden puuhien parissa.. (Esim. siivoilu, telkkarin katselu, kirjan lukeminen, poikaystävän kainaloon käpertyminen, runojen ja erilaisten omien tekstien sähköinen tallentaminen)... ja mitäs vielä :)

Mutta tosi ihanan syksyistä on ollut. Kotosalla vietetty päivä tuoksukynttilöiden sekä hyvän ruuan kera. Ja esimerkiksi tänään kävin pitkällä syksyisellä kävelyllä rannalla...eikä muuten pärjännyt ilman takkia..

NIIN ja Pikkuherra kasvaa ja kasvaa...lempipuuhaa on seisominen :D jos sen pistää esimerkiksi polvelle istumaan niin aina pitää päästä potkaisemaan, suoristamaan jalat ja päästä harjoittelemaan seisomista....voi sitä hymyn ja naurun määrää <3

Mutta palaillaan pian <3