Ihmettelin muutama päivä sitten ,että miten mulla on ollu näin hyvä päivä. Miten on näin rauhallisen hyvä fiilis, vaikka muutama edellinen päivä on ollut kiireisen stressaavaa.
Olen juuri noiden kiiresten ja stressaavien päivien aikana paljon miettiny omaa itseäni. Omia ajatuksiani, tunteitani ja kouluani. Ja olen tullut siihen lopputulokseen, että se ei nyt ole ihan mun juttu. Vaikka kuinka haluaisinkin ja toivoisin, että se olisi.
Ja se jos mikä oli aluksi todella hankala hyväksyä. Väkisin yritin keksiä keinoja, joilla saisin koulun näyttämään itselleni sopivalta. Ja tapoja, joilla saisin taas itseni uskomaan, että hei on tää sittenki se sun juttu.
Mutta ei. Itseä ei ole helppo huijata. Kaiketi tämä helpottunut ja hyvä fiilis johtuu juuri siitä, että olen nyt hyväksynyt pienessä mielessäni sen, että tämä koulu ei ole mut juttu ja se on ihan okei. Se ei maailmaa kaada. Pidän kovasti nykyisetä koulustani, mutta se tapa, miten sielä opiskellaan, tehdään tehtäviä ja suoritetaan tutkinto ei tunnu itselleni sopivalta vaihtoehdolta. Eikä se koulutus sisälliöllisestikkään ole mitenkään mullistavan hienoa.
Omat haaveeni ovat erilaiset. Oma persoonani on ihan erilainen. Ja ehkä se onkin isoin tekijä tässä kaikessa. Juuri oma persoonani. Sosiaalisesti tämä koulu tuntuu liian raskaalta. Sisällöllisesti liian laimealta. Enkä ole varma, sovellunko kyseiseen ammattiinkaan valmistuttuani. Ainakin itse koen, että en.
Tuntuu omalla tavallaan haaskaukseslta ajatus, että pitäisi ainaki hetken aikaa kyseisestä koulutusalasta taukoa, jota on käynyt nyt reilu puoltoista vuotta. Ja kyllähän se kokonaan uuden koulutuksen, ainakin toistaiseksi tntemattoman tuntinnon alusta aloittaminen vähän pelottaa. Riskihän se olisi, mutta niitä riskejätän välillä täytyy tehdä.
Pitää yrittää toteuttaa omia haaveita ja unelmia, vaikka joutuisikin pettymään ja palaamaan takaisin. Ainakin tulisi kokeiltua. Eikä ainakaan voisi tulevaisuudessa katua sitä, ettenkö olisi edes yrittänyt avata muita ovia.
En halua käydä tätä nykyistä kouluani vain sen takia, että saisin sen ammatin. Haluan jotain enemmän. Haluan jotain mistä itse pidän. Jotain, missä olisin itseeni tyytyväinen. Ja voisin kokea itseni hyväksytysi juuri sellaisena kui olen.
Ehkä nämä ajatukset motivoivat minua lukemaan entistä enemmän tuleviin pääsykokeisiin tai sitten ne ovat vain sunnuntaisen illan väsyneitä ajatuksia elämästä ja jatkan koulukäyntiäni ensi syksyllä niinkuin olen sitä tähänkin asti käynyt.
Sen näkee sitten. Mutta sen voisin vielä sanoa, että miten helpottavaa on, kun kykenee olemaan sujut omien puutteiden ja vajaavaisuuksien kanssa. Niitä kun on välillä liiankin hankala hyväksyä. Olen kuitenkin huomannut, että vastaankaan taisteleminen ei aina auta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti