Meille sattui pieni haaveri muutama päivä sitten. Oltiin viettämässä kaunista syyspäivää geokätkeilyn merkeissä, paikallisessa metsämaastossa. Pysähdyttiin sitten etsiskelemään kätköä järven rannalla olevalle kodalle. Pysähdys kesti aika pitkään, kun ei meinatti millään kätköä löytää. Etsiskeltiin puun juurilta, pienistä onkaloista ja puuliitereitten välistä. Mistään ei tuntunut kätköä löytyvän. Lopulta mentiin koko poppoo etiskelemään sitä kodasta, jossa paloi tapansa mukaan muiden retkeilijöiden pystyttämä nuotio retkieväitä varten. Ja vaikka kuinka yritettiin olla varovaisia, että varo Elmu on poppaa ja oltiin kokoajan Elmun lähettyvillä, niin jotenkin se vain onnistui löytämään maasta oksan ja alta aikayksikön meni sen nuotioon heittämään. Ja sitä heittää osui ranne tulipesän reunalle.
Onneksi oli ranta vain muutaman metrin päästä. Samantien pikkumis syliin ja alas kalliota pitkin käsi viileään veteen. Pieni itku siitä tuli, mutta onneksi hetken päästä vesi helpotti oloa. Eikä jälkikään onneksi ollut niin paha, miltä aluksi pelättiin. Vaikka kyllä äidille pieni paniikki ja järkytys tuostakin tuli. Ranteessa pieni palohaava ja vähän nahkaakin lähti. Mutta onneksi ei sen pahemmin käynyt. Eikä Elmukaan missään vaiheessa tuon pienen haaverin jälken osoittanut, että jälki olisi millään tapaa kipeä tai häiritsevä. Mutta olihan se herkkänä ja kosketusarka.
Käytiin kuitenkin seuraavana päivänä yön aikana tummunutta rannetta näyttämässä terveyskeskuksessa. Sielä se puhdistettiin ja laitettiin rasvalappu ja siihen päälle vielä sideharso. Pikku Elmusta tuli pieni pakettikäsi. Kun Elmulta kysyy, että missäs on Elmun paketti, niin se iloisesti heiluttelee kättään. Ei siis ole moksiskaan tuosta kädessä mukana roikkuvasta sideharsosta. Ei häiritse normaaleja leikkejä ja puuhasteluja millään tavalla. Uskomattoman reipas se Elmu on ollut. Äidin oma maailman rakkain poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti