perjantai 21. syyskuuta 2012

Arkinen rytmi

Näin syksyn alettua meille on Elmun kanssa muodostunut oma päivärytmi. Arki kulkee periaatteessa saman kaavan mukaan, vaikkakin jokainen päivä onk loppujen lopuksi ihan erilainen. Mutta se tietty kaava, arkinen säännöllisyys tällä hetkellä on ja toivon mukaan ainakin hetken aikaa pysyy. Se tuntuu nimittäin aika kivalta. Sekä helpolta ja mukavalta. Toisin sanoen arki tuntuu tällä hetkellä sujuvan.

08.00 Suunnilleen noihin aikoihin heräillään oli kyseessä sitten maanantai tai lauantainen aamu. Haetaan herättyä Elmulle maitoa, jonka jälkeen äiti käy vessassa hieman laittautumassa ja pistämässä piilolinssit päähän. Sitten haetaan Elmun kanssa yhdessä lehti ja keitetään pannullinen kahvia ja kattilallinen puuroa. Sen jälkeen vietetäänkin aamua yhdessä lehteä lukien ja aamupalaa syöden.

09-12 Tässä välissä rakennetaan juna-rata, leikitään autoilla ja lueskellaan kirjoja. Tai mahdollisesti käydään kerhotalolla, muskarissa, kaupassa tai leikkipuistossa. Jotain puuhaa sitä on aina tiedossa.

12.00 Noin puolen päivän paikkeilla Elmu nukkuu päikkärit, jonka aikana äiti yleensä laittelee ruokaa.

13.00-14.00 Elmun herättyä syödään ja jatketaan päivän touhuiluja.

14-17.00 Käydään mahdollisesti vielä ulkona, syödään välipalaa, leikiskellään lisää autoilla ja palikoilla. Yhdessä puuhastellaan yleensä koko perheen voimin. Mitä sitä ikinä sitten keksiikään. Aina löytyy jokin kiva leikki. (Kuten esimerkiksi eilen rakennettiin Elmun pahvilaatikko majaan tyhjistä talouspaperirullista putki. Pitäähän sitä nyt palikoille olla oma tunneli. Siinähän se loppuilta sitten eilen menikin. Testaillen mitkä kaikki palikat mahduvat tunneliin ja mitkä eivät).

17-19 Äiti käy tähän aikaan muutamana päivänä viikossa jumpassa, jolloin Elmu touhuilee isin kanssa.

19-20.00 Elmun iltakylpy ja yhteinen iltapala.

20.30-21.00 Elmu menee yö unille. Viime aikoina aina ennen yhdeksää on unten maille sammahtanut ja siinä aamu kahdeksaan asti nukkunut.

21.00 -> Äidin omaa aikaa. Eli aikaa katsoa Gilmoren tyttöjä ja neuloa sukkia. Aikaa bloggailla ja juoda teetä. Tai mussutella mysliä ja tehdä koulutehtäviä. Tai ihan vain isin kainalossa pötkötellä jonkin aivot nollille leffan parissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti