maanantai 13. elokuuta 2012

Pieni piknik piristää päivää

 Isi lähti aamulla töihin. Ja huomenna alkaa täällä koulut.
Ensimmäinen kerhopäivä on torstaina ja ensi viikolla alkaa muskari.
Tästä se syksy siis lähtee. 

Tässä vielä odotellaan koulun yhteydenottoa ja kansalaisopiston kurssiesitteen ilmestymistä.

Mutta tänään paistoi kuitenkin aurinko. Ja oli lämmintä. Aamusiivoilujen ja autoilujen jälkeen lähdettiin torille laskemaan liukiumäkeä. Se on Elmun tämän hetkinen suosikki leikkipaikka. Pieni liukumäki aivan torin kulmalla, kauppahallin edessä. Käytyiin sielä muuten myös eilen. Ja mennään luultavasti huomennakin.

Leikkihetken jälkeen käytiin ostamassa torilta rasiallinen vadelmia ja mentiin joen äärelle niitä popsimaan. Siinä me sitten istuttiin. Kuunneltiin tuulta, katseltiin jokea ja ohi lipuvia veneitä.
Syötiin vuorotellen vadelmia ja soitettiin äitin puhelimella vauvapienoa.
Oli aika kivaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti