maanantai 4. helmikuuta 2013

Lauseen alkuja


Elmun puhe on pääostin yksittäisiä sanoja, mutta uusia kertyy sanavarastoon lähes viikottain. Päiväkodissa Elmu ei ole vielä hirveästi puhunut, muuta kuin yksittäisiä sanoja, kuten esimerkiksi äiti, isi, uusi, lisää ja alas.  Kotona sitä omalla kielellä höpöttelyä ja niitä ymmärrettäviäkin sanoja tulee jo aika lailla. Kaiken se jo perässä toistaa. Yks päivä kun Elmu illalla juostessaan löi päänsä sohvaan, tuli äidi lohduttamaan, että "Ei mitään hätää. Pieni kuhmu tuli vaan päähän, se menee ohi", niin arvatkaa vaan kuka koko illan sormella osotteli päätään ja hoki "Kuhmmmu Kuhmmmu". Ja lauantaina kun t katsottiin koko perhe putousta, niin ennen nukkumaan menoa Elmu istuskeli olohuoneen lattialla "Juki, Juki, Juki."

Mutta nyt Elmu on oppinut  sanomaan peräkkäin kaksi sanaa, muodostaen niillä ikään kuin oman pienen lauseen. Ensimmäistä kertaa siis niin sanottuja lauseen alkuja tai kahden sanan lauseita. Miten sen nyt haluaa ottaa. Ensimmäinen tällainen oli ruokaa syödessä "iso pala", toinen palikoista tornia rakentaessa "kaattuu uus" ja kolmas kynnyksen yli hypättäessä "kynnys yli". Piilosta leikkiessä Elmu laskee numeroita "Yksi, kaksi, kuusi, tullaan" ja tänään aamupalalla otti maitolasista kiinni ja sanoi "Käsi kiinni" ja otettuaan käden pois "auki". On se vaan niin sulonen kun se puhuu.
Ihan kuin iso poika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti