.........

"Elmu hei onks sul nälkä?"

Kynttilällinen nappeja

Eilen aamulla heräilin jostain syystä jo ennen aamu kahdeksaa.

Keitin pannullisen kahvia ja menin pikkuhuoneeseen askartelu/puuhastelu/maalailu/ompelu

pöydän äärelle istumaan.

Join siinä hetken aikaa kahvia ja tuijottelin ulos ikkunasta.

Vettä satoi ja tuuli.

Pistin uudet, kauan himoitsemani Marimekko sukat jalkaan ja avasin maalipurkin.

Tuunasin syksyä ajatellen ylimääräisistä napeista kynttilälle alustan.

Ainakin se tuo pientä piristystä pimeisiin iltoihin.

Tänä aamuna kävi muuten sama juttu.

Heräsin pari tuntia ennen pienokaista.

Menin taas pikkuhuoneeseen mukanani vanha ja puinen juustoveitsi teline.

Se kaipasi hieman uutta ilmettä. 

Piirtelin kuvioita ja availin maalipurkkeja.

Kohta saan senkin valmiiksi. Vielä viimeistelyä vaille valmis.

Näätte sitten.

Kotona on kiva väsätä kaikkea pientä.

Aina kun aikaa on.

Heihei Helsinki. Ikävä tulee.

Kuten joku on jo ehkä huomannut sen, että ollaan palattu kotiin. Kahden viikon Helsingin reissu on nyt takana päin. Ja aika, se vain meni. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä. Tärkeintä on kuitenkin se, että kivaa oli. Tuli käytyä korkeasaaressa, linnanmäellä, meren rannalla, ristiäisissä, nimiäisissä, kihlajaisissa, yllätyshäissä, subwayssä, pienissä kahviloissa, kaupunkipuutarhassa, leikkupuistoissa, kasvitieteellisessä puutarhassa, kauppatorilla, indiskassa..

Ystäviä nähtiin ja perheen kanssa vietettiin aikaa.

Ja saipahan siinä ohessa äiti viettää kaksi vapaa-iltaa. Ihan äidin omia, harvinaislaatuisia hetkiä.

Kamera oli matkassa silloin kun muistin sen pakata oikeaan laukkuun. Ja vielä ladata akun. Eli aika harvakseltaan. Mutta vaikka kuvailtua ei tullutkaan paljoa, se ei tuntunut vaivaavan mieltäni kertaakaan. 

Suuren kaupungin kesälomailut on nyt vietetty ja kodin lämpöön ja rauhaan palattu.

Vaikkakin tuo parin viikon päästä oleva taiteiden yö ja Helsingin juhlaviikot kovasti houkutteleekin..

Ehkäpä silloin uudelleen? Kenties..

Kun kirkas aurinko silmään paistaa...

Kaupunkiviljely unelmia

Parvekepuutarha haaveiluja.

Ne täyttävät tänä sateisena tiistai aamuna ajatukseni ja unelmani.

 Kurpitsaköynnös pyykkitenileeseen kietoutuneena, muhkeat ja punaiset tomaattipensaat, huopatossuihin istutetut yrtit, kumisaappaista kasavat tuoksuherneet, värikkäät kukkapenkit, pajukoreista kohoavat käynnökset, puiset kukkaruukut, muoviämpäreissä kasvavat mansikat ja käsin maalatut kastelukannut.

Tuollainen kun olisi niin kyllä kelpaisi. 

Tällä hetkellä parvekkeen saviruukuista kohoaa pari metrin korkuista tomaattipensasta, joista muutama punainen tomaatti näyttää kypyvän. Ja onhan sielä tomaattien lisäksi kasvamassa myös sitruunamelissaa ja persiljaa sekä muutama vaaleanpunainen ja keltainen kukka. 

Ehkäpä nyt voisi mennä niitä syksykukkia ja kasveja metsästämään.

Ja villasukkia neulomaan.

Nämä kaupunkipuutarha haaveet taitavat jäädä ensi keväälle.

Kuvia korkeasaaren kaupunkiviljely puutarhasta ja kääntöpöytä kahvilasta.

AutoOoooooOOooo

Pikku Elmu tykkää autoista ja paljon. Ne ovat olleen suosikkeja jo pidemmän aikaa. Auto on pienokaisen lempi sana ja sitä täällä toistellaan aamusta iltaan. Eilen Helsingistä kotiin yöllä ajellessa Elmu avasi kesken unien silmät, katseli hetken ympärillleen, katsoi sitten äitiä ja huusi kovaan ääneen Auto ja nukahti uudelleen.

Meillä läydään päivittäin parvekkeella ja ulkona katselemassa ohi ajavia autoja, lueskellaan autokirjoja ja leikitään pikkuautoilla. Mutta ihan paras auto kaikista on tietenkin isin auto. Pienen punaisen Hondan pikku Elmu tunnistaa jo kaukaa. Sen nähdessään Elmu kävelee nopein askelin autolle ja kiipeää etupenkille ratin taakse istumaan ja siinä penkillä maailman onnellisimpana lapsena kääntelee auton rattia ja päristelee. Prrrummmm Prummm. Miten jo vuoden ikäinen taapero voi osata "ajaa" autoa. Ihan uskomatonta. Ja siitäkös se huuto vasta syntyy, kun omalle paikalle joutuu istumaan. Takapenkille äitin viereen. Kivaahan se olisi itse päästä ajamaan.

Mutta on se Elmu tässä pikkuhiljaa alkanut kiinnostumaan muistakin kulkuneuvoista, kuin vain autoista. Lentokoneen se tunnistaa, se on se kapistus joka lentää korkealla korkealla (Elmu heiluttaa kättä pään yläpuolella). Elmu osaa sanoa myös Nuna eli siis suomennettuna juna. Niillä kun tuli Helsingissä oleillessa ajettua useamman kerran.  Niin ja myös venettä ja mopoa pineokainen yrittää kovasti sanotuksi saada. 

Pitääköhän äitin tässä kohta puolin alkaa automerkkejä opettelemaan.
Eiköhän se Elmu ne äitille muutaman vuoden päästä opeta ihan itse.

Kiipeää ylös ja laskee alas

Tiedättekös mistä viimeistään äitikin sen ymmärtää miten isoksi tuo pieni poika onkaan kasvanut. No siitä, kun se osaa jo ihan itse laskea liukumäkeä. Eilen koin tällaisen hämmentävän aaahaa wauuuuuu upeaaaa apuaaa elämyksen eilen, kun pikkumies kiipesi itse varovaisesti abc:n pikkuliukumäen portaat ylös, istuutui nätisti liukumäen yläpäähän ja laski alas lattialle muksahtamatta.
Ihan itse. Useaan otteeseen.

. 

Pieni poika eläintarhassa

Eilen käytiin pikkumiehen kanssa toista kertaa eläintarhassa, mutta ensimmäistä kertaa korkeasaaressa. Mentiin Mustikkamaan kautta aurinkoiseen, mutta tuuliseen korkeasaareen viettämään ihanaa kesäpäivää. Oli upeita metirikotkia ja saariston omaisia ranta kallioita. Ja komeita villihevosia sekä värikkäitä niittykukkia. Pysähdyimme myös katselemaan mangustien painimista, tehtiin hiekasta linna, käytiin laskemassa luikumäkeä, katseltiin vedessä polskivia hanhia, ihasteltiin kaupunkiviljely puutarhaa ja nautittiin kesästä.

Pois mentäessä ajattelin ihan vain Elmun iloksi taittaa matkan veneellä.

Odotettiin seuraavaa lauttaa vajaa puolisen tuntia rantakahvilan kupeessa ja kuinkas ollakkaan, heti veneeseen päästyä ottikin pikkumies äidin sylistä mukavan asennon ja nukkui sikeästi koko laivamatkan. Äitin väsynyt pikku eläintarhailia.