keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Aikainen aamukahvi

Kello ei ole vielä edes kahdeksaa ja olen kerennyt juoda jo pari kuppia kahvia, lukea hesarin, päntätä huomiseen tenttiin ja sovitella huiveja uuteen villapaitaan.
 Aika tehokas aamu vai mitä? 

Eilinen päivä kun meni kokonaisuudessaan henkisesti reissulta palautuessa, kotona olemiseen totuttelemisessa, tavaroita purkaessa, makaroonilaatikkoa tehdessä ja omenapiirakkaa leipoessa. Tänään sitten reippaana heti aamusta tenttiin valmistautumista. Ja sitä tämä torstaipäivä suurimmaksi osaksi tulee pitämään sisällään. Vaikkakin keskittymiskyky tuntuukin olevan hieman hakusessa. Ajatukset haahuilevat vieläkin Helsingissä ja Tallinnassa. Ja kaikessa muussa mahdollisessa. Reissu oli vain niin onnistunut, että sitä on vielä vähän aikaa pakko fiilistellä. Ja sitä kaikkea fiilistellessä olo on aika onnellinen.

Niin ja tällä hetkellä pidän tenttikirjoista pientä taukoa ja odottelen milloinka talon herrasväki mahtaa aamupuurolle heräillä. Yleensä tuo pikku Elmu heräilee siinä kahdeksan jälkeen. Toisin kun eilen pomppasi pystyyn jo seitsemältä. Eli siis luultavasti ihan pian tuolta makuuhuoneen puolelta kuuluupi pientä äännähdystä ja ininää.

Elmu on muuten kasvanut taas ihan mielettömästi. Se ei vierasta enää juuri lainkaan. Kaikki mummit ja vaarit, kummit ja serkut ovat jo vanhoja tuttuja. Eikä ala itku, jos äiti hetkeksi aikaa poistuu huoneesta vaan pikku Elmu iloisesti kaikkien kanssa touhuaa ja pelleilee. Ja uusia sanojakin on tullut hurjasti. Niin paljon, etten niitä nyt tässä aamupöhnässä edes muista.

Elmu osaa myös tanssia jalat vispaten, rakentaa palikoista tornin, leikkiä nosturia, koota yksinkertaisia palapelejä, juosta kovaa vauhtia karkuun ja laittaa uudesta levysoittimesta musiikkia soimaan. Elmu myös vilkuttelee kaikille/kaikelle mahdolliselle hyvää yötä ennen nukkumaan menoa. Kuten esimerkiksi eilen vilkuteltiin isille, parvekkeelle, leikkiautoille, nappipurkille, lehtikasalle ja kattolampulle. Niin ja sänkyyn päästyä toivoteltiin hyvät yöt vielä kaikille tutuille, mummeille ja vaareille sekä kissoille, hevosille ja koirille.

Nyt alkaa muuten jo yön kylmä pimeys väistyä ja aamu kirkastuu.
Sitä voisi vielä ottaa kupin kahvia ja valmistautua siihen aamupuuron keittoon.
Ja ehkä vielä hetken aikaa lueskella kirjoja.
Mutta ei ihan vielä palata niihin tentti kirjoihin.
Vettä elefantille on vielä kesken.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti