Nyt on tapahtunut jotain ihmeellistä ja hämmentävää. Ainakin äitin mielestä.
Elmulla on pienestä pitäen ollut kova halu nukkua äidin ja isän sängyssä. Silloin vuosi sitte oli minulla tapana nukuttaa Elmu joko sylissä keinutuoliin tai väsyneenä suoraan omaan pinnasänkyyn. Mutta koska siihen aikaan vielä imetin, nostin Elmun aamuyön paikkeilla vierelleni nukkumaan. Se järjestely kun oli käytännöllisempää ja ainakin äitille helpompaa yöllisten heräämisten ja ruokailujen kannalta. Tästä seruasi kuitenkin se, että Elmu hieman kasvettuaan ei enää suostunut nukkumaan omassa sängyssään. Tai ei ainakaan nukahtamaan sinne. Pinnasänkyyn nukkumaan meneminen oli itkua ja huutoa. Piti päästä äitin viereen. Äitin ja isin sänkyyn. Usein nukutinkin Elmu vierelleni, josta sitten siirsin pinnasänkyyn nukkumaan. Tosin sieläkään ei yleensä nukuttu aamuun asti, koska jos Elmu sattui yön aikana herämään ja huomaamaan, että ei olekkaan enää äitin ja isin vierellä alkoi itku ja kova ikävä. (Mikä tapahtuikin melkein joka yö...)
Nukuttiin siis aika kauan joksenkin tätä kaavaa noudattaen;
Nukahdettiin äitin sänkyyn - muutaman tunnin unet pinnasängyssä - aamuyöstä takaisin äidin vierelle.
Tuossa ennen kesää aloin nukuttamaan Elmua omaan pinnasängyyn ja pari ensimmäistä yötä meni pelleillessä ja äidin sänkyyn kinuessa, mutta juuri sen muutaman yön jälkeen Elmu oli jo omaan sänkyyn nukahtamiseen tottunut ja hetken aikaa se näyttikin jo sujuvan. Kunnes tuli kesä, mökkeily ja matkailu sekoittamaan pakkaa.
Mutta nyt. Nyt on tapahtunut jotain ihmeellistä. Elmu ei enää suostu nukkumaan missään muualla, kuin omassa sägyssään. Ihan tuosta vain. Ilman minkäänlaista itkuhuutoa saatika sitten unikouluilua. Yhtäkkiä siitä on tullutkin iso poika, joka nukkuu ja tarkemmin sanottuna haluaa nukkua omassa sängyssä. Niin päiväunet kuin yöunet. Aina nukkumaan mennessä osoittaa omaa sänkyään. Ja sinne kiipeää pehmolelu mukanaan, kiltisti nukahtaa ja siekeästi kuorsaa aamuun asti.
