Pieni poika pulkkamäessa

Pitääpä nyt tulla kertomaan, että eilen eli mielettömän ihana sunnuntai. Aamulla käytiin Elmun kanssa lumikävelyllä. Käytiin katselemassa junia ja juoksentelemassa juna-radan alikulku tunnelissa. Ylämäkeä ja alamäkeä. Ja sitten taas ylös ja alas. Elmuki otti oikein kovat vauhdit alas juostessa ja nauru senkun raikui kun sai äidin kiinni.

Sitten tultiinkin kotiin syömään ja nukuttiin pienet päikkärit. Niin äiti kuin poika.

Iltapäivällä olikin vuorossa pulkkailuhetki pihalla. Alkuperäinen idea oli käydä ulkona bongailemassa lintuja, mutta se siinä vähän sitten jäi pulkkaleikkien varjoon. Vedettiin Elmua ympäri parkkipaikkaa juosten ja naureskellen, jonka jälkeen laskeskeltiin pientä lumikinosta alas. Elmu laskeskeli mäkeä alas vuorotellen äidin ja isin sylisssä. Ja muutaan kerran yksikseen peppuliukumäkeä. Elmu ei siis enää pelkää pulkalla mäkeä laskemista. Tällä hetkellä se on parasta mitä vaan voi olla. Pihalla lumessa touhuaminen ja  oma pulkka.

Lumiriehan jälkeen oli vuorossa välipala, autoilla leikkimistä ja kotoisan laiskaa sunnuntaista touhilua. AINIIN ja koko iltapalan ajan Elmu toisteli uutta lempi lausettaan. "Isooo Palaaa". Tätä se Elmu nykyään aina ruokaillessa toiselee. Ottaa haarukkaan ruokaa ja huutaa "iisoo palaa" laittaa ruuan suuhun hymyillen ja sama uudelleen. Ja uudelleen. Mistä lie tuonkin suloisuuden oppinut.

On ne vaa aika sulosia

Kohti viikonloppua

Ja taas on yksi kouluviikko pulkassa. Ja voisinpa sanoa, että on ollut aika ihana viikko. Koulussa on ollut kivaa. Oon päässy käymään teatterissa, tekemään ryhmätöitä uusien ihanien luokkalaisten kanssa ja teettämään kyselymuotista tutkimuslokametta yläkoulu ikäisille. Unohtamatta kouluruokaa ja rauhallisia kahvihetkiä. Tekemistä on koulun osalta riittänyt, mutta eipä ole haitannut. Opiskelustakin voi nimittäin nauttia! Eikä tuo koulu onneksi vie kaikkea aikaani, vaan on aikaa myös käydä kuntosalilla ja leikiskellä pikku Elmun kanssa. 

Elmu on tällä viikolla viettänyt kotosalla kaksi päivää isin kanssa, mutta on niiden väliin mahtunut myös kolme päiväkotipäivää. Sielä Elmu on jo saanut ensimmäisen kaverin, jonka kanssa on kivaa leikiskellä autoilla. Ja kyllähän se äiti ikävä aina muutaman kerran päivän aikana iskee, mutta silti jaksaa reippaasti touhuilla muiden mukana luottavaisin mielin. Ainoa hieman mietityttävä asia tuossa päiväkodissa on edelleen sen iso koko ja suuri lapsimäärä. Ja kun lapsia on paljon, niin on myös henkilökuntaa. Eikä sitä oikein koskaan tiedä, kuka hoitaja sielä on tällä kertaa ottamassa Elmun vastaan aamupalalle ja kenen sylistä Elmu löytyy päivän päätyttyä. Huolimatta siitä, että Elmulla on se yksi "oma" hoitaja, jonka ryhmään Elmu kuuluu. Olisi ihanaa, jos olisi se yksi tietty hoitaja, joka suurimmaksi osaksi Elmun kanssa puuhastelisi. Jonka syliin Elmu pääsisi aamuisin ja jolle voisi iltapäivällä kotiin lähtiessä vilkutella. Se kun olisi noin pienelle hirmuisen tärkeää.

Mutta nyt ajatukset kohti viikonloppua. Kaksi vapaa päivää ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Eikä kiirettä minnekkään. Ei herätyskelloa eikä lumien harjaamista auton katolta ennen kahdeksaa. Voidaan rauhassa koko perhe leikiskellä koko viikonloppu tänään alennusmyynneistä löytyneellä metrin korkuisella auto liukumäellä.

Lumisen ihanaa viikonloppua kaikille!

Jälleen näkemisen riemu

Tiistai päivä ja olo mkavan rauhallinen. Elmu meni puolisen tuntia sitten nukkumaan ja itse mutustelen tässä iltapalaa miettien, jospa sitä jaksaisi vielä joitakin koulujuttuja katsella ennen sänkyyn kirjan kanssa kömpimistä.

 Aamulla heräilin ennen seitsemää, vein Elmun päiväkotiin ja käppäilin takaisin kotiin aamupalalle lueskelemaan tenttikirjoja. Hetken koulutehtäviä tehtyä lähdinkin käymään salilla, josta suuntasin kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa. Kanaa ja uunijuureksia.  Eikä aikaakaan, kun kello oli jo vähän yli kaksi ja oli aika hakea Elmu päiväkodista.

Melkeinpä aina kun äiti tulee Elmua päiväkodista hakemaan on vastaanotto aina yhtä "dramaattinen". Elmu äidin nähdessään heittää aina sillä hetkellä kädessä olevan lelun lattialle, alkaa itkeä ja heittäytyy itsekkin mahalleen lattialle. Hetken päästä kuitenkin kömpii tuo pieni itkuinen poika äitin syliin. Tiukasti halaten. Ja jo muutaman minuutin päästä tuo samainen poika juoksee hymyissä suin äitin kanssa pukemaan ja pelleilee iloisena sen minkä kerkiää.

Elmu ei vielä oikein tiedä, että miten sitä pitäisi reagoida, kun yhtäkkiä kaivattu äiti ilmestyykin päiväkodin ovelle hakemaan. Ihan kuin se muistaisi, että ainiin äiti. On se vaan niin suloinen. Kerrankin kun tulin Elmua hakemaan, lähti Elmu käytävän päästä äidin huomattua juoksemaan kovaa vauhtia itkuisena ja muksahti siinä kiireessä pyllylleen. Oli niin kiire äitin luo.

Päiväkodissa iloisin mielin

Täällä arki sujuu mukavasti ja pienellä päiväkotipojallakin menee hyvin. Päiväkodissa viihtyy ja aina hymyissä suin astelee päiväkodin portista sisään. Päiväunillekkin jo nukahtaa ongelmitta ja tallustelee seurailevin mielin muiden lasten perässä pitkin päiväkodin käytäviä. Nalle tiukasti sylissään.

Päiväkodin alettua äiti ei ole enäää "äitä" vaan "Äiti".  Eikä isikään ole enää "häsä" vaan "isi".

Sitä syödään ruokain itsenäisemmin kuin ennen ja juodaan mukista maitoa ihan itse. Ainakin päiväkodissa oleillessa.

Kaikin puolin arki tuntuu sujuvan ja on aika ihanaa.

 

Yksi kaksi tiiii

Elmu osaa jo hieman laskea numeroita. Ollaan jo muutamien viikkojen ajan laskeskeltu aamupalalla  sormia ja nallekirjasta autoja. Nyt se Elmu tulee jo itse ottamaan äitiä kädestä kiinni, että "hei äiti lasketaan kaikki sormet. Isin kanssa." Myös kaikki leikkiautot järjestellään hienosti riviin ja sen jälkeen lasketaan. Kuten myös leikkijunat, lautaset ja puhelimet. Elmu osaa hienosti sanoa ykkösen jälkeen "Kasssi". Yksi kenkä ja kaksi kenkä. Ja kakkosen jälkeen kuuluu "Neeejä." Kolmonen kun tuppaa unohtumaan.

Niin ja eihän se aina ole, että yksi kenkä ja kaksi kenkä.
Vaan yksi kenkä ja toinen. Ja toinen meillä on "tiiiiii"

"Katoppa Elmu, tuolla menee auto"

"Tiii Tiiiiii Tiiii"

"Joo sieltä tulee toinen auto"

Kotona Elmun kanssa ollaan myös leikiskelty piilosta. Piiloleikki sai alkunsa siitä, kun isi ja äiti juoksivat toiseen huoneeseen "piiloon" sohvan tai oven taakse ja Elmu juoksi kiljuen perässä. Ja aina onnistui meidät löytämään. Hyvä jos sitä kerkisi kunnolla edes piiloon. Ehkä se olikin aluksi enemmän sellaista "ota kiinni äiti ja isi" leikki.

Sitten meni äiti  piiloon ja isi ja Elmu tulivat yhdessä etsimään. Ja toisinpäin. Ja nyt Elmu on ensimmäistä kertaa osannut itsekkin mennä piiloon. Muutama päivä sitten meni seisomaan aluksi pikkuhuoneen oven taakse ja sitten vielä eteiseen vaunujen taakse kyykkimään. Vielä ei kuitenkaan ihan osaa sielä piilossa olla, vaan äitin huudellessa "Missä Elmu" pomppaa iloinen hymynaama piilosta esille. Mutta siis aivan mahtava leikki. Noinkin nopeasti se on oppinut piiloon menemisen ja ihan paras koko perheen leikki. Siinä me sitä välillä vain juoksennellaan huoneesta toiseen ja vuorotelleen etsiskellään kadonnneita perheenjäseniä. Tänäänkin keittiössä ruokaa laitellessa oli huushollissa yhtäkkiä epäilyttävän hiljaista ja sielä ne isä ja poika olivat. Menneet peiton alle äitiä piiloon.

Toinen tän hetkinen Elmun suosikkileikki on "juostaan junaa karkuun äidin ympärillä". Leikki sai alkunsa Tallinnasta, jossa Elmu sai mummilta ja vaarilta lahjaksi duplo junan. Sillä sitten leikiskeltiin ja jossain vaiheessa laitoin junan selkäni taakse piiloon. "Elmu missä juna?" Sen jälkeen Elmu lähti juosten taakseni junaa etsimään ja siitä se leikkis sitten kehittyi. Nykyään sitä leikitäänkin melkeinpä päivittäin. Äiti pyörittelee junaa kovaa vauhtia ympäri ja Elmu juoksee kiljuen karkuun. Kuulisittepa sen naurun. Ja aina kun Elmu haluaa kyseistä leikkiä leikkiä, osoittaa hän junaa sanoo "haahaa Haaahah".

Viikonlopun viettohon

Ensimmäinen kouluviikko on nyt sitten pulkassa. Kolme pitkää koulupäivää takana ja pitkä viikonloppu Elmun kanssa edessä. Pidennettyä viikonloppua tänään vietetyllä vapaapäivällä ennen kiireistä tulevaa viikkoa. Voisinpa sanoa, että hyvin on tuo koulu lähtenyt käyntiin. Uusi ryhmä on mukavan rempseä ja menevä. Huumoriakaan ei tunnu puuttuvan matkasta. Paljon kiinnostavia keskusteluja ja ryhmähenki tuntuu olevan kohdillaan. Muutamien kanssa on tullut jo enemmänkin juteltua ja vanhoja luokkalaisia näkee aina silloin tällöin koulun käytävillä. Ja ryhmätehtäviäkin kun tuntuu pursuavan joka aineessa, joten tutustumista uusiin ryhmäläisiin olisi mahdotonta välttää. Helpottaa huomattavasti uuteen ryhmään sopeutumista.

Tehtävää ja projektia ainakin koulun osalta näyttää riittävän ja pukkaavan kalenterin välillä melkeinpä täyteen näin kevään osalta. On yksi iso tapahtuma järjestettävänä ja kerho vedettävänä. Plus siihen väliin vielä luennot ja ryhmätehtävät. Plus tentit ja niihin valmistautumiset. Innolla odotan, vaikkakin alan sopivuus vieläkin vähän mietityttää. Onko tää sittenkään se mun juttu. Alan vaihdokset pyörittävät mieltä ja pomputtelevat ajatuksia, mutta ainakin tällä hetkellä aijon keskittyä ihan kympillä tuohon kouluun. Mutta en aijo vielä sulkea ovia muille potenttiaalisille mahdollisuuksille ja vaihtoehdoille.

Elmun päiväkotikin on lähtenyt hyvin käyntiin. Hoitotäti on todella mukava ja Elmu jo aamuisin iloisesti hymyilee, kuullessaan hoitotädin nimen. Eilenkin olivat yhdessä käyneet ulkona kävelyllä, rakentaneet torneja, lueskelleet kirjoja sekä pitäneet muskarituokion. Kovasti sielä autoilla leikiskellään ja uninallea tiukasti sylissä pidetään.

Onhan se kieltämättä haikeaa viedä toinen heti aamusta hoitoon ja lähteä itse siitä jatkamaan matkaa. Varsinkin Eilen, kun Elmu alkoi äitin perään itkeä heti hypättyään hoitotädin syliin. Tiesi, että nyt se äiti lähtee. Oli siinä itsekkin itkua pidätellen lähdettävä ajamaan kohti koulua aamuruuhkan pimeydessä. Mutta onneksi jo hetken päästä hoitotäti lähetti iloisen kuvan pikku Elmusta leikiskelemässä palikoilla. Kaikki hyvin.

Päiväuni aikaan se äiti ikävä yleensä on iskeltyt. Sänkyyn laittaessa on jäykistynyt ja itkeskellyt eikä millään halunnut laittaa päätä tyynyyt. Pienokainen ollut peloissaan. Ilman äitiä uudessa paikassa, vieraassa huoneessa, vieraassa sängyssä vieraiden lasten ympäröimänä. Onahn se nyt pelottavaa. Näinä ensimmäisinä päiväkotipäivinä on Elmu nukkunut  reilu puolen tunnin unet. Ensimmäisenä päivänä oli nukahtanut hoitotädin syliin. 

Päiväuni vaikekuksista huolimatta on mennyt siis tosi hyvin. Elmu tietää jo, missä on oma paikka ruokaillessa ja on joka ruokailun aikana syönyt aikakin kaksi lautasellista lämmintä ruokaa. Ja aamupuuron lautasenkin tyhjäksi. Selkeästi viihtyy pienillä tuoleilla, pienen pöydän äärellä muiden lasten kanssa. Niin ja itse osaa jo hienosti muovimukista juoda maitoa. Viime viikolla se ei vielä ihan noin hyvin sujunut.

Päiväkoti ja koulun alkaminen ovat myös siinä mielessä positiivisesti muuttaneet arki rytmiä, että Elmu menee joka ilta siinä seiskan kasin kieppeillä nukkumaan. Kiitos aikaisten aamuherätysten. Ja vaikka itsellä onkin hieman totuttelemista noihin puoli kuuden herätyksiin, niin on se mukavaa, että illasta on hetki omaa aikaa rauhoittua ja vaikkapa tehdä niitä koulutehtäviä rauhassa.

Viikonlopun jälkeen taas odottavaisin mielin uuteen viikkoon.
Ps. Viikonlopun plääneinä ulkoilua, äiti jumppaamaan ja salille ja huomenna viikonloppuvieraaksi koira hoitoon. Elmu tulee niin tykkäämään. 

Day one

Tänään se meidän pikku Elmu aloitti päiväkodin.

Laitoin herätyskellon soimaan ennen aamu seitsemää. Keittelin aamukahvin, laittauduin ja etsiskelin Elmulle vaatteet. Varttia yli seitsemän kävin pienokaisen herättelemässä ja tultiin sitten yhdessä unilelujen kanssa keittiöön juomaan aamu maitoa ja katselemaan ikkunan alla vilkkuvien aura-auton valoja. 

Kyllähän se poika hieman oli ihmeissään, kun ei äiti ollutkaan keittänyt aamupuuroa valmiiksi. Kerroin Elmulle, että tänään mennäänkin päiväkotiin aamupuurolle. Siinä sitten puettiin takit päälle, pakatiin reppu, vilkuteltiin isille ja lähdettiin ulos pieään pakkaseen kohti päiväkotia. Enpä muista milloin viimeksi olisin noin reippaana ollut liikenteessä ennen aamu kahdeksaa.

Päiväkodilla vallitsi tapansa omainen aamumelske ja hälinä. Elmu istuskeli äitin ylissä touhua ihmetellen ja päätä äitiä vasten nojaten. Jotkut lapset saapuivat vanhempien saatteleman päiväkotiin iloisin mielin ja toiset taas eivät päiväkoti tätien houkuttelusta huolimatta halunneet päästää äiteistään irti ja sen kun huusivat ja itkivät. Tätä se aamuhälinä siis toisin sanoen tarkoitti.

Hetken päästä tilanne rauhoittui ja istuuduttiin aamupala pöytään. Elmulle oli varattu oma paikka kahden pienen pikkutytön vierestä. Hetken puuroiltua Elmun hoitotäti tuli siihen vierelle esittäytymään ja tekemään tuttavuutta. Eikä se Elmukaan alku ihmettelyjen jälkeen tuntunt vierastavan hoitotätiä tai koko päiväkotiakaa. Heti hymyili tädille ja esitteli tiikeri sukkiaan ja söi kiltisti äitin kanssa koko puuro lautasen tyhjäksi.

Kyllähän siinä aamupuuroillessa tuli sellainen olo, että onkohan tämä sittenkään ihan se paras paikka näin pienelle lapselle. Elmun kun on päiväkodissa pienempien joukossa ja aamupala ryhmässäkin on lapsia yli kymmenen. Ja kaksi ohjaajaa. Riittääkö niillä aikaa Elmun ruokkimiseen ja huomioimiseen. Elmu kun ei vielä itse osaa syödä ja tarvitsee ruokailussa aikuisen läsnäoloa ja apua. Ja onnistuuko se, kun yhden hoitotädin ympärillä pyörii samanaikaisesti muutama kiukuttelva ja huomiota hakeva kolmivuotias.

Enpä siinä enempää ehtinyt asiaa pohtia ja harmitella, kun aamupuuro olikin jos syöty ja Elmu kuiskaili äitille "alass alass". Odoteltiin kuitenkin ensin, että muutkin lapset olivat saaneet aamupuurot syötyä, jonka jälkee pääsi alas paikkoja tutkiskelemaan ja uusia lelulaatikoita availemaan. Seuraavaksi vuorossa oli aamupiiri, mutta sinne ei Elmun kanssa vielä mukaan menty, vaan ihmeteltiin laatikosta löytyviä kilpa-autoja. Ja ei aikaakaan, kun hoitotäti toi meille autoradalla varustetun maton ja siinäpä me sitten leikiskeltiin kilpa-autoilla. Niistäkös se Elmu tykkäsi. Hoitotätikin tuli siihen hetken päästä juttelemaan ja leikiskelemään Elmun kanssa. Lähdin siitä sitten hetken päästä, vilkuttelin iloisesti leikiskelevälle pienokaiselle ja astelin päiväkodin portista ulos. Sinne se Elmu sitten jäi.

Koska itselläni ei alkanut vielä tänään koulu, oli alkuperäinen suunnitelmani, että jättäisin Elmun pariksi tunnuksi päiväkotiin ja kävisin itse sillä välin kotona syömässä ja kaupungilla asioilla. Mutta aamuauringon loiste ja lumivalkeiden hangien kimalle houkutteli minut pienelle rantakävelylle. 

Kävelyn jälkeen kävin hoitamassa kaupungilla muutaman jutun, kävin kahvilassa haukkaamassa jotain välipalaa ja sitten kello olikin jo vähän yli 11 ja oli aika hakea Elmu päiväkodista. Oltiin päätetty, että näin ensimmäisenä päivänä haetaan Elmu ennen päiväunien alkua. Vain kolmen tunnin päiväkoti visiitti ja tutustuminen näin alkuun. Huomenna kerkiää sitten totutella uudessa paikassa, uusien ihmisten kanssa nukkumista.

Käytiin isin kanssa yhdessä hakemassa Elmu päiväkodista. Sielä muut lapset oli menossa nukkumaan ja Elmu istuskeli nalle kädessä hoitotädn sylissä. Äidin nähtyä hetken aikaa ihmetteli ja sanoi "Aita" ja nojautui äitin syliin. Isin nähtyä tuli jo muikea hymy ja piti heti päästä isille näyttämään uudet leikkiautot.

Hyvin oli kuulema päivä mennyt. Välillä oli itkaissut muisettuaan, että hei eihän äiti olekkaan täällä. Onneksi  hoitotädin syli lohdutti. Ja niin se Elmu olikin ollut aika lailla hoitotädissä kiinni koko sen päiväkodissa olon ajan.

Hyvillä mielin sujui siis ensimmäinen päivä. Ja huomenna taas uudestaan. Silloin alkaakin jo oma koulu, enkä kerkiä jäämään päiväkotiin aamupuuroilemaan Elmun kanssa. Toivottavasti jollakin hoitajalla löytyy aikaa istahtamaan Elmun vierelle. Tuo pienokainen kun tarvitsisi jatkuvasti aikuisen läsnä oloa ja huomiota.

Mutta vaikkakin tuo ryhmäkoko vähän epäilyttää ja hieman painaa mieltä edelleen, on päällisin puolin päiväkodista hyvä ja positiivinen fiilis. Ihan varmasti Elmu tulee viihtymään ja siitä pidetään huolta äidin ollessa muualla. Ikävä tulee varmasti olemaan ja kova. Ainakin äidillä.

Poika itse suloisuus

Elmu on tällä hetkellä ehkä maailman innokkain äidin oma pyykinpesu apuri. Aina pienen pojan kasvoille ilmestyy muikean suloinen hymy äitin kysyessä, että "lähdetäänkös käymään sielä pyykkihuoneessa?" Elmu juoksee samantien kohti ulko-ovea. Sitten yhdessä me mennään hissillä kellarikerrokseen, jossa Elmu juoksentelee pitkin kaikuvaa käytävää ja laskeskelee pyörävaraston pyöriä äidin ripustellessa pyykkejä kuivumaan. Ja takasin tullessa kävellään rappuset yhdessä ylös ja se jos mikä on hauskaa. Pettymys on kova, kun palataan takaisin koti ovelle.

Niin ja yks päivä kun oltiin menossa alakertaan tarkistamaan, että onkohan se pyykkihuone mahdollisesti vapaana, kävi Elmu samantien nappaamassa kylpyhuoneesta pesuaine pullon ja käveli painava pullo kädessä ulko-ovelle. Tuu äiti mennään jo. Sanoisin, että ehkä jotain maailman suloisinta.

Niin ja tekihän se Elmu toisenkin suloisen tempauksen tuossa muutama päivä sitten. Me kun oltiin opetettu Elmulle, että jos keittiön seinään koputtaa niin se kuuluu makuuhuoneeseen. Ja että keittiön seinän takana on makuuhuone ja toisinpäin. Samaten olohuonen seinään koputtaessa koputtaa kylpyhuoneeseen ja kylpyhuoneen seinästä naapuriin.

Yks päivä Elmu pyöriskeli jaloissani kun yritin siinä ruokaa laitella ja samalla vähän siivota. Yhtäkkiä se Elmu siitä sitten lähti ja hetken kuluttua kuului keittiön seinään koputus. Makuuhuoneesta. Elmu oli mennyt sinne kopuutamaan äitille, joka hääräili keittiössä eikä tuntunut pienokaista huomaavan. En voinut muuta kun nauraa/kiljua liian innostuneella äänellä ääneen, että "oliks toi Elmu äähähä?!". Ja sieltä sitten juoksikin yksi iloinen poika keittiöön hymyissä suin. Molemmat hekottaen riemusta jatkettiin tätä maan mainiota kopustusleikkiä . Äiti keittiöstä ja Elmu makuuhuoneesta.

 Elmu tykkää myös leikiskellä brio junilla ja rakentaa duplo palikoista torneja. Niin ja tornien lisäksi palikoista rakennellaan myös aika useain rappusia. Niistä se Elmu kun tuntuu tykkäävän. Aina kun mahdollista kiivetään äitin sylissä rappuset ylös ja leikkipalikoista rakennettuja rappuja pitkin kiipeää milloin mikäkin lelu. Kuten esimerkiksi auto, kirahvi tai krokotiili.

Yksi Elmun suloisimmista itse kehittämistä "leikeistä" on lepääminen. Elmu tykkää pötkötelle olohuoneen lattialla lelujen kanssa. Välillä kesken juna leikkein Elmu sanoo "lpää" ja asettaa kaikki junat ja lähettyvillä olevat muut lelut kyljelleen matolle lepäämään. Tämän jälkeen Elmu pötkähtää lelujen vierelle lepäämään. Sen jälkeen kutsuu vielä äitin tai isin liittymään joukkoon. Ehkä maailman suloisin leikki mitä voi olla.

Elmu osaa myös jo juoksennella ja hyppiä. Yksi lempi leikeistä onkin tasajalkaa hyppiminen ja ympyrrää pyöriminen/juokseminen. Ja voisinpa sanoa, että Elmu on jo aika taitava hyppielijä. Osaa hienosti laskeutua jaloilleen aina tasa jalkaa ilmaan pompahtaessa.

On se vaan jo niin iso poika.

Viimeinen päivä

Tänään on sitten se "viimeinen päivä"  mammalomalaisena.

Jos tämä flunssa ei tästä tämän päivän aikana vielä pahene, niin huomenna on Elmun ensimmäinen päiväkotipäivä. Ja tiistaina oma ensimmäinen koulupäiväni puolentoista vuoden tauon jälkeen. 

Jännittää. Olo on innostunut ja odottavainen, mutta samassa haikea.

On jo nyt kauhea ikävä tuota pienokaista. Kokoajan tekisi mieli rutistaa, halata ja pussailla.
Ja kyllähän se omakin kouluun palaaminen jännittää.
Uusi ryhmä ja uudet ihmiset.

Pikkuhiljaa kohti uutta arkea.

Kröh ja tsihh

Miten sitä luuli, että tää flunssailu  olisi ollut pahimmillaan silloin vuoden vaihteessa.

Ja olisi nyt jo pikkuhiljaa rauhoittunut.

Mutta eipä se niin mennyt.

Eilen taisi olla pahin flunssailupäivä pitkiin aikoihin.

Elmu tuntui kuumala koko päivän. Ruokakaan ei oikein maistunut ja vaikka pienet päikkärit nukuttiin normaaliin tapaan siinä kahden paikkeilla, nukahti Elmu pikkukakkosen aikaan äidin syliin. Ja jo ennen yhdeksää sammahti omaan sänkyynsä.

Muutaan kerran yön aikana heräsi juomaan vettä ja varmistamaan, että äiti on varmasti siinä vierellä. Muuten nukkui kuin tukki aamu kymmeneen asti.

Eikä se Elmu ole siis ainoa flunssailia tässä perheessä. Vaan me kaikki.

Isi on kuummeillut jo muutaman päivän ajan. Äitillä oli eilen illalla korvat ihan lukossa ja nenä tukossa. Olo on kuumeisen heikko ja kaikilla tuntuu olevan flunssaisen vähäiset voimat. Onneksi on aikaa ainakin tämä viikonloppu rauhassa saiastella. 

Toivottavasti maanantaiksi oltaisiin jo kaikki parannuttu.

Kohti uutta hoitopaikkaa

Käytiin tänään tutustumassa Elmun tulevaan päiväkotiin.

Ja voisinpa heti alkuun sanoa, että äiti on vihdoinkin saanut jonkinlaisen sydämen rauhan. Sen verran olen Elmun päiväkotiin lähtöä päässäni pyöritellyt ja mahdollista hoitopaikkaa ja sen laatua ja Elmun omaa päiväkoti jaksamista ja valmiutta stressannut. Nyt kun käytiin kyseisessä päiväkodissa piipahtamassa koko perhe, on olo luottavainen.

Päiväkoti sijaitsee pienen kävelymatkan päässä, tuossa aivan koulumatkani varrella. Pienen toimistorakennuksen alakerrassa on aidattu portti, jonka sisäpihasta löytyy muutama keinu, kasa pulkkia ja iso liukumäki. Rakennus ei ulkoa päin näyttänyt toimistorakennusta kummallisemmalta betonirakennukselta, mutta sisällä sen sijan vallitsi lämmin ja kodikas tunnelma.

Heti meitä vastassa oli mukavan oloinen, nuorehko naishenkilö. Hän esitteli meille paikkoja ja siinä samalla sattiin kysymyksiä kysellä ja päiväkodin arkeen ja rytmiin tutustua. Ja olen oikeastikkin yllättynyt, kuinka viihtyistältä ja mukavalta tuo päiväkoti tuntuikaan. Henkilökuntaa oli riittävästi, niin miehiä kuin naisia. Vanhempia uran uurtajia ja nuoria harjoittelijoita. Tilaakin löytyi, oma pieni askareluhuone ja suloinen makuukammari. Ja isojen lasten puoli oli erikseen pienen käytävän päässä. Vaikkin touhua ja melskettä päiväkodissa näytti riittävän, ei aito kiinnostus ja välittäminen lapsia kohtaan tuntunut puuttuvan. Tunnelma oli lapsenomaisen iloinen ja kannustava, mutta samassa rauhallisen lämmin.

Elmukin tuntui paikassa viihtyvän. Käppäili muina miehinä päiväkodin käytäviä pitkin ja kävi muutaman palikkatornin uuden kaverin kanssa rakentamassa. Oli hassua nähdä etesessä valmiina Elmun tyhjä, nimellä varustettu lokerikko. Ja päiväuni huoneen ovessa Elmun nimi.

Elmun ryhmässä on viisi pikkuista ja yksi hoitotäti. Elmun hoitajaa ei vielä tänään päästy tapaamaan, mutta ensimmäisenä päiväkoti päivänä sitten. Silloin pääsee juttelemaan enemmän Elmusta ja Elmun hoidosta. Toivon todella, että Elmun ja hoitotädin välille syntyisi luottamus suhe ja Elmu kokisi uuden hoitotätinsä tuttuna turvana äidin ollessa poissa.

Tottakai se päiväkotiin lähtö vieläkin jännittää, mutta ei enää niin paljoa. Nyt kun on päässyt paikkaan tutustumaan ja nähnyt, miten mukavalta se vaikuttaa ja miten ihana henkilökunta on. Ajatus päiväkodin aloittamisesta ei enää tunnu niin sydäntä riipaisevalta.

Aloitetaan päiväkoti ensi maanantaina. Mennään Elmun kanssa ennen kahdeksaa sinne aamupalalle ja hetken pyörin itse touhuiluissa mukana, kunnes lähden pariksi tunniksi muualle ja Elmu jää hetkeksi aikaa yksin päiväkoteilemaan. Puolen päivän paikkeilla tulenkin jo pienokaisen hakemaan. Ja sama toistuu luultavasti tiistaina. Keskiviikkona alkaakin jo oma kouluni, joten silloin Elmu onkin jo pidemmän pätkän päiväkodissa. Ja perjantaina onkin jo äidillä ensimmäinen etäpäivä koulusta, joten silloin voidaan hyvillä mielin jäädä yhdessä kotiin palautumaan ensimmäisestä paluu kouluun/uuteen päiväkotiin viikosta.

Ihanaa, että pystyy näinkin rauhalliseen tahtiin aloittamaan tuon päiväkodin. Aluksi puoli päivää kerrallaan. Eikä onneksi omakaan lukujärjestys ole ensimmäisille viikoille ängetty täpötäyteen tunteja, joten Elmun ei tarvitse heti alkuun joka päivä hoitoon kiikuttaa.

(Ps. Elmu teki juuri ensimmäiset pottapissat. Kyllä oli koko perhe hurraa huutoja huutelemassa ja onnellisesti pientä poikaa kehumassa.)

Vuoden viimeinen

Eilen vietettiinkin uutta vuotta kotoisan rauhallisissa merkeissä.

Kaikilla kipeät kurkut ja tuhisevat nenät.

Pieni iltakävely kuitenkin tehtiin rannalle taivaan valoja etsiskellen.

Ja lumipalloja potkiskellen.

Ilotulitukset jäivät kuitenkin laimeammiksi kuin koskaan aikaisemmin, mutta onneksi isi pelasti tilanteen räjäyttämällä muutaman oman raketin. Ja niistäkös se Elmu tykkäsi. Sai oikein aitiopaikalta seurata raketin singahtelevia valoja.

Ostettiinhan me myös yksi pieni pullo jotakin kuplivaa,

mutta sitä ei saatu juotua kuin yksi kulaus.

Loppuilta mentiin yrttiteellä ja Dr. Whoolla.

Ja puolen yön jälkeen saatiin valmiiksi kesken eräiset villasukat.

Siinäpä meidän uusi vuosi. Aika samalla kaavalla kuin viime vuonna.

Paitsi että viime vuonna ei oltu kipeitä ja raketit oli isommat.

Mutta siltikin tämä uusi vuosi jää mieleen.

Rauhallista iltaa kotosalla perheen parissa.

Uudet villasukat jalassa.

Elmun tokana uutena vuotena.

Oman perheen parissa.