Käytiin puutarhassa

Vietetettiin Elmun kanssa eilen kiva Helsinkipäivä kahdestaan.

Matkammea alkoi kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa en ollut moneen vuoteen käynyt. Pihamaalla kyllä, mutta ei sisällä kasvihuoneissa.

Sinne oli siis ihan pakko päästä. Ja mikäpä olisi parempi tapa aloittaa päivä, kuin ihanan raikkaassa ja kauniissa luonnossa.

Puutarhareissu oli kaikin puolin onnistunut. Oli aurinkoinen sää käppäillä pihamaan värikkäässä kukka-puutarhassa ja suurten, satumaisten puiden varjoissa. Ja katsella sisällä trooppisen kasvihuoneen kasveja, heitellä kolikoita pieniin suihkulähteisiin ja ihmetellä upeita ja eksoottisia kasveja.

Vaunuillakin pääsi suht koht sujuvasti ympäri kasvihuonetta kulkemaan. Ja kyllähän se pikkuinenkin jaksoi suuria puita ja pensaita ihmetellä äitin kaverina, joskin välillä niitä salaa repiä yrittikin. Silti parasta taisi tällä matkalla Elmun mielestä olla ne vesialtaat, jonne pienillä käsillä pääsi vettä loiskimaan. Unohtamatta Kaisaniemessä olevaa lasten leikkikenttää, jonne matkasimme puutarhakirroksen päätteeksi.

Loppupäivä menikin hieman ympyrää pyöriessä, ihmisiä, kesää ja paikkoja ihmetellessä.

Oli kivaa.

Yöllinen ajo Helsinkiin

Tääl ollaan taas.

Otettiin riski ja lähdettiin eilen illalla  ajamaan Pohjoisesta Savosta kohti Helsinkiä. Kello taisi olla vähän yli kuusi, kun päästiin lähtemään. Koskaan ei olla niin myöhään liikkeelle lähdetty. Aina viimeistään yhden aikaan ollaan startattu auto, muuten on ollut sellainen olo, että menee liian myöhäiseks.

Nyt lähdettiin kuitenkin. Ei maltettu millään odottaa seuraavaan päivään. Ja hei, matka sujui yllättävän hyvin. Ehkäpä jopa paremmin, kuin heti aamusta lähtiessä. Elmu nukkui suurimman osan ajasta yö uniaan ja perille päästyä ei tarvinnut kuin nostaa sänkyyn ja siinä se kiltisti nukkui aamuun asti.

Eikä ollut matkan aikana paahtavan kuuma, niinku tänään olisi ollut.
Eikä yöllinen väsymyskään tuntunut muita, kuin Elmua painavan.
Mutta täällä ollaan. Suuressa kaupungissa viikko/kaks.
Mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä.

Maailman paras autokirja

Se kulkee mukana jopa mökille mentäessä ja se raahataan aamulla syliini ennen kuin olen kerennyt kunnolla silmiänikään avata. Tämä kirja luetaan meillä läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Päivästä toiseen. Välillä on isin vuoro ja välillä taas äidin. Ja välillä pienokainen lueskelee sitä ihan itsekseen. Olohuoneen lattialla istuen tai eteisessä maaten. Käydään läpi kaikki autot, lentokoneet, junat ja bussit.

Autot, ne on tällä hetkellä ihan ykkös juttu.

Keittiössä kodin sydän

Tietättekös mikä on ihan parasta? No se, kun on oma keittiö. Ei siis ihan mikä tahansa keittiö, vaan

sellainen keittiö, jossa oikeasti viihtyy ja jossa on ihanan kotoisa ja lämmin tunnelma. Sellainen, jossa tykkää leipoa ja laittaa ruokaa. Sellainen keittiö on kodin sydän.

Meilläpä on nyt sellainen keittiö. Sellainen, jossa viihdyn. Se tuntuu omalta ja se jopa motivoi laittamaan ruokaa ulos menemisen sijasta. Ja järjestelemään kuiva-aine kaappia yhä uudelleen ja uudellen. Ennen kun ei ole sellaista keittiötä itselläni ollut.

Ennen omilleni muuttoa asuin kotona, jossa harvemmin tuli itsekseni ruokaa laitettua. 

Se jälkeen muutin vuodeksi asuntolaan, jossa ruoka oli lämpimänä odottelemassa aamupalasta päivälliseen. Ja ensimmäisessä kodissa, jossa itsenäisesti asuin oli kyllä iso ja ihana keittiö tummanpunaisen puulattian kera, mutta ilman sen kummempaa työtilaa saatika sitten keittiö kalustoa. Yksinäinen hella ahdattuna tiskipöydän vierelle ei houkutellen sen koommin ruuan laittoon. Saatika sitten se puolen metrin ruokapöytä, jossa oli liian korkeat tuolit.

Nyt ollaan asuttu uudessa kodissa reilu vuoden. Ja sen vuoden aikana olen oppinut laittamaan ruokaa. Tekemään perunamuussia, paistamaan piirakoita, leipomaan sämpylöitä, tekemään laatikoita, keittämään keittoja. Kiinnostukseni ruokaan ja ruuan laittoon on herännyt. Tänään tein ihan kokeilun vuoksi ensimmäisen kerran mustikka-banaani leipää uuteen leipävuokaan. Mökillä ollessa kun tuli niitä mustikoita metsäpolun varrelta poimittua.

Tällaisestakin asiasta voi olla aika onnellinen.

Stop Talvivaara

Käytiin eilen näkemässä ja kokemassa itse paha,  Kainuun ja Pohjois-Savon vesistöjä pilaava Talvivaara. Kyseinen nikkeli-monimetalli-uraani kaivos sijaitsee Kainuun Sotkamossa, jossa se on jo usean vuoden ajan saastuttanut niin lähi-alueen vesistöjä, kuin muuta ympäristöä erilaisilla saaste,- ja myrkkypäästöillä. Ennakkoon arvioidut päästömäärät ovat moninkymmenkertaistuneet ja sen seurauksena arvokasta järvimaisemaa on tuhottu jo monenkymmenen kilometsin säteellä. Vesistöihin on päässyt natriumsulffaattia ja haitallisia metallipäästöjä sekä hengitysilmaan rikkikaasua ja kaivospölyä.

Tämän kaivoksen toiminta koskee itseäni luonnonsuojeluhalun ja rakkauden lisäksi myös siinä mielessä, että oma kesämökkimme sijaitsee Talvivaaran lähettyvillä. Talvivaaran liepeillä olevista järvistä vesi laskee oman kesämökin rannalle. Ja nyt jo rannan kesämökkiläisille on annettu erilaisia suosituksia. Kuten esimerkiski, että käyttäkää saunassa kaivovettä järviveden sijaan. Ja miettikää niitä ihmisiä, ketkä jo sukupolvestä toiseen ovat asuneet upeassa ja puhtaassa Kainuun luonnossa, suurte vaarojen ja järvien keskelle ja sitten sinne tulee työpaikkoja ja suuria unelmia lupaava kaivos, joka monen vuoden toiminnan jälkeen pilaakin lähi ympäristön, oman koti seutusi. Ja sen seurauksena joudut miettimään, että uskaltaakohan sitä mennä enää uimaan. Tai ripustaa pyykkejä ulos kuivumaan. Jos vaikka sattuisikin tuulemaan kaivoksen suunnalta ja puhtaaksi pestyt lakanat mustuisivat rikkipölyn johdosta.

Itsellä ei ollut aikaisemmin oiken mitään mielikuvaa, että millainen tuo Talvivaaraa ympäröivä seutu on. Mutta nyt kun on sielä käynyt ei voi muuta, kuin ihmetellä kyseisen kaivoksen toimintaa ja sitä, miten joku on ollut niin edes vastuuton, että on saanut aikaiseksi niin suuria tuhoja ympäristössä. Ihan tahallaa. Päästömääriä salaillen ja luontoa pilaten. Järkyttävää.

Kainuun seutu on mielettömän upea ja Sotkamo on kaunis ja suloinen pieni kaupunki. On ihania peltoja, upeita järvimaisemia, suloisia mökkejä ja suuria vaaroja. Suomen luontoa kauneimmillaan. Arvokasta seutua kaikin puolin. Ei tässä voi muuta sanoa, kun sisäinen luonnonsuojelia herää taas henkiin ja kapinoiden.

Vauvakesästä taaperokesään

Tämä kesä on jotenkin niin erilainen kuin viime kesä, vaikka päällisin piirtein vaikuttaakin melko samalta. Ero on vain siinä, että viime kesä oli vauvakesä. Sellainen tämä kesä ei enää ole.

Viime kesänä tuuduteltiin vaunuissa nukkuvaa nyyttiä, joka ei vielä päätäkään jaksanut kannatella ja jonka kylkeä piti välillä käydä kääntämässä, jotta ei hiostaisi liikaa. Sen verran kuuma täällä nimittäin oli. Välillä pitikin mennä olohuoneen tuulettimen alle nukkuamaan, jotta itse saisin edes vähän nukutuksi.

Viime kesänä imetin ja pumppailin maitoa pulloon päivästä toiseen. Imetin ennen nukkumaan menoa, heräsin ensimmäisen kerran ruokkimaan puolilta öin, seuraavan kerran aamuauringon noustessa ja vielä aamulla herättyäni uuteen päivään. Imetys loi rytmi, jonka mukaan elettiin ja jonka mukaan tehtiin suunnitelmat seuraavalle parille tunnille. 

Tänä kesänä tuo sama pikku mies istuu vieressäni vesipullo kädessä ja yrittää varastaa kädessäni olevaa leipää, vaikka itsellään on suu täynnä karjalanpiirakkaa.

Viime kesänä meillä pötköteltiin sitterissä, tänä vuonna kävellään pitkin mökin pihaa. Viime kesänä ihmeteltiin käsiä, tänä kesänä heitellään kiviä järveen. Viime kesänä katseltiin lelukaaren yllä roikkuvia palloja ja tänä kesänä ajetaan potkuautolla ympäri olohuonetta.

Niin se aika vain kuluu. Ihan huomaamatta.

Aamu alkaa autoilla

Ensimmäisenä aamulla herättyä käydään pikkumiehen kanssa keittiössä lämmittämässä maitoa. Herään useimmiten siihen, kun Elmu mönkii päälläni tai istuu vieressä, itkuisesti osoitellen yöpöydällä olevaa tyhjää tuttipulloa. 

"Ai maitoako haluat?"

Tutti lentää samantien pois suusta.

Ja pienokainen joutuu joka aamu pettymään, kun se maito ei olekkaan heti siinä pullossa, vaan pitää hetki odottaa. Ensin pitää käydä jääkaapista hakemassa maitoa ja hieman lämmittää. 

Aamumaidon juotua, ennen kuin keitetään aamukahvit, luetaan lehdet ja syödään puurot ,

käydään parvekkeella katselemassa autoja.

"Autoo....autooautooo...to tooooo.autoooo" 

Se taitaa olla tällä hetkellä Elmun lempisana.

Yksikään ohi ajava auto ei jää tuolta mieheltä huomaamatta.

Elämää kesämökillä

Huomasin eilen, että miten sitä aina mökillä ollessa haluaa päästä tekemään joitain tiettyjä asioita.

Niitä niin sanottuja mökkijuttuja. 

Satoi tai paistoi. Sillä ei ole väliä. 

Kun on kesä ja ympärillä upea luonto, siitä haluaa ottaa kaiken irti.

Syö aamupalan ulkona, vaikka olisi kuinka kylmä tuuli tahansa.

Grillaa ihanaa kesäruokaa virkistävän kesäsateen ropisten.

Menee illalla terassille lukemaan kirjaa, vaikka puolet lukunautinnosta kuluukin hyttysiä hätistellen.

Ja paistaa nuotion äärellä makkaran, vaikka ei nälkä olisikaan.

Kun ollaan mökillä, minun tekee mieli käydä metsäretkillä. Patikoida lähi metsissä ja keräillä kukkia.

Ja illalla pitää ehdottomasti päästä saunaan.

Ja ehkäpä joku päivä vielä uimaan. Sitä en ole vielä tänä kesänä saanut aikaiseksi.

Niin ja olisi ihana päästä vielä veneilemään. Taikka kalaan ongelle.

Ja kaiken maailman lautapelit, ne kruunaavat täydellisen mökkipäivän.

Mökkileikkejä parhaimmillaan

Oltiin taas pari yötä mökillä.

Ennen mökille lähtöä pohdin ja pähkäilin, että mitä kaikkea kivaa sinne voisinkaan ottaa mukaan, jotta pikku Elmulle riittäisi puuhaa. Jospa sattuisikin satamaan koko reissun ajan, olisi ainakin leluja millä leikkiä. Ja kirjoja, mitä lueskella. Niinpä pakkasin pienen pöllörepun täyteen palikoita, autoja ja kirjoja. 

Kyllähän se Elmu niilläkin mökillä ollessa leikki, mutta ehdottomasti parhaiksi osoittautuneet mökkileikit olivat jotain ihan muuta, kuin mitä äiti oli mukaan pakannut.

Leikki nr 1. "Missä kettuuuuu?" 

Isi ja äiti vuoron perään piilottelee tällä hetkellä mökillä majailevaa kettu pehmolelua ympäri mökkiä. Aina, kun kettu on käyty piilottamassa esimerkiksi eteisen kenkään, pikkuhuoneen hyllykköön tai keittiön puulaatikon taakse, kysytään Elmulta, että "Missäää kettuuu?", jonka jälkeen lähtee yksi pikkumies nopeaa vauhtia etsisekelemään kettua ympäri ämpäri. Ja aina se jostain sen ketun onnistuu löytämään. Ihan paras leikki. Tätä leikittiin tänäänkin koko aamupalan ajan. On se lapsen muisti vaan niin ihmeellinen. Eilen piilotin ennen nukkumaan menoa ketun lakana kaappiin ja tänään kun aamulla kysyin, että Missää kettuu? kävi Elmu samantien kurkkaamassa lakanakaappiin. Se muisti.

Leikki nr 2. Käpy menee liukumäkeen

Ei tarvita muuta, kuin pyöreä ja ontto puunkuori sekä muutama hassu käpy. Ja näin syntyy käpy menee liukumäkeen leikki. Niin yksinkertaista. Käpy pujotetaan toisesta päästä onttoon puuhun, josta se liukumäkimäisesti laskee alas.  Ja ei kun uudelleen. Ihan mahtava leikki. Ja tätä leikittiin ties kuinka kauan.

Leikki nr 3. Kiipeily

Kaikkien, niin ulkona kuin sisällä olevien pöytien ja tuolien yli/ali/läpi pomppiminen ja kiipeäminen.

Haaveena lisää lapsia?

Eilen koin pientä hämmennystä, kun taas yksi seuraamistani blogimammoista odottaa toista vauvaa. Ja hetken laskeskeltuani huomasin, että ainakin kahdeksan seuraamistani bloggaajista saa vauvan. Niistä bloggaaja mammoista, joilla on jo entuudestaan suurin piirtein Elmun ikäinen tai hieman vanhempi lapsi. Jatkuvien raskaus/vauva uutisten kuuleminen niin blogi maailmassa, kuin omassa lähipiirissä saa aikaan väkisinkin, jopa hieman huomaamaamattomasti minut pohtimaan omaa tilannetta.

 Haluanko pikku Elmulle sisaruksia? Milloin olisi hyvä aika? Mikä olisi sopiva ikäero sisarusten välille? Olisiko minusta kahden lapsen äidiksi? Milloin olisin itse valmis uuteen vanhemmuuteen?

Raskaus aika, sitä muistelen pelkällä lämmöllä. Pieniä jalkojen potkiskeluja ja pyöreää mahaa on välillä hirmuinen ikävä. Ja se vastasyntynyt nyytti, joka lepää lämpimässä syleilyssä naamaa vääntäen. Ja ne pienen pienet sormet, jotka hellästi tarraavart kädestäsi kiinni keinutuolissa kiikkuen.

Rakastan vauvoja ja rakastan lapsia. Ja olen ihan mielettömän ylpeä siitä, että saan olla äiti. Ylpeä ja onnellinen siitä, että saan olla äiti tuolle maailman ihanimmalle ja rakkaimmalle pojalle, jota ilman en enää osaisi elämääni kuvitella. Jos en olisi äiti, en olisi tällä hetkellä puoliakaan siitä, mitä nyt olen. Kaikesta tästä saan olla kiitollinen pienelle pojalleni.

Mutta vaikka rakastan äitinä olemista, kotiäitinä touhuamista ja pienen perheen arjen pyörittämistä en koe, että olisin vielä valmis saamaan toista lasta. Halusisin odottaa ainakin muutaman vuoden. Kuinka monta, sitä en tarkalleen ottaen tiedä. Mutta ainakin muutaman. Sen verran, että saisin ainakin kouluni käytyä ja ammattiin valmistuttua. Ja ehkäpä siihen lisäksi vielä jokunen vuosi töitä ennen uudelleen äitiyslomalle jäämistä. 

Haaveita ja unelmia, niitä on tällä hetkellä monia. Olisi toinen lapsi, omakotitalo, uusi kamera, pieni pihamaa, Skotlannin matka, häät, koulusta valmistuminen ja työpaikan löytäminen. Sitä, missä järjestyksessä haaveet toteutuvat ei aina voi tietää. Eikä sitä välttämättä voi aina itse valita. Jotkut haaveet siirtyvät hetkeksi toisen tieltä, joskus taas sulkevat tiletään toisen pois, avaten tielle uusia ovia. Tällä hetkellä päälimmäisenä haaveenani olisi mahdollisuus viettää mahdollisimman paljon aikaa niin oman pojan, kuin koko pienen perheen kanssa, samalla yrittäen suorittaa koulun loppuun.

Ilta jammailua ja aamupala

Eilen, kun isä oli käymässä päiväseltään mökillä, viettivät äiti ja poika kahdestaan kotipäivää ja kävivät naapurin mummolla kahvittelemassa, tiimarin alennusmyyntikoreja penkomassa ja halpa-hallista pinaattia ostamassa. Illalla potkiskeltiin yhdessä palloa pmmp:n levyä jammaillen ja leipää mussutellen. Ja voitte vaan arvata, kumpi meistä jaksoi kauemmin pomppia ja tanssia. Pikkumies jammaili tuolilla sekopäisesti päätä ja jalkoja heilutellen. Kyllä se äiti väsähtää ensin. Taisi tulla muutama ympyrä liikaa pyörittyä. Pojassa taas lienee keikkailija ainesta.

Tänään vietettiin ihanan pitkä aamu yhdessä. Itse herkuttelin mysliä luonnonjugurtin ja muutaman mansikan kera. Pikkumies söi karjalanpirakkaa. Tai tarkemmin sanottua, pelkät reunat. 

Ja aamu alkoi hymyissä suin, kuin mieleeni muistui pari päivää sitten tapahtunut keskustelu.

Kävin apteeksita hakemassa Elmulle uuden pullon vitamiineja, niitä perus D- vitamiini tippoja joita tuo pikkumies on syönyt päivittäin yli vuoden ajan. Annoin purkin isälle, että antaisitkos vitamiinit Elmulle sillä välin, kun itse käväsen äkkiä suihkussa.

Menee muutama minuutti ja joku kopuuttaa oveen.

"Ai monta tippaa pitää antaa"

"Voiks nää antaa tällasena vai ruuan sekaan"

"Siis miten mä nää annan, ihan vaa tälleen??"

Sataa sataa ropisee

Juuri, kun oltiin totuttu kesäisen lämpimiin päiviin, käyty kaupasta ostamassa uusi purkillinen aurinkorasvaa ja kaivettu kaapin kätköistä esille helteeseen sopivat ranta vaatteet, saapui yllemme taas kesäinen sadekausi. Ja juuri sinä samana päivänä, kun mentiin taas pariksi päiväksi mökkeilemään. Ehkäpä tässä vielä sinne mökillekkin päästään jonakin kauniina aurinkoisena päivänä niin, että pikku Elmukin pääsisi rantaveteen kahlailemaan ja kesäauringon alla jaloilla polskuttelemaan. Ja itse pääsisin istahtamaan kuistille ilman kupisaappaita, lämmittävää vilttiä ja ympärillä pyörivää tuhatpäistä hyttysparvea. Ehkäpä sitä kesää on vielä jäljellä. Vaikka itse huomasinkin eilen, kuinka illat ovat jo piementyneet ja kauppojen hyllyköille koulureput ilmestyneet.

Muuten kesä on meillä tähän asti sujunut aika lepposasti, yllättävänkin arkipäiväisesti ilman sen kummempia suunnitelmia tai tekemisiä. Irlannin matkan jälkeen ollaan käyty pari kertaa rannalla, lukuisia kertoja leikki puistoissa ja kerran kesä häissä. Ja samassa ollaan aina vähän väliä oltu yötä mökillä. Oikeastaan ollaan oltu vuoron perää yö/pari mökillä ja taas muutama päivä kotosalla. Tämä johtunee siitä, että ensinäkin mökki on sen verran lähellä, vajaa 40km päässä, että sinne on helppo matkustaa aina kun mieli tekee mökkeillä. Ja toisena tekijänä lyhyisiin mökkireissuihin lienee kotona odotteleva lisko ja parvekkeella kasvavat tomaatit, jotka melkeinpä päivittäin tarvitsevat hoitoa ja ruokintaa.

Pikku Elmu on tässä kesän mittaan oppinut taas hurjasti uusia asioita. Ensinäkin Elmu kävelee päivä päivältä enemmän ja enemmän. Eilenkin, kun ulkona oli kylmä ja tuulinen sadepäivä. mentiinkin päivittäisen leikkipuiston sijasta käymään pitkästä aikaa kerhotalolla. Siellä, tutussa leikkipaikassa Elmu käveli melkeinpä koko ajan. Tuolilta toiselle. Pöydän kulmasta sohvalle. Autokorin juurelta kirjahyllylle. Ihan selkeästi tutut paikat, kuten esimerkiksi koti ja kyseinen kerhotalo ovat sellaisia, joissa Elmu uskaltaa kävellä. Rohkeus ja uskallus ottaa kävelyaskelia ilman tukea on kehittynyt ihan hurjasti. Elmu ottaa askelia ja nousta taas uudelleen jaloilleen, vaikka välillä muksahtaakin ja pahasti. Esimerkiksi eilen illalla olohuoneessa touhullessa kompastui pienokainen omiin jalkoihinsa ja kaatui pää edellä päin tuolia. Kieli aukesi ja äiti joutui itsekkin hieman pelästyneenä ja pienessä paniikissa huuhtelemaan verta pois pienestä suusta. 

  Toinen asia, minkä Elmu on oppinut on valon katkaisimet. Elmu tietää, että kun nappia painaa syttyy ja sammuu lamput. Tästäpä johtuen aina, kun jossain näkyy katkaisin tai jokin sortin muu nappi, kuten esimerkiksi hissin nappi tai talon ovisummeri on Elmun päästävä painamaan kyseistä nappia. Meillä siis eletään tällä hetkellä "painetaan kaikkia nappeja ja katkaisimia" vaihetta. Kun mennään ulos haluaa Elmu tilata hissin, kun tullaan kotiin pitää eteisen valo ehdottomasti sytyttää ja kun mennään vaihtamaan vaippa, pitää kaikki kylpyhuoneen valot, sauna mukaan lukein sytyttää. Eilen Elmu myös huomasi, että keittiössä on kahden kattolampun lisäksi myös muutama piilossa oleva putkilamppu. Se taisi olla päivän koho kohta. Niin monta lamppua yhdessä huoneessa.

Elmu osaa myös itse ajaa potkuautolla ympäri taloa niin etuperin, kuin takaperin. Elmu sanoa auto ja osottaa ikkunasta ulos aina, kun jokin kovaääninen ajoneuvo ajaa talon ohi. Elmu osaa myös "haistella kukkia" käydessään äidin kanssa päivittäin kastelemassa parvekkeen tomaatteja ja haistelemassa niiden ihanaa tuoksua. Ja sehän menee niin, että Elmu pistää äidin jälkeen päänsä hetkeksi tomaatin oksien väliin, hymyilee ja asiaan kuuluvasti nyrpistää nenäänsä. 

Elmun lempi kirja tällä hetkellä on Iloinen sanakirjasalkku, joka on täynnä ihanan värikkäitä kuvia niin eläimistä, luonnosta kuin kaiken maailman autoista. Kirja on suurimmaksi osaksi ajasta olohuoneen lattialla, jossa Elmu käy sitä aina vähän väliä selailemassa, sivuja kääntelemässä ja kuvia osoittamassa. Ja silloin pitää äidin tai isän tulla paikalle kertomaan, mitä kuvissa on. "Siinä on lehmä ja possu röhhröh. Ja siinä on hämä hämä häkki ja siinä pupu rakentaa autoa" (Tässä välissä Elmu osoittaa ikkunasta ulos) "Niin, ulkona on auto. Ja siinä on sohva ja pupun telkkari" (Ja tässä kohtaa osoitetaan meidän telkkaria) "Nonii sielä on meidän telkkari ja tuossa on pupun telkkari" Ja sitä rataa. Ja on se vaan niin mielettömän ihanaa huomata, kuinka Elmu on nyt oppinut selailemaan kirjoja ja osoittelemaan kuvia. Ihan selkeästi haluaa oppia niin sanoja, kuin uusian asioiden merkitykiä. Se oppimisen halu ja kiinnostus ympäröivästä maailmasta on ihan käsittämätön. Ei voi aikuinen muuta, kuin ihailla vierestä.

Tällä hetkellä on päikkäreillä, isi lähti käymään päiväseltään mökillä ja olohuoneen ikkunasta paista muutama auringon säde paksun sadepilven lävitse. Tänään voitaisiin käydä ainakin pienellä sadekävelyllä torilla ja tulla illaksi kotiin tekemään mansikka smoothieta uudenlla tekosekoittimella. 

Sen kummempia kesäsuunnitelmia ei tällä hetkellä olekkaan. Ehkäpä sitä viikonlopuksi lähtisi taas mökkeilemään ja parin viikon päästä Helsinkiin kesäloimailemaan. Se olisi ehkäpä se suurin kesäsuunnitelma. Helsingin kesä, kaupunki, pienet kahvilat, puistot, ystävät ja muutamat ristiäisjuhlat. Sitä kaikkea odotellessa on syytä yritän nauttia tästä hetkestä ja näistä jokapäiväisen arjen pienistä iloista.