sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappu fiilistelyä

Käytiin Elmun kanssa tänään fiilistelemässä kevättä ja vappua pyörimällä hetki keskustassa. Ihan vain äiti ja poika. Se kaikkean rakkain poika, jonka kanssa oli mielettömän ihanaa kuljeskella ympäri keskustaa, nähdä ja kuulla sen kevään hulinan kaduilla ja puistoissa. Äääää rakastan kevättä ja tätä äitinä olemista.








 

 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lapsimessuilua

Käytiinpäs mekin Elmun kanssa tänään lapsimessuilemassa. Ja koska oltiin jo aikaisin aamusta hereillä, lähdettiin matkaamaan kohti messukeskusta jo kahdeksan paikkeilla, aamupuurot syöneenä ja kahvit juonneena. Mesuuskeskuskelle saavuttiin muutamia minuuttejä yli yhdeksän, juuri hetki ovien avautumisen jälkeen.

Mesuukeskusksessa pyrörittiin parisen tuntia. Käytiin kuuntelemassa yksi lasten leikki/musiikki esitys, josta Elmu tykkäsi valtavasti. Pääsi pomppimaan ja hyppimään äitin sylissä musiikin soidesssa. Sitten käytiin kokoamassa legopalikoista torni, tutkiskeltiin mielettömän suloisia myyntikojuja ja syötiin yhdessä banaania. Käytiin myös kokeilemassa pallomerta ja sellaisia liikkuvia huvipuisto autoja, mutta ne olivat Elmulle tällä kertaa liian pelottavia. Ainiin. Ja mikä oli Elmun mielestä ehdottomasti parasta. No se, kun Petexpo puolelta löytyi Maga. Eli siis meillä kun on kotona se lisko Maga, niin tuolta messutalosta löytyi ihan samanlainen, pieni ja keltainen Parta-Agama. Siitäkös Elmu oli vähällä seota onnesta. Pomppasi samantien vaunuista pystyyn huutaen "MMmmmggaa Mmmmgggga" . Voih, olisittepa nähneet sen ilmeen. Toinen oli niin maailman iloisin ja onnellisin pieni sekopää, kun näki "Magan". Mietti varmaan, että "Hei äiti nääksä nääksä. Tuol on Magaa. Mitä se tääl tekee....."

Messu reissu oli siis kaikin puolin onnistunut ja jäi jotenkin niin hyvä fiilis. Ja juuri, kun alkoi hallissa olla liian ahdasta, oltiinkin me jo valmiina lähtemään. Oltiin siis juuri hyvään aikaa aamusta liikenteessä ja vältyttiin pahimmalta tungokselta. Matkaan mukaan saatiin Elmulle jo kauan haaveilemani punaiset kumisaappaat, rytmikapulat ja jo luultavasti klassikoksi muodostuneen lasten pöllö repun. Tuo reppu on kyllä niin maailman sulosin. Olen sitä jo useiden kuukausie ajan netissä ihastellut ja nyt vihdoinkin päätin, että nytpäs sen ostan. Se oli ikään kuin äitin ostama synttärilahja kohta yksi vuotta täyttävälle pojalle. Onhan se jo niin iso, että pitää olla oma reppu omille tavaroille ja leluille.







perjantai 27. huhtikuuta 2012

Päivä kuvina

Tiedättekö mitä. Tänään on ollut ihan mielettömän kiva päivä. Päivän saldo on tähän mennessä seuraavan lainen:  Suunnistin Elmun kanssa aamulla bussilla Kamppiin, juttelin yhden greenpeace ja yhden WWF feissarin kanssa, kävelin läpi keskustan kaivopuistoon valokuvaillen ja ihastellen keväistä Helsinkiä ja sen melskettä, kävin suurlähetystössä tekemässä sähläten, mutta hyvällä menestyksellä uuden passin, istuskelin Elmun kanssa Robert`s cafessa syömässä toista aamupalaa, kävin kaupassa ostamassa lisää lankaa, leikiskelin ja pelleilin maailman rakkaimman pienen pojan kanssa, siliteltiin koiraa, käytiin illalla pihalla keinumassa ja hiekalaatikolla leikkimässä, mussuttelin viinirypäleitä....
Ääää ku on ollu kiva päivä. Kun on tuo niin maailman rakkain poika, kenen kanssa voi touhuta. Ihan parasta oli se, kun istuskelin oman pienen poikani kanssa hiekkalaatikolla ja kaivetiin hiekkaan kuoppa. Siinä tuli taas kerran sellainen maailan onnellisin äiti oli.















Iltakävely rannalla

Käytiin eilen illalla kävelyllä Kivenlahden rannalla. Aurinko paistoi, nurmikot vihersivät ja leskenlehdet kukkivat. Oli ihana pysähtyä hetkeksi rannalle kuuntelemaan, kun pienet aallot paiskautuivat vasten kivikoita. Ne meren äänet ja se tuoksu. Ja ne rantakalliot ja se tuuli. Ihan mieletöntä.

Niin ja ei ole muuten helppoa työntää samanaikaisesti vaunuja, koittaa pitää yhtä pomppivaa koiraa aisoissa, ottaa valokuvia ja samalla vastata puhelimeen. Mutta huh, selvisin. Ja voi että kun Elmu tykkäsi. Sai kävelylenkille seurakseen vierellä kulkevan hauvan ja aina kun Muffe meni ohi, näkyi rattaissa pieni hymysuu.









torstai 26. huhtikuuta 2012

Aamujunassa touhuillen

Heräilin tänään varttia yli viisi ihanan kesäiseen auringon paisteeseen keittämään kahvia ja pakkailemaan viimeisetkin tavarat kasaan. Kuuden paikkeilla heräittelin onnellisena sekä Elmun, että isin aamupuurolle nauttimaan ihanasta aamusta vielä kun mahdollista. Ja puoli seiskan jälkeen lähdettiin autolle, jolla mennä köröteltiin juna-asemalle. Varttia yli seitsemän lähti minun ja Elmun juna kohti Helsinkiä ja haikeasti isille vilkuttaen ja jo ikävöiden kapusimme Elmun kanssa aamujunan hiljaisee leikkivaunuun. Viimeksi kun Helsinkiin mentiin, lähdettiin kymmenen junalla, mikä on heräämisen kannalta hieman inhimillisempää, mutta koska se juna oli sekä vaihdollinen, että täpöten täynnä, päätin kokeilla tällä kertaa suoraan Helsinkiin menevää aamujunaa, vaikka se herätys olikin hieman aikaisempi. Ja se kyllä kannatti.

Leikki vaunussa ei ollut kuin muutama lapsia meidän lisäksi koko matkan aikana. Elmulla oli leikkivarereita, lapsia joiden menoa sai ihastella liukumäessä ja keiden kanssa pystyi leluja tutkiskelemaan, mutta melkse ja melu ei kuitenkaan ollut ihan niiin villiä kuin viimeksi, jolloin pienokainen täytyi minuutin välein käydä pelastamassa isojen lapsien jaloista. Ja muutenkin koko junamatka sujui rauhallisemmin. Oli tilaa ravintovanuissa ja sen verran hiljaista istumapaikoilla, että Elmu siinä yhden peinet päiväunet sai nukuttua. Matka sujui siis ihan mielettömän hyvin. Pieni ja reipas poika kun tuo on. Jaksoi matkan aikana niin konttailla hurjaa vauhtia ympäri leikkivaunua, kuin istuskella rauhallisesti äitin sylissä halaillen ja ikkunasta maisemia ihaillee. Ja ihan parasta oli ne ravintolavaunun pehmeät tuolit, joiden päällä pystyi seisoskellen pomppia ja välillä äitiä karkuun kontata.

Siinä yhden paikkeilla oltiinkin jo Helsingissä, josta matkattiin samantien tänne Espooseen. Ja nytpä ollaan täällä, omien vanhempieni luona. Vietäetäään täällä kiva ja rauhallinen torstai ilta koiran kanssa touhullen ja vanhoja lelulaatikoita tutkiskellen. Elmu on muuten täällä ihan kuin kotonaan. Ei vierastanut paikkaa ollenkaan, vaikka siitä on ehkä reilu pari kolme kuukautta, kun ollaan täällä viimeksi käyty. Ja Muffe koirankin se muisti, heti piti päästä sitä silittämään. Ja muutaman vanhan tutun lelunkin Elmu löysi samantien, joilla rupesi leikkimään. Ja ihan selkeästi muisti kaikki huoneet ja paikat, ihmiset ja lemmikt. Samantien kun tänne päästiin Elmu ei ole muuta kun hymyillyt, konttaillut pitkin lattioita ja pomppi Muffen ympärillä.

Kohtapa tuo matkasväsymys rakas taitaakin heräillä päiväuniltaan. Sitten voitaisiin mennä pienelle happihyppely kävelylle rannan suuntaan. Taidetaan ottaa tuo koirakin mukaan...










keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nukkumista ja matkalle lähtöä

Eilen iltapuuhastelujen ja touhuilujen yhteydessä siirrettyyn kokeilun vuoksi Elmun pinnasänky meidän sängyn viereen. Elmu on jo pitkään nukkunut päätoimisesti meidän sängyssä, äidin ja isin vierellä. Ollaan kuitenkin nyt yritetty totutella Elmua nukkumaan omassa sängyssä, joka on ollut ikkunan vieressä, parin metrin päästä omastamme. Sinne olen nyt muutamien viikkojen ajan onnistunut Elmun nukuttamaan, joka jo muutaman yön jälkeen tottui siihen, että omaan sänkyyn mennään yöunille. 

Kuitenkin Elmu herää yöllä monta kertaa. Ei siis ihan herää herää, mutta möyrii hirveästi ja saattaa alkaa itkemään kesken unien. Silloin pitää äidin jatkuvasti, tunnin parin välein käydä pitämässä kädestä kiinni ja tuuduttelemassa pienokainen takaisin jatkamaan unia. Ja usein nostan Elmun aamuyöstä omaan viereeni nukkumaan.

Kokeiltiin nyt, jospa se pinnasängyn siirto auttaisi. Siirrettiin Elmun sänky oman sänkymme viereen ja ainakin eilinen yö nukuttiin suht koht hyvin. Pari kertaa taisi Elmu herätä, jolloin pystyin Elmua silittelemään ja rauhoittelemaan. Kun pinnasänky on vieressä, on jatkuvat yöherämiset helpompia niin äidille, kun pienokaisellekkin. Äiti kun on heti siinä vierellä. Ja samalla Elmu tottuisi nukkumaan omassa sängyssä koko yön. Toivottavasti toinenkin yö sujuisi yhtä hyvin kuin ensimmäinen.



  
Niin ja huomenna lähdetään taas kerran Helsinkiin. Minä ja Elmu aamu seiskan junalla. Varattuna on paikat leikkivaunusta eikä tällä kertaa yhtäkään vaihtoa. Siinä ennen yhtä oltaisiin perillä.
Perjantaille meillä on varattu aika passien uusimiselle suurlähetystöstä (alkuperäinen syy Helsinkiin lähtöön), jonne pitää lähteä suunnistamaan heti aamusta.
Ja lauantaiksi ajattelin, että jospa mentäisiin käymään Elmun kanssa Lapsimessuilla, kun ne nyt samana viikonloppuna sattuvat olemaan. Tosi kiva, että sielä päästään käymään ja Elmukin pääsee leikiskelemään ja touhuamaan oikein toden teolla.

Toivottavasti tulee kivaa ja ihana viikonloppu pääkaupunkiseudulla. Niin ja jos joku blogia lukeva tuttu/ystävä/tuntematonkin haluaa nähä niin eikun ottakaa yhteyttä. Minä ja Elmu ollaan tavattavissa. Ja takaisin kotiin ollaan menossa vapuksi tai luultavasti vasta vapun jälkeen. Mutta se jää nähtäväksi.